Danny kertoo Seiskalle mielipiteensä ex-puolisonsa Erika Vikmanin esiintymisestä Euroviisuissa ja paljastaa kaipaavansa ”entistä” Erikaa.
Danny, eli 84-vuotias musiikkineuvos Ilkka Lipsanen, kertoo tuoreessa Seiskan haastattelussa avoimesti ajatuksistaan Erika Vikmaniin liittyen. Danny ja Vikman olivat aikoinaan yksi Suomen seuratuimpia pariskuntia, kunnes heidän yhteiselonsa loppui vuonna 2020.
Danny kehuu lehdelle Vikmanin lahjakuutta muistellessaan naisen uran varhaisempia vuosia. Uudempi tuotanto ja esimerkiksi euroviisuissa vuonna 2025 kuultu Ich Komme -kappale kuitenkin saavat musiikkinevuoksessa aikaan ristiriitaisia tunteita.
– Se oli eroottissävytteinen laulu, josta Erika teki uskottavan viemällä oman persoonansa siihen maailmaan meikkauksen ja pukeutumisen kautta, Danny sanoo.
”Mielestäni se riittää hyvin”
Vaikka kappale ei päässyt lopulta Euroviisuissa kärkikymmenikköön, se sai silti paljon huomiota ja soi esimerkiksi radiossa tiuhaan. Danny toteaakin lehdelle, ettei Erika hänen mielestään ”tarvitse noin voimakasta seksuaaliviestintää” uransa rakentamiseksi.
Hän myöntääkin kaipaavansa takavuosien entistä Vikmania.
– Pidän erityisesti Erikan alkuperäisestä olemuksesta. Hän on suurenmoinen laulajatar ja kaunis nainen. Mielestäni se riittää hyvin, Danny linjaa Seiskalle.
Danny ja Erika Vikman
Danny ja Erika tutustuivat aikoinaan Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2015. Erika Vikman oli tuolloin juuri valittu tangoprinsessaksi.
Kaksikon väleistä liikkui monenlaisia huhuja, kunnes vuonna 2016 Vikman myönsi heillä olevan suhde. Erostaan kaksikko kertoi vuonna 2020. Tangovuosien jälkeen Vikman muokkasi itsestään julkisuudessa rohkeamman kuvan.
Tästä saatiin esimakua jo vuoden 2017 Tähdet, tähdet -ohjelmassa, kun hän esitti oman versionsa Madonnan Vogue -kappaleesta näyttävässä asussa, johon kuuluivat myös paljon huomiota herättäneet ”tötterömäiset” rinnat.
Vuonna 2020 hän osallistui UMK:hon kappaleella Cicciolina, joka oli jo selvästi tangovuosia rohkeampi ja seksuaalinen discokappale. Sitä seurasi vuonna 2021 tullut hitti Syntisten pöytä, joka esitteli avoimesti hänen uutta rohkeaa sekä räväkkää tyyliään.
Lue myös:
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.