Rakkaus-realityissa kerrotaan usein osallistujien traumoista, mutta se ei ole ongelmatonta.
Artikkeli on mielipidekirjoitus. Siinä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
Suosittu suomalainen rakkausreality ja tosi-tv-ohjelma Maajussille morsian on pyörinyt ruuduissa jo 19 kauden ajan.
Näiden kausien varrella mukana on ollut eri taustoista tulevia henkilöitä, joilla jokaisella on oma tarinansa.
Hiljattain tuoreen kauden yksi maajussi – yrttiviljelijä Jetta, kohtasi kolme suhlasehdokasta ohjelmassa. Vaikka kaikki miehet vaikuttivat mukavilta ja tulivat hänen kanssaan hyvin toimeen, hän päätyi shokkiratkaisuun, eikä valinnut heistä ketään.
Samalla kumppaniehdokkaat Jari, Aki ja Arno asettavat itsensä haavoittuvaiseen asemaan jakamalla Jetalle – ja samalla koko kansalle – henkilökohtaisia ja kipeitäkin tarinoita elämästään.
Tämä on saanut ohjelman katsojat pohtimaan, miksi ohjelmaan on valikoitu henkilöitä, joilla on selkeästi takanaan raskaita ja traumaattisiakin kokemuksia perhe- ja parisuhde-elämästä sekä sitä, minkälainen rooli tuotantoyhtiöillä on eettisen realityn kuvaamisessa.
Toisaalta tämä herättää pohtimaan, onko hyväksyttävää tai hyödyllistä, että osallistujien henkilökohtaisia traumoja käsitellään laajan yleisön edessä.
”Tuskin kukaan haluaa terapeutiksi”
Kysymys siitä, miten traumoja ja raskaita menneisyyden kokemuksia tuodaan esiin tosi-tv:ssä, on monimutkainen ja sitä voi tarkastella monesta näkökulmasta.
Esimerkiksi tuoreella Maajussille morsian kaudella Arno kertoi treffeillä Jetalle vaikeasta suhteesta lapsiinsa, kun taas Aki puolestaan kertoi kauden aikana muun muassa terveyshuolistaan, kuten masennuksestaan.
Jari jäi aikanaan leskeksi, ja kertoi ohjelmassa paljon edellisestä, edesmenneestä vaimostaan.
Asia on noussut puheeksi myös katsojien keskuudessa Facebookissa.
”Tuskin kukaan haluaa tuossa iässä kenenkään terapeutiksi. Raskasta olisi varmaan ajan kanssa”, eräs kirjoittaa.
”Se, että treffeillä miehillä oli menneisyys mukana, riittää karkottamaan kaikki”, toinen toteaa.
Katsojat kokevatkin, että miesten tarinat ja menneisyys olivat liikaa esillä sen sijaan, että ohjelmassa olisi kekitytty tämänhetkisiin tavoitteisiin ihmissuhteissa.
Toisaalta kestävän parisuhteen kannalta rehellisyys niin hyvistä, kuin ikävistäkin elämänkokemuksista on tutustumisvaiheessa tärkeää.
Koska Maajussille morsian tai Ensitreffit alttarilla -ohjelmien kaltaisissa formaateissa ihmiset etsivät elämänkumppania on selvää, että tällaisia kokemuksia ja tarinoita saattaa nousta esille.
Rehellisyys ei kuitenkaan takaa menestystä rakkausrintamalla, sillä ihmisten väliseen kemiaan vaikuttavat monet eri asiat.
Paperilla sulhasehdokas saattaa vaikuttaa täydelliseltä, mutta kasvotusten vetoa toiseen ei ole ollenkaan.
Ensitreffit alttarilla ohjelma on tästä hyvä esimerkki, sillä vaikka sarjan jaksojen aikana pariskunnat menevätkin naimisiin ja viettävät aikaa yhdessä, eivät läheskään kaikki suhteet pääty onnellisesti.
Eroja ohjelman tiimoilta tulee lähes aina, jos ei kuvausten aikana, niin muutama kuukausi tai vuosi niiden jälkeen.
Näin kävi myös esimerkiksi Maajussien Jetan tapauksessa, joka joutui tuottamaan pettymyksen kaikille sulhasehdokkaille, joiden särkyneet sydämet toivat jälleen lisää tunnetta ja tragediaa tv-ohjelmaan.
Samalla on pohdittava, ymmärtävätkö osallistujat todella sen, kuinka suuri yleisö saa ohjelmien kautta kuulla heidän tarinoistaan.
Ajassa, jossa elämme, on enemmän kuin todennäköistä, että ”mehukkaimmat” ja eniten tunteita herättävät tarinat tulevat saamaan huomiota. Niitä jaetaan eteenpäin, videoklippejä tallennetaan ja keskustelupalstoilla kommentointi käy kuumana.
Yhtäkkiä asiat tai traumat, joiden käsittely saattaa pahimmillaan olla vielä todella kesken, ovat koko kansan tietoisuudessa.
Kuka on vastuussa?
Tosi-tv pohjautuu pitkälti ihmisiin, heidän reaktioihinsa ja siihen, kuinka samaistuttavia tai kiinnostavia kunkin tuotantokauden hahmot ovat katsojille. Traumat jos jotkin herättävät ihmisissä paljon tunteita.
Vaikka tuotantoyhtiöt olisivatkin osallistujiensa tukena ja kertoisivat osallistujille tosi-tv:n realiteeteista, he eivät voi kontrolloida sitä, kuinka yleisö vastaanottaa mitäkin tarinoita.
Se, mitä tuotantoyhtiöt voivat kontrolloida on se, miten kuvausmateriaalia leikataan, miten sitä editoidaan ja toisaalta sitä, mitä näytetään ja mitä jätetään kertomatta.
Onko kaikista kipeimpien tai äärimmäisen henkilökohtaisten asioiden sisällyttäminen lopulliseen leikkaukseen ja julkaistavaan jaksoon oikein? Tähän ei välttämättä aina ole oikeaa vastausta.
Sen vuoksi onkin tärkeää, että juuri tuotantoyhtiöt tekevät selväksi sen, miten paljon ja mitä kaikkea osallistujien sanomisista tullaan televisiossa näyttämään.
Olisi myös inhimillisesti hyödyllistä antaa osallistujille mahdollisuus keskustella ainakin hetkittäin oikeasti yksin ilman, että kamerat käyvät ja ääninauhat tallentavat jokaisen sanan.
Samalla voidaan pohtia, minkälaisia osallistujia ohjelmiin otetaan mukaan. Kaikilla meillä on menneisyydessämme enemmän tai vähemmän raskaita, ja jopa traumaattisia, elämään yhä vaikuttavia kokemuksia.
Olisi kuitenkin tärkeää, että reality-ohjelmiin osallistuvat henkilöt ymmärtäisivät todella, miten heidän omat kokemuksensa ja kertomuksensa saatetaan näyttää televisiossa.
Traumaa ja vaikeita aiheita ei tarvitse piilotella, mutta mikäli toipuminen tai asioiden käsittely on kesken, voi ohjelmaan osallistuminen olla haitallista myös osallistujalle itselleen.
Siksi on hyvä pohtia, minkälaista vastuuta tuotantoyhtiöt kantavat ja minkälaisessa ilmapiirissä näitä ohjelmia tehdään.
Lue myös:
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.
