Nainen nimeltään Alex Simpson on juuri tehnyt lääketieteellistä historiaa täytettyään 20-vuotta.
Vuonna 2005 Nebraskassa syntyi päällisin puolin terveeltä vaikuttanut tyttövauva – Alex Simpson. Tytön ollessa 2 kuukautinen perhe sai kuitenkin dramaattisia uutisia: hänellä ei ollut kaikki kunnossa.
Lääkärit kertoivat perheelle, että Alexilla hydranenkefalia – terveydellinen poikkeavuus, joka vaikuttaa aivojen kehittymiseen.
Cleveland Clinicin mukaan hydranenkefaliassa vastasyntyneeltä puuttuu aivojen aivopuoliskot. Tilaa esiintyy noin yhdessä raskaudessa 5000–10 000 raskautta kohden.
Periaatteessa Alex syntyi ilman aivoja – ainakin melkein. Hänen isänsä mukaan tytöllä oli noin pikkurillin kokoinen massa aivosolukkoa päässään.
Alexin vanhemmille Shawn ja Lorena Simpsonille kerrottiin taannoin, ettei heidän tyttärensä todennäköisesti selviäisi yli 4-vuotiaaksi.
Vastoin kaikkia oletuksia, Alex kuitenkin juhlisti juuri 20-vuotissyntymäpäiväänsä ja on siten yksi pisimpään eläneistä ihmisistä, joilla on hydranenkefalia.
Kun nuoren naisen vanhemmilta kysyttiin, miten hänen selviytymisensä on ollut mahdollista, vanhemmilla oli napakka vastaus: Alex teki sen rakkauden voimalla.
”20-vuotta sitten pelkäsimme, mutta usko piti meidät voimissamme,” Shawn kertoo.
Tuntee läheisyyden
Vaikka Alex ei pysty näkemään tai kuulemaan tilansa takia mutta perhe uskoo, että hän tuntee, kun he ovat hänen lähellään.
”Kun menin hänen luokseen juttelemaan hänelle vähän aikaa sitten, pystyitte huomaamaan, kuinka hän katseli minua,” Shawn luonnehtii.
Myös Alexin teini-ikäinen ’SJ’ ajattelee samoin.
”Esimerkiksi jos joku on stressaantunut hänen lähellään mitään ei tapahdu – saattaa jopa olla täysin hiljaista – mutta Alex kyllä tuntee sen jotenkin,” veli vakuuttaa.
Kun Alex täytti 10-vuotta, hänen äitinsä kertoi medialle siitä, kuinka ahdistavia tytön ensimmäiset elinvuodet olivat olleet.
”Oli kauhistuttavaa elää epätiedossa siitä, selviäisikö hän yön yli vai ei,” Lorena kuvaili tuolloin haastattelussa.
”Joten vuosin ajan nukuin hänen vierellään ja varmistin, että hän hengitti ja liikkui. Joka yö rukoilin, että hän selviäisi aamuun,” äiti muistelee.
Myös Shawn antoi haastattelun medialle tyttären 10-vuotispäivänä. Tuolloin hän toivoi, että ihmiset ajattelisivat Alexin elämän olevan arvokas tämän vammasta huolimatta.
”Monet ajattelevat, että hän on pelkkä ’vihannes’ ja olemme saaneet paljon negatiivisia kommentteja. Yksi tehtävistämme on kertoa ihmisille, että vain, koska joku on vammainen ei tarkoita, etteikö heillä olisi oikeutta nauttia elämästä niin paljon, kuin mahdollista,” Shawn kiteytti.
Lähetämme suuret onnittelut Alexille 20-vuotispäivän johdosta!