Donald Trumpin käytös Xi Jinpingin vierailun aikana tyrmistyttää: ”Groteskia”

Maailman katseet ovat kohdistuneet tällä viikolla Yhdysvaltoihin, jossa Donald Trump otti vastaan Kiinan presidentti Xi Jinpingin.
Nyt Trumpin käytös Xitä kohtaan on saanut monet raivostumaan ja kutsumaan toimintaa jopa ”groteskiksi”.
– Hän on jälleen kerran häpeätahra kansainvälisellä näyttämöllä, eräs turhautunut amerikkalainen kommentoi X:ssä.

Kuten aikaisemmin uutisoimme, Donald Trump otti tällä viikolla Washingtonissa vastaan vierailulle saapuneen Kiinan presidentti Xi Jinpingin. Vierailulla järjestettiin torstaina valtiollinen illallinen, johon osallistuivat presidenttien lisäksi myös Xin vaimo, Peng Liyan.

Trumpin toiminta ennen illallista sai kuitenkin monet ihmiset jo raivostumaan ja kritisoimaan presidentin toimintaa.

Xi Jinpingin vieraillessa Valkoisessa talossa Trump esitteli hänelle rakennuksen historiallisia huoneita. Samalla Trump näytti Xille myös entisen presidentti Joe Bidenin muotokuvan, joka roikkuu talon seinällä. Molempien presidenttien kerrotaan naurahtaneen ääneen sydämellisesti, kun he katselivat Bidenin kuvaa.
Tuo on saanut nyt monet reagoimaan voimakkaalla tavalla, uutisoi AL-sivusto.

– Siinä on Trump, ja tuo on Trump, Donald Trump selosti osoittaessaan Kiinan presidentille omia muotokuviaan ensimmäiseltä ja toiselta kaudeltaan.

– Ja tässä on Autopen, Trump totesi osoittaessaan Bidenin muotokuvaa ja taputti Xitä olkapäälle samalla kun tämä itse nauroi.

Autopen on automaattinen kynä tai allekirjoituskone, joten Trump piikitteli kommentillaan Bidenin toimintatapoja presidenttinä.

Donald Trumpia kritisoidaan Bidenin pilkkaamisesta

Allekirjoituskone viittaa huhuihin, joita Joe Bidenista levitettiin hänen presidenttikautensa aikana. Joidenkin väitteiden mukaan entinen presidentti olisi allekirjoittanut sopimuksia kynällä, joka automaattisesti jäljensi niihin hänen allekirjoituksensa.

Trumpin piikittely Bidenia kohtaan ei kuitenkaan mennyt läpi kaikille. Kun videot tilanteesta alkoivat levitä X-palvelussa, monet kritisoivat Trumpin toimintaa tylyin sanoin. Presidentin toimintaa kuvaillaan jopa ”groteskiksi”.

– Yhdysvaltalaisena minä pidän tätä todella nolona, Michael McFaul kirjoittaa. Hän toimi presidentti Obaman kaudella Yhdysvaltojen Venäjän suurlähettiläänä.

– Trump kutsuu Valkoista taloa kansan taloksi, mutta ei kohtele sitä niin. Riippumatta siitä, millaisia poliittisia erimielisyyksiä heillä Bidenin kanssa oli, niin 81 miljoonaa amerikkalaista äänesti häntä. Bidenin kohtelu näin epäkunnioittavalla tavalla on järkyttävää. Ulkomaalaisen vieraan pakottaminen mukaan pilkkaamiseen tekee siitä vielä pahempaa.

Myös National Review -lehden päätoimittaja Charles C.W. Cooke katsoo Trumpin ylittäneen rajan tilanteessa.

– Tämä on groteskia käytöstä. Joe Biden oli Yhdysvaltain presidentti. Xi on kommunistinen diktaattori ja vieraan maan valtionpäämies. Sisäistä kahtiajakoamme ei saa hyödyntää tällaisessa yhteydessä.

Republikaaninen entinen kongressiedustaja Joe Walsh käytti samaa adjektiivia kuvaillessaan Trumpin toimintaa.

– Hän on groteski ihminen. Hän teki inhottavan ja halvan iskun amerikkalaista presidenttiä kohtaan saadakseen kommunistisen diktaattorin nauramaan, Walsh tylyttää.

Yhdysvaltalaiset häpeävät Donald Trumpia

Muotokuvan äärellä esitetty töykeä kommentti ei ole ainoa asia, josta Trump on saanut kritiikkiä Kiinan presidentin vierailun aikana. Vierailun aluksi presidentti Trump oli järjestänyt lentoesityksen, jota he seurasivat vierekkäin Xin kanssa.

Tilanteesta kuvatulla videolla Trumpin nähdään säikähtävän ja väistävän ylilentäviä koneita, kun taas Xi Jinping seisoo täysin rauhallisesti paikoillaan. Trump pitää videolla yllä sotilastervehdystä, mutta koneen lennettyä ohi hän vilkaisee ylös, paljasta hampaansa ja katsoo sitten Kiinan presidenttiä.

Tuo sai monet reagoimaan voimakkaasti.

– Trump säpsähti ja näytti pelästyneeltä tilanteessa, jonka hän oli itse määrännyt järjestettäväksi voidakseen tehdä vaikutuksen Kiinan presidentti Xi Jinpingin. Xi ei edes säpsähtänyt seremoniallisen B1-pommikoneiden ylilennon aikana. Jälleen kerran hän [Donald Trump] on häpeätahra kansainvälisellä näyttämöllä, eräs seuraaja kirjoittaa X:ssä.

– Xi tuskin edes reagoi Trumpin sotilasnäytökseen. Trump taas väistää, kun B1-kone lentää ohi. Tämä esitys vaikutti enemmän valokuvausmahdollisuudelta kuin todelliselta voimannäytöltä, toinen kirjoittaa.

– Trump määräsi B1-koneen lentämään matalalta ohi näyttääkseen voimaa, mutta tilanne kääntyi täysin häntä itseään vastaan, kolmas komppaa.

Presidenttien tapaaminen herätti huomiota heti lentokentällä myös siksi, että Trump oli pukeutunut +18 asteen säähän varsin talvisella tavalla. Hänellä oli yllään paksu talvi takki ja mustat nahkahanskat, kun taas muut paikalla olijat olivat pukeutuneet paljon kevyemmin.

 

Lue lisää aiheesta...