Laulaja Floor Jansen jättää suomalaisen metallijätti Nightwishin

Laulajan lähdöstä kerrotaan yhtyeen sosiaalisessa mediassa.

Laulaja Floor Jansen kertoo jättävänsä suomalaisen metalliyhtye Nightwishin. Asia käy ilmi yhtyeen sosiaalisessa mediassa julkaisemassa tiedotteessa.

Julkaisussa yhtye kertoo päätöksestä ja Jansenin erosta ytimekkäästi englanniksi.

”Nightwish ja Floor Jansen eroavat. Tarkan harkinnan jälkeen me olemme päättäneet yhteisymmärryksessä jatkaa eri suuntiin. Tämä päätös on tärkeä ja olennainen meille ja tavoitteillemme”, yhtye aloittaa.

”Sen vuoksi aiomme tavoitella niitä omilla, itsenäisillä tavoillamme. Toivomme toisillemme pelkkää hyvää omilla musikaalisilla urillamme.”

Yhtye luonnehtii päätöstä eräänlaiseksi ”suurenmoisen matkan päätökseksi” niin faneille kuin bändille.

Samalla Nightwish kertoo jatkavansa edelleen bändinä, juhlistaen tulevaa 30-vuotista taivaltaan äänittämällä uuden studioalbumin vuonna 2027.

Myös Floor Jansen on julkaissut Instagramissaan päivityksen eropäätöksestä. Kirjoituksessaan hän niin ikään luonnehtii päätöstä vaikeaksi.

”Asioiden loppuminen luo uusia alkuja ja vaikka tämä oli vaikea päätös uskon, että edessäni on kirkas musikaalinen matka”, Jansen kuvailee julkaisussaan ja kutsuu seuraajiaan mukaan tälle matkalleen.

”Kiitos kaikesta tuesta elämän vuoristoradan lävitse. Soolourani saa nyt kaiken huomioni ja antaa uudelle albumilleni ja kiertueelle tilaa kasvaa.”

Merkittävä uutinen musiikkialalla

Uutinen on merkittävä niin suomalaiselle musiikkikentälle kuin koko metallimaailmalle. Nightwish lienee yksi suomen kansainvälisesti menestyksekkäimmistä bändeistä, joten laulajan eroaminen on myös bändille suuri muutos.

Alankomaalaistaustainen Jansen on toiminut Nightwishin laulajana aina vuodesta 2013, ja hän on pisimpään yhtyeen laulajana toiminut henkilö.

Ennen Jansenia yhtyeessä ovat laulaneet suomalainen metalli-ikoni Tarja Turunen (1996–2005) sekä ruotsalainen Anette Olzon (2007–2012).

Yhtyeessä alusta saakka olleet muusikot ovat laulaja ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen sekä kitaristi Emppu Vuorinen.

Nightwish perustettiin vuonna 1996 Kiteellä, osta se on viimeisen 30 vuoden aikana ponnahtanut maailmanluokan yhtyeeksi.

Yhtye on äänittänyt 10 studioalbumia, ja saavuttanut vuosien varrella suurta kansainvälistä menestystä.

Nightwish oli muun muassa joulukuussa 2015 ensimmäinen merkittävällä Lontoon Wembley Arenalla pääesiintyjän paikalla konsertoinut suomalaisesiintyjä.

Lisäksi yhtyeellä on useita Emma-palkintoja ja se on listattu muun muassa Forbesin parhaiden metalliyhtyeiden joukkoon vuonna 2024.

Floor Jansen eroaa Nigtwishista

Tarkkaa syytä sille, mikä johti Jansenin päätökseen jättää Nightwish ei vielä ole.

Vaikka niin yhtye kuin laulaja perustelevat eropäätöstä musiikillisilla syillä ja eriävillä tavoitteilla, on mahdollista, että taustalla on myös muita tekijöitä.

Jansenilla on esimerkiksi kaksi nuorta lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 2017 ja 2023. Lisäksi hän sairasti rintasyövän vuonna 2022, ja vaikka hän kertoo sittemmin toipuneensa taudista täysin, on sairastaminen varmasti jättänyt jälkensä häneen.

Erosta huolimatta sekä yhtye että Jansen kertovat kunnioittavansa toisiaan ja eroavansa hyvissä väleissä.

Nähtäväksi siis jää, mihin Floor Jansenin sooloura hänet vie ja kuka mahtaa tulla hänen tilalleen Nightwishin laulajaksi.

Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.

 

Lue lisää aiheesta...