IS: Eva-Riitta Siitosen koskettavat sanat Vieno-lapsenlapsesta perheen menetysten jälkeen

Eva-Riitta Siitosen elämää ravistelivat muutaman vuoden sisällä kaksi järkyttävää tragediaa, kun hän menettin ensin tyttärensä ja kolme vuotta myöhemmin aviomiehensä. Nyt julkisuudesta kadonnut Siitonen kertoo elämästään.

Eva-Riitta Siitosen, 86, elämä muuttui pysäyttävällä tavalla vuonna 2018, kun hän menetti tyttärensä Hanna-Riikka Siitosen. Hanna-Riikka oli ehtinyt sairastaa syöpää yli 18 vuotta, mutta silti kuolema jätti jälkensä perheeseen.

Vain muutamaa vuotta myöhemmin perhe koki jälleen ison menetyksen, kun Eva-Riitan aviomies, Matti ”Fredi” Siitonen kuoli huhtikuussa 2021 ollessaan 78-vuotias. Fredin kuoleman aikaan elettiin yhtä koronan vaikeimmista vaiheista, jonka takia sairaalaan ei päässyt vierailulle jatkuvasti.

Tuon jälkeen julkisuudesta poissa pysytellyt entinen kansanedustaja ja kaupunginjohtaja on nyt kertonut kuulumisiaan Ilta-Sanomille pitkän hiljaiselon jälkeen.

Eva-Riitta Siitonen kertoo elämästä surun kanssa

Vaikka tyttären kuolemasta on jo yli kahdeksan vuotta, eivät suru ja kaipaus ole poistuneet.

– Olen yrittänyt jotenkin elää surun ja kaipauksen kanssa. Totta kai kaipaan tytärtäni hyvinkin usein, mutta olen yrittänyt kääntää sen kiitollisuudeksi siitä hyvästä, mitä on ollut, Eva-Riitta kertoo lehdelle.

Siitonen on kertonut aiemmin avoimesti siitä, miten toimi tyttärensä omaishoitajana 1,5 vuoden ajan ennen tämän kuolemaa. Seuran haastattelussa vuonna 2021 hän kertoi havahtuneensa omaishoitajana myös siihen, miten vaikeaa se oli ilman opastusta.

– Joskus Hanna-Riikka toivoikin, että istuisin enemmän hänen sänkynsä vieressä, mutta en ehtinyt. Karrikoiden ilmaisten viivähdin siinä kauhan kanssa hetken, mutta en jäänyt, kuten hän olisi halunnut, hän kuvaili tuolloin tapaa jolla huolehti kiireisesti monista kotiaskareista toimiessaan tyttärensä omaishoitajana.

Eva-Riitta Siitonen ja lapsenlapsi Vieno

Eva-Riitta Siitonen kertoo asuvansa yhä samoilla kulmilla Helsingin Töölössä, eikä ole tehnyt suunnitelmia palvelutaloon muuttamisesta. Iloa arkeen tuo syksyn odottelun ohella myös lapsenlapsi Vieno.

Vieno on näyttelijä ja ohjaaja Janne Virtasen sekä Hanna-Riikka Siitosen vuonna 2006 syntynyt tytär.

– Vieno ehti täyttää 12, kun hänen äitinsä menehtyi. Aluksi sanoin hänelle, että en voi olla äitisi, mutta voin olla vähän enemmän isoäiti. Niin se on ollut, Eva-Riitta sanoo.