Nämä vieraat nähdään syksyllä Masked Singer Suomessa

Suosittu Masked Singer Suomi saa syksyllä jatkoa. Nyt myös ohjelman vierailijat ovat selvinneet.

Suosittu lauluohjelma Masked Singer Suomi tulee taas, ja luvassa on jo ohjelman 8. tuotantokausi.

Ohjelmaa esittävä MTV kertoo tiedotteessaan ohjelman alkavan lokakuussa 2026.

Kuten aikaiseminkin, myös tulevalla kaudella joukko tunnettuja suomalaisia piiloutuu asujen ja maskien taakse, josta heidät yritetään tunnistaa vain lauluäänen perusteella.

Lokakuussa ensiesityksensä saava kausi tuo lavalle tällä kertaa 14 uutta hahmoa.

Näitä hahmoja yrittävät tunnistaa etsivät, joita on tänä vuonna näyttelijä Janne Kataja, laulaja Benajamin ja uutena kasvona laulaja Krista Siegfrids.

”Rakastan Masked Singeriä, joten on mahtavaa olla mukana ohjelmassa! Olen saanut kokea ohjelman aiemmin hahmon roolissa ja nyt pääsin etsiväpöydän taakse, joten mulla on nyt koko suora. Ajattelin, että siitä olisi etua, mutta olen huomannut, että hahmojen tunnistaminen on tosi hankalaa!”, Siegfrids kertoo tiedotteessa.

Ohjelman juontaa tulevalla kaudella Ile Uusivuori.

Vierailevat panelistit

Kuten aikaisemmillakin kausilla, myös tällä kertaa panelisteihin liittyy joka jaksossa vieraileva, aikaisemmilta tuotantokausilta tuttuja osallistujia.

Tulevalla 8. kaudella etsivärivistössä nähdään Linnea Leino, Jaakko Parkkali, Arja Koriseva, Marko Anttila, Cristal Snow, Niina Lahtinen, Sami Sykkö, Shirly Karvinen, Ellen Jokikunnas.

Lisäksi mukana on kaksi aikaisempaa Masked-voittajaa Kolibri ja Pierumies eli Bess ja Sebastian Rejman.

Mitä sinä ajattelet tästä kattauksesta? Entä aiotko seurata Masked Singer Suomea syksyllä? Kerro siitä meille Facebookissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...