Harryn ja Meghanin naapurit raivoissaan: herttuatar ”vaatii erityiskohtelua”

Prinssi Harry ja Meghanin muutto Iso-Britaniaan ei ole sujunut huomaamattomasti.

Nyt pariskunnan ympärillä kuohuu jälleen, kun heidän naapurinsa kertovat olevansa kyllästyneitä Meghanin vaatimaan erityiskohteluun.

Herttuatar Meghan ja prinssi Harry ovat palanneet Iso-Britanniaan ja asettuneet toistaiseksi aloilleen Cotswoldsin alueelle lähelle Lontoota.

Muun muassa Meghan on nähty useaan otteeseen viettävän aikaa alueella ja hänet on nähty muun muassa paikallisessa pubissa ystäviensä juontaja Ellen DeGeneresin ja tämän vaimon Portia de Rossin kanssa.

Tämän lisäksi Meghan on bongattu Soho Farmhouse -teehuoneella kuluvan kuukauden aikana.

Suurin osa mediahuomiosta muuttoon liittyen on kuitenkin kohdistunut herttuan ja herttuattaren kahteen lapseen, prinssi Archieen ja prinsessa Lilibetiin ja heidän koulunkäyntiinsä.

Harry ja Meghan nimittäin ottivat lapsensa pois uudesta brittiläisestä koulustaan vain kahden päivän jälkeen. Kaksikko vetosi päätöksessään turvallisuussyihin.

Perheen tiedottaja kertoi Meghanin ja Harryn tehneen päätöksen ”perheen turvallisuustiimin kanssa käydyn, nykyisten järjestelyjen käytännöllisyyttä koskevan keskustelun jälkeen.”

Mediatietojen mukaan päätökseen vaikutti myös välikohtaus, jossa koulukyytisaatue hajosi ja aiheutti vaaran Archielle ja Lilibetille.

Hajonnut, tielle jäänyt autosaattue jätti lapset paikkaan, jossa he olisivat olleet ”helppo saalis” pahaa tahtoville henkilöille.

Mediatietojen mukaan tilanteeseen liittyi myös autoteidenruuhkaisuutta. Tämä yllätti koulun muut vanhemmat, sillä he luulivat, että Meghan ja Harry olisivat tienneet koulujen ympärillä olevan paljon liikennettä juuri ennen koulupäivän alkua ja sen jälkeen.

Napuuton vanhemmat raivoissaan Meghanin ja Harryn vaatimasta ”erityiskohtelusta”

”Koulun vanhemmat ovat todella hämmentyneitä. Ei tarvitse olla asiantuntija tietääkseen, kuinka ruuhkainen alue on. Se on yksi Yhdistyneen kuningaskunnan pahimmista paikoista ajaa,” yksi lähde kertoi Daily Mailille tuolloin.

”Näin tulisi ilmiselvästi tapahtumaan,” toinen lisäsi.

Sen jälkeen kun Archie ja Lilibet ilmoitettiin uuteen kouluun, sen opillaille ja vanhemmille lähetettiin kuninkaalliten kohtelua koskeva varoituskirje 24 tuntia ennen koulun alkia.

Tämä jos joku on syventänyt kohua, joka Meghania on ympäröinyt Cotswoldsissa.

Nyt eräs kuninkaallinen asiantuntija väittää, että Costwoldin asukkaat ovat mitä ilmeisemmin tyytymättömiä herttuaperheen saamaan ”erityskohteluun”.

NBC Newsin kuninkaallinen kommentaattori Daisy McAndrew sanoo, että osa paikallisista on turhautunut viime aikona esitettyihin väitettyihin pyyntöihin, joita on esitetty sen jälkeen kun Mehgan perheineen saapui alueelle.

Daisy McAndrew arvioi Daily Expresso -podcastissa, siitä, onko Meghanista tullut ”erakko” hänen palattuaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Kirsty Wigglesworth – Pool/Getty Images

”No, hän on ollut pubissa Cotswoldsissa tällä viikolla… hän on käynyt Soho Farmhousessa, jossa paikalliset lähteeni kertovat hänen pyytäneen erityiskohtelua, eikä sitä ole otettu vastaan hyvin paikallisessa WhatsApp-ryhmässä”, Mc Andrew sanoo.

Harry & Meghan hakevat verovaroin rahoitettua turvapalvelua

McAndrewn mukaan tämä Meghanin pyytämä ”erityiskohtelu” tarkoitti muun muassa erityistä pääsyä yksityisalueille ja ajoteille.

Mutta erityiskohtelu ei ole ainoa asia, jota Meghan ja Harry ovat hiljattain havitelleet – he nimittäin tahtovat päästä takaisin Iso-Britanian kuninkaallisten turvallisuuspalvelun piiriin.

Paikallinen The Sun -lehti raportoi, että Iso-Britannian kuninkaallisten ja julkisten henkilöiden suojelun toimeenpanokomitea (Ravec) tarkastaa parhaillaan Harryn ja tämän perheen oikeutta turvallisuusjärjestelyihin.

Tämä on ensimmäinen virallinen tarkistus, jonka pariskunta on saanut turvallisuuspalvelua varten jätettyään kuninkaallisen elämän taakseen vuonna 2020.