Janne Saarisen kannustusjoukoissa nähtiin viime sunnuntain Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä yllättävä henkilö: hänen ex-kumppaninsa.
Radiojuontaja ja näyttelijä Janne Saarinen on syksyn aikana tanssinut tiensä suomalaisten sydämiin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Saarinen on ollut tänä vuonna otsikoissa myös yksityiselämänsä takia, sillä hänet on yhdistetty suhdehuhuissa juoksija Alisa Vainioon.
Kaksikko on nähty kesän ja syksyn aikana yhdessä monissa erilaisissa tilaisuuksissa, mutta he eivät ole kommentoineet suhteensa luonnetta julkisuuteen.
Janne Saarisen ex-rakas kannusti katsomossa
Sunnuntaina 1. marraskuuta nähtiin kuitenkin yllättävä hetki, kun Saarisen ex-puoliso Jenna Tanisha oli paikalla seuraamassa TTK-lähetystä paikan päällä. Tanisha julkaisi tilaisuudesta päivityksen Instagram-tilinsä tarinat osiossa, joka oli näkyvissä 24 tuntia.
– 100/10 show taas kerran, Tanisha hehkutti ex-rakkaansa esiintymistä sydänten kera julkaisussa, joka ei ole enää nähtävissä.
Videolla näkyi pätkä tanssibattlesta, jossa Saarinen ja Katri Mäkinen mittelivät näyttelijä Matti Leinon ja Kia Lehmuskosken kanssa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.
Päivityksen perusteella Tanisha on seurannut Saarisen matkaa ohjelmassa tarkkaan aiemminkin, joskin epäselvää on, onko se tapahtunut aiemmin kotisohvalta vai studiolla.
Tanishan julkaisu oli monille yllätys, sillä ex-pari on pysynyt julkisuudessa hiljaa erostaan, eivätkä he ole kommentoineet tilannetta mitenkään. Heidät nähtiin julkisuudessa yhdessä ensimmäisen kerran vuonna 2021, mutta tämän vuoden aikana huhut parin erosta alkoivat levitä, kun heitä ei enää nähty yhdessä edes toistensa somejulkaisuissa.
Eivät ole kommentoineet eroa
Sittemmin Tanisha on yhdistetty suomalaiseen urheilijamieheen, jonka kanssa hän on esiintynyt yhdessä myös sosiaalisen median julkaisuissa. Saarinen puolestaan on yhdistetty parisuhdehuhuissa Alisa Vainioon. Saarinen ja Vainio on bongattu yhdessä muun muassa Lappeenrannassa jääkiekko-ottelussa lokakuun alussa.
Aiemmin kesällä Saarinen oli paikan päällä Birminghamissa, jossa Vainio voitti EM-kultaa. Kaksikko nähtiin läheisissä tunnelmissa kisan jälkeen, kun juontaja onnitteli juoksijaa.
Vainio nähtiin syyskuussa myös TTK-studiolla kannustamassa Saarista.
Tanisha on sosiaalisen median vaikuttaja ja malli, joka julkaisee kauneudenhoitoon keskittyvää sisältöä. Hänellä on esimerkiksi TikTokissa yli 700 000 seuraajaa ja Instagramissakin yli 250 000 seuraajaa.
Lue myös:
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.