Erikoisjoukot: Pinja Sanaksenaho puhuu suunsa puhtaaksi leiristä

Erikoisjoukkojen 5. kaudelle osallistunut Pinja Sanaksenaho on kertonut rehellisesti kokemuksistaan uudessa videossa.

Kilpailuohjelma Erikoisjoukkojen 5. kausi huipentui keskiviikkona 10. kesäkuuta nähtyyn jaksoon. Kutkuttavan kauden ja kisan päätteeksi leiriltä maaliin asti selvisivät vain kaksi kokelasta, Martina Aitolehti ja Joonas Vuorela.

Viimeisessä jaksossa juuri ja juuri maaliviivaa ennen putosivat kuitenkin myös kokelaat Pinja Sanaksenaho ja Mira Potkonen.

Nyt kun ohjelma on päättynyt ja kaikki jaksot ovat katsottavissa, Sanaksenaho on päättänyt puhua suunsa puhtaaksi ja kertoa rehellisesti omista kokemuksistaan ohjelman kuvauksissa.

Tärkeitä oppeja tulevaan

Sanaksenaho julkaisi 10. kesäkuuta Instagramissaan videon, jossa kertoo tunteistaan leirin päättymisestä.

Mukana on myös klippi, jossa nuori nainen kuvailee tunnelmia juuri kotiinpaluun jälkeen. Kädet ja keho ovat täynnä naarmuja ja mustelmia, ja tunnelma on muutenkin alakuloinen.

– Vitsi mua harmittaa, Sanaksenaho aloittaa ja kertoo suorituksestaan viimeisessä pieleen menneessä tehtävässä.

– Koko yön valvoneena jotenkin en vaan osannut sitten ajatella tarpeeksi. En pettänyt vain itseäni, vaan petin kaikki muutkin.

Sanaksenaho jatkaa kuvailemalla, kuinka yrittää selvitä eteenpäin pettymyksestään huolimatta.

Tämän jälkeen video leikkaa klippiin, jossa Sanaksenaho reflektoi kisaansa ja suoritustaan vuoden jälkeen kuvauksista.

Hän kuvailee Erikoisjoukkojen päättymisen viimeiseen tehtävään olleen hänelle yksi elämänsä suurimmista pettymyksistä. Vuotta myöhemmin olo on kuitenkin helpompi ja hän on saanut käsiteltyä kokemuksiaan.

– Se että mä tein niin kohtalokkaan virheen oikeasti kasvatti mua vielä enemmän kuin se, että olisin päässyt läpi leiristä, hän kuvailee.

– Nyt jos minulla tulee uusia pettymyksiä elämässä niin ne eivät tunnu enää niin pahalta. Ehkä helpommin lähtee yrittämään uusia asioita ilman pelkoa epäonnistumisesta.

Terapeuttinen kokemus

Sanaksenaho kertoo videollaan, että sai oivallusten lisäksi Erikoisjoukoista mukaan kokemuksia, jotka muuttivat häntä ihmisenä.

Sen lisäksi, että leiri opetti käsittelemään pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita, oli se kokemuksena ainutlaatuinen.

– Leiri oli kuin 1–2 vuoden terapiasessio 11 päivässä, nainen toteaa.

– Tää kokemus oli paljon enemmän, kun osasin kuvitella, tiesin mihin lähen mut en tienny miten paljon se tulee muuttamaan mua ihmisenä. Opit leiriltä jää mulle ikuisesti ja en vois olla onnellisempi.

Jos upotus ei näy, voit katsoa videon tästä.

Sanaksenahon suoritukset ja kasvun hetket Erikoisjoukoissa tekivät vaikutuksen myös katsojiin, ja moni onkin jättänyt hänelle terveisiä videon kommentteihin.

”Sä oot uskomaton! Katsonut kaikki jaksot moneen kertaan ja sä olet kyllä heittämällä kovin mitä sielä ikinä nähny!” yksi kirjoittaa.

”Huikea suoritus sulta ja oot kyllä mahtava esikuva muille nuorille. Meidän perheen mielestä olit ehdoton ykkönen”, toinen kehuu.

”Sä olit huikea! Todettiin kotisohvalla, että oikeasti sinä olit voittaja!” kolmas toteaa.

Onnittelut vielä Pinjalle hienosta suorituksesta!

Mitä mieltä sinä olet Pinja Sanaksenahon matkasta Erikoisjoukoissa? Kerro ajatuksistasi meille Facebookissa.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...