Olivia Oras, 27, on kuollut – katosi julkisuudesta suosion huipulla

Olivia Oras on kuollut. Taiteilija Johanna Oraksen ja taidekauppias Reijo Oraksen tytär oli kuollessaan 27-vuotias.

Olivia Oras, 27, on kuollut. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uuno, joka sai vahvistuksen asiasta Olivian isältä, Reijo Orakselta.

Vuonna 1998 syntynyt Olivia oli taidekauppias Reijo Oraksen ja taiteilija Johanna Oraksen tytär. Olivia Oras oli nuoruudessaan hyvin suosittu sosiaalisen median tähti, jolla oli kymmeniä tuhansia seuraajia jo teini-ikäisenä.

Olivia oli taitelija Johanna Oraksen ja taidekauppias Reijo Oraksen tytär.
Reijo, Johanna ja Olivia Oras kuvattuna vuonna 2007. Kuva: AOP / Pasi Murto

Olivia Oras, 27, on kuollut

Vuonna 2017 hänen elämästään tehtiin paljon huomiota herättänyt dokumentti The Perfect Selfie. Pian sen julkaisun jälkeen Olivia kuitenkin katosi julkisuudesta.

Me Naiset -lehden haastattelussa vuonna 2024 Oras puhui avoimesti päihdeongelmasta ja syömishäiriöstä, joiden kanssa hän oli kamppaillut nuoruudessaan.

Vuonna 2022 hän oli luvannut äidilleen, että lähtisi päihderiippuvaisille tarkoitettuun Minnesota-hoitoon. Hän kertoi myöhemmin ihmetelleensä, ettei ollut tunnistanut itsessään alkoholismin oireita vauhdikkaasta juhlinnasta huolimatta.

– En tunnistanut itsessäni lainkaan päihderiippuvaisuuden piirteitä, vaikka koko ajan keksin itselleni tekosyitä juhlaan tai vaivoja, joihin tarvitsin lääkkeitä. Jotenkin sain aina perusteltua itselleni, että ne olivat siinä hetkessä ok, Olivia kertoi lehdelle.

Julkaisi viimeisen päivityksen neljä päivää aiemmin

Kesällä 2024 äiti ja tytär antoivat puolestaan yhdessä haastattelun Ilta-Sanomille, jossa Olivia kertoi ongelmien olevan takana. Hän kiitteli vuolaasti äitiään ja sanoi, ettei olisi päässyt hoitoon ilman tämän apua.

Samana vuonna hän esitteli myös silloisen uuden kumppaninsa Pinjan, johon oli tutustunut treffisovelluksessa. Uusi parisuhde oli tuonut elämään valoa ja suunnan.

Perhe ei ole kommentoinut Olivian kuolinsyytä tai muita tarkempia tietoja asiasta. He pyytävät sururauhaa tyttärensä poismenon johdosta.

Vielä neljä päivää sitten Olivia oli julkaissut Instagram-tilillään kauniita kuvia Norjan matkalta.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...