Marius Borg Høiby menetti malttinsa oikeussalissa

Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin pojan, Marius Borg Høibyn, oikeudenkäynti jatkui keskiviikkona Oslossa poikkeuksellisen tunteikkaissa merkeissä.

Kolmas oikeudenkäyntipäivä sai dramaattisen käänteen, kun Marius Borg Høiby kyseenalaisti poliisin esittämät todisteet ja menetti malttinsa oikeussalissa.

Istunnossa poliisitutkija Stig Berg Larsen kävi läpi Høibyn hakuhistoriaa. Sen mukaan Høiby oli etsinyt tietoa pahoinpitelyn, väkivallan ja raiskauksen eroista sekä lähestymiskiellon rikkomiseen liittyvistä seuraamuksista.

Høiby reagoi tähän voimakkaasti.

– Näen, että he ovat ottaneet mukaan hakuhistoriani. En ymmärrä miksi. Mitä helvettiä sillä on tekemistä asian kanssa? hän puuskahti oikeudessa Aftonbladetin mukaan.

Kyyneliä ja syytöksiä oikeussalissa

Tilanne ei jäänyt pelkästään vihaiseksi sananvaihdoksi. Myöhemmin Høiby murtui kyyneliin ja kuvaili käsittelyssä olevaa ajanjaksoa elämänsä raskaimmaksi.

– Se oli hirvittävä ajanjakso elämässäni, hän sanoi.

Saman päivän aikana Høiby suuntasi kritiikkiä myös syyttäjää kohtaan.

– Laitat sanoja suuhuni, Høiby sanoi syyttäjä Sturla Henriksbølle norjalaislehden VG:n mukaan.

Vakavat syytteet ja laaja kokonaisuus

Marius Borg Høibyä syytetään yhteensä 38 rikoksesta, joihin kuuluu muun muassa neljä raiskausta, pahoinpitelyjä, uhkailua veitsellä sekä lähestymiskiellon rikkomisia. Hän on kiistänyt vakavimmat syytteet. Oikeudenkäynnin arvioidaan kestävän noin seitsemän viikkoa, eli 19. maaliskuuta saakka.

Osa syytteistä liittyy tapauksiin, joissa uhrien ei syytteiden mukaan katsota kyenneen vastustamaan tekoja unen ja tai päihtymystilan vuoksi. Oikeudessa on kuultu useita todistajia, ja istunnoissa on esitetty myös Høibyn puhelimesta löytynyttä materiaalia.

Høibyn pidätys ja sairaalajakso ennen oikeudenkäyntiä

Vain muutamaa päivää ennen oikeudenkäynnin alkamista Høiby pidätettiin uudelleen. Oslon poliisin mukaan häntä epäillään pahoinpitelystä, veitsellä uhkaamisesta sekä lähestymiskiellon rikkomisesta. Poliisi on perustellut pidätysvaatimusta sillä, että rikosten toistumisen riski on olemassa.

Norjalaismedia VG kertoi myöhemmin, että Høiby vietiin sairaalaan juuri ennen oikeudenkäynnin alkua. Sairaalajakson syytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Tästä huolimatta Høiby saapui paikalle, kun oikeudenkäynti alkuviikosta käynnistyi.

Kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit eivät ole osallistuneet oikeudenkäyntiin. Käsittely on herättänyt laajaa huomiota myös kansainvälisesti, ja paikalla on kymmeniä ulkomaisia toimittajia.

Mitä ajatuksia tämä kaikki herättää sinussa?

Lue myös: