Perintö voi olla vaikea keskustelun aihe etenkin silloin, jos perheenjäsenten käsitykset ja ajatustapa rahaa kohtaan poikkeavat toisistaan.
Eräs 34-vuotias nainen on nyt myöntänyt avoimesti tuntevansa katkeruutta vanhempiaan kohtaan, koska kokee heidän toimintansa eläkepäivien aikana syövän hänen perintöään.
34-vuotiaan naisen avoin kirjoitus eläkkeellä olevien vanhempiensa tavasta ”tuhlata” rahoja, jotka hän oletti saavansa perintönä on herättänyt paljon huomiota.
Daily Mail -lehden julkaisemassa jutussa nainen kertoo, miten hänen vanhempansa ovat tehneet kalliita lomamatkoja ympäri maailmaa kohteisiin, kuten Thaimaa, New York ja Costa Rica.
Jutun otsikko itsessään kertoo jo paljon siitä, miten nainen suhtautuu vanhempiensa tilanteeseen: ”Perintöni juodaan pillillä alas kookoksista Karibialla! Olenko itsekäs, kun paheksun boomer-vanhempiani siitä, että he tuhlaavat rahoja, joiden pitäisi olla minun?”.
Nimettömänä pysyttelevä nainen kertoo olleensa aluksi iloinen nähtyään, miten hänen vanhempansa nauttivat eläkepäivistä. Ajan myötä hänen suhtautumisensa asiaan on kuitenkin muuttunut.
– Ei ole helppoa myöntää, mutta tosiasia on se, että heidän unelmalomansa syövät minun perintöäni, hän kirjoittaa.
Naisen mukaan kyse ei ole silkasta toiveajattelusta, sillä vanhemmat olivat jo aiemmin kertoneet hänelle ja hänen sisarukselleen, että jättävät kaikki jäljellä olevat säästönsä heille perintönä. Lupauksen jälkeen nainen sanoo hänen olleen hyvin vaikeaa seurata viereltä, miten paljon rahaa vanhemmat käyttävät lomiin.
Taustalla vaikuttaa myös se, ettei hänen oma taloudellinen tilanteensa ole erityisen hyvä.
34-vuotias nainen: vanhempien tuhlaaminen syö perintöni
– Nyt 34-vuotiaana minä asun edelleen vuokralla ja elän kädestä suuhun, hän kertoo lehdelle.
Mahdollinen oman kodin ostaminen asettaisi hänet omien sanojensa mukaan velkaloukkuun ja samalla nainen sanoo olevansa epäuskoinen sen suhteen, että voisi koskaan itse säästää rahaa lapsia varten ilman vanhempiensa taloudellista apua. Koko tilanne on saanut hänet pohtimaan sitä, mihin raja on vedettävä.
– Kumpi meistä on itsekäs? Me, koska haluamme heidän säästävänsä rahansa, jotta voisimme jonain päivänä periä ne? Vai he, koska he käyttävät rahat niin vapaasti itseensä?
Nainen kyseenalaistaa jopa sen, haluavatko vanhemmat todella mieluummin käyttää rahansa omiin lomiin kuin auttaa lapsiaan rakentamaan ”turvallisempaa” tulevaisuutta.
Oman kantansa tueksi nainen viittaa myös tutkimuksiin, joiden mukaan milleniaalien sukupolvi odottaa saavansa perintöä, mikä heijastuu myös kasvavassa keskustelussa varallisuuden siirtymisestä sukupolvelta toiselle.
Tapaus on kuitenkin herättänyt paljon keskustelua, sillä asiassa on myös toinen puoli. Vanhemmat, jotka ovat tehneet vuosikymmeniä töitä ja säästäneet haluavat nyt ymmärrettävästi nauttia rahoistaan, kun vielä pystyvät sekä jaksavat.
Moni onkin painottanut asiasta keskustelun ympärillä sitä, miten omaa tulevaisuutta ei pitäisi rakentaa sen ajatuksen varaan, että perintö olisi jotenkin taattu asia tai varma tilanne.
Mitä mieltä olet itse keskustelusta? Onko naisen syytöksissä omia vanhempiaan kohtaan mitään perää, vai pitäisikö kaikilla olla oikeus nauttia itse ansaitsemistaan rahoista haluamallaan tavalla? Kerro meille Facebookin kommenteissa!
Lue myös: