Norjan kuningatar Mette-Marit, 53, on käynyt läpi raskaita vaiheita elämässään tämän vuoden aikana. Nyt hovi on jakanut uutta tietä Mette-Maritin tulevaisuudesta.
Norjassa on luvassa lokakuun alussa suuri ja odotettu tapahtuma, kun uusi kuningas Haakon avaa juhlallisesti suurkäräjien 171. istunnon.
Hovin virallisesta kalenterista paljastuu nyt tieto, että myös kuningatar Mette-Marit ja kruununprinsessa Ingrid Alexandra osallistuvat tilaisuuteen. Kyse on harvinaislaatuisesta asiasta, sillä Mette-Maritia ei olla nähty virallisissa edustustehtävissä Haraldin hautajaisia lukuunottamatta moneen kuukauteen.
Nyt kuningattaren odotetaan palaavan virallisten tehtäviensä pariin.
Joutui perumaan osallistumisen valaan
Ilmoitus kuningatar Mette-Maritin osallistumisesta on saanut monet innostumaan, sillä hänen terveydentilansa on aiheuttanut paljon epävarmuutta ja kysymyksiä virallisten tehtävien suhteen.
Mette-Maritin oli tarkoitus olla läsnä, kun kuningas Haakon vannoi valansa suurkäräjien edessä 1. syyskuuta. Samana aamuna saatiin kuitenkin yllättäen tieto, ettei kuningatar voisi osallistua vaan hän joutui perumaan menonsa.
Hovin tiedotteessa oli mukana Oslon sairaalan keuhkolääkäri Are Holmin lausunto, jonka mukaan kuningattaren tilassa oli tapahtunut komplikaatioita keuhkonsiirron jälkeen. Tästä johtuen Mette-Marit jouduttiin ottamaan sairaalaan tarkkailuun koko päiväksi.
Näin ollen tuore kruununprinsessa Ingrid Alexandra saatteli yksin isänsä historialliseen seremoniaan, jossa tämä vannoi valansa kuninkaana suurkäräjille. Kuningatar Sonja ja prinssi Sverre Magnus seurasivat tilaisuutta salin puolelta.
Mette-Marit nähtiin Haraldin hautajaisissa
Kahdeksan päivää yllättävän sairaalakäynnin jälkeen Mette-Marit nähtiin kutienkin julkisuudessa, kun kuningas Harald saatettiin viimeiselle matkalleen.
Kuningatar oli muun kuninkaallisen perheen mukana jättämässä viimeiset hyvästit Haraldille. Häntä ei kuitenkaan nähty Oslon kaupungin läpi kulkeneessa kulkueessa, sillä Mette-Marit ja kuningatar Sonja seurasivat kulkueessa jalan kulkeneita perheenjäseniä auton kyydissä.
Hovin mukaan leskeksi jääneen Sonjan ja Mette-Maritin terveydentila eivät sallineet heidän kävellä pitkää matkaa ihmisjoukon keskellä. Kuningas Haakon, kruununprinsessa Ingrid Alexandra, prinssi Sverre Magnus sekä prinsessa Märtha Louise puolestaan kävelivät ensimmäisinä heti kuningas Haraldin arkun perässä saattueessa.
Oslon tuomiokirkossa suoritetun siunauksen jälkeen Mette-Marit nähtiin linnan pihalla yhdessä miehensä kuningas Haakonin kanssa. Samana päivänä kuningaspari seisoi palatsin parvekkeella yhdessä kruununprinsessa Ingrid Alexandra, prinssi Sverre Magnuksen sekä kuningatar Sonjan kanssa tervehtimässä kansaa.
Mette-Maritin paluu kuninkaan rinnalle
Nyt lokakuun alussa kuningasperheellä onkin siis hovin kalenterin mukaan edessään tärkeä päivä.
Suurkäräjien avajaisistunnon juhlallinen avaaminen on yksi Norjan monarkin tärkeimmistä perustuslaillisista tehtävistä. Perinne juontaa juurensa aina vuoteen 1814 asti ja tilaisuuteen kokoontuvat paikalle kuninkaallinen perhe, maan hallitus, suurkäräjien edustajat sekä korkein oikeus.
Lokakuun 2. päivänä pidettävän tilaisuuden ympärillä on tänä vuonna entistä suurempi merkitys, sillä kyse on ensimmäisistä avajaisista vallanvaihdon ja kuningas Haraldin kuoleman jälkeen.
Kuningatar Mette-Maritin suunniteltu läsnäolo tarkoittaa, että hän seisoo jälleen miehensä rinnalla pitkän tauon jälkeen. Aiemmin kerrotuissa tiedoissa Mette-Maritin sanottiin olevan sairaslomalla ainakin tämän vuoden loppuun asti operaationsa jälkeen.
Lue myös: