Erikoisjoukot-finaali herätti tunteita: suorat sanat Pinjasta ja Martinasta

Erikoisjoukot-kausi huipentui keskiviikkona televisiossa nähtyyn finaaliin, jossa lopulta leirin läpäisivät vain Martina Aitolehti ja Joonas Vuorela. Katsojien silmissä kuitenkin yksi kokelas ylitti kaikki muut kisan aikana.
Finaalin jälkeen sosiaalisessa mediassa on esitetty myös varsin kovasanaisia väitteitä koskien Aitolehden kohtelua.

Nelosen suosittu Erikoisjoukot -kilpailu päättyi keskiviikkona 10. kesäkuuta televisiosta nähtyyn jaksoon. Kaikista kokelaista lopulta vain kaksi selvitti läpi rankan leirin: Martina Aitolehti ja Joonas Vuorela.

Vielä viimeisessä jaksossa mukana oli kuitenkin myös Pinja Sanaksenaho sekä Mira Potkonen. Viimeinen kuulustelutehtävä kuitenkin karsi sekä Sanaksenahon että Potkosen jatkosta aivan leirin loppumetreillä.

Vuorela oli esittänyt varmoja otteita läpi ohjelman ja loistanut monissa tehtävistä Aitolehti puolestaan kamppaili leirin aikana niin itsensä kuin kouluttajienkin kanssa, mutta onnistui silti suoriutumaan esimerkillisellä tavalla viimeisestä tehtävästä.

– Joonas oli suosikki alusta alkaen, hieno mies! Kyllä Martinakin, mutta häneltä osasi odottaakin hyvää lopputulosta. Pinja on niin söötti, mutta silti vahva. Ja Mira oli myös hyvä, ja sitä osasi odottaa, yksi katsoja summaa sosiaalisessa mediassa monien ajatuksia.

Katsojat ylistävät Pinja Sanaksenahoa

Erikoisjoukkoja on kutsuttu monesti Suomen ”rankimmaksi realityksi”, joka paistoi läpi myös tämän kauden aikana. Useampi kokelas joutui jättämään kuvaukset kesken erilaisten loukkaantumisten takia, eivätkä tehtävät olleet helppoja fyysisesti tai henkisesti.

Sosiaalisessa mediassa katsojat ovatkin nyt nostaneet erityisesti esiin 23-vuotiaan Pinja Sanaksenahon huiman suorituksen ohjelmassa. Youtube-tähti oli kisan selvästi pienin ja nuorin osallistuja, joka oli ongelmissa alusta lähtien monien tehtävien kohdalla.

Tästä huolimatta hän vain jatkoi painamista, puri hammasta ja suoritti tehtävän toisensa jälkeen ylittäen itsensä jatkuvasti.

– Pinja yllätti sisukkuudellaan. Pieni ja pippurinen neitokainen, eräs katsoja ylistää Facebookissa.

– Pinja oli suurin yllättäjä. Mieletön sisupussi. Martina tasaisen varma suorittaja, pärjäsi hänkin loistavasti.

Haastavien tehtävien ja fyysisen väsymyksen lisäksi Sanaksenaho koki sarjan kuvauksissa myös kivuliaan loukkaantumisen hiekkakuopalla. Motivaatiomontulla tehtyjen burpee-hyppyjen yhteydessä Sanaksenahon laskeutuminen epäonnistui ja hän putosi suoraan takapuolelleen kiven päälle. Kovista kivuista huolimatta Sanaksenaho itse vakuutteli ohjelman lääkärille kyse olleen vain ”kovasta tärähdyksestä” ja halusi jatkaa.

– PikkuPinsku yllätti. Ihan paras, ja Joonas, todellakin paras!

– Pinja oli ainoa, joka yllätti, mutta harmin kun jäi pienestä kiinni, että olisi läpäissyt koulutuksen, yksi harmittelee.

Pääsikö Martina Aitolehti muita helpommalla?

Nelosen omalla Instagram-tilillä ylistetään myös Pinjan suoritusta, mutta samaan aikaan osa katsojista on esittänyt väitteitä, joiden mukaan muita kilpailijoita olisi suosittu leirin aikana.

– Pinja oli paras yllättäjä. Martina sai anteeks paljon enemmän kuin muut. Muita tiputettiin, mutta Martina sai aina anteeksi, yksi katsoja tilittää kanavan sivuilla.

– Pinja olisi niin ansainnut päästä ihan loppuun asti. Tuosta nelikosta itseasiassa muut paitsi Martina. Annettiin alisuorittaminen anteeksi niin monta kertaa enemmän kuin muilla, toinen katsoja linjaa Nelosen Facebook-sivuilla.

Osa katsojista ihmettelee sitä, kuinka Martinan niskoittelua ja vastaansanomisia kommentoitiin ohjelmassa monta kertaa kouluttajien toimesta, mutta silti tämän selvästi ”haluttiin” pääsevän finaaliin.

– Pinja! Martinaa sen sijaan on väkisin pidetty. Samoista heikoista kohdista toiset tippuu, mutta ei Martina, yksi tuohtunut katsoja kommentoi ennen finaalia.

– Martinaa suosittiin oikein olan takaa. Martinasta uhkuu itseriittoisuus, vakava auktoriteettiongelma ja ”minä-minä” -asenne. Tuotanto halusi vain pitää Martinan väkisin mukana, koska oli niin ”tunnettu” nimi mukana. Aitolehti ei oppinut mitään relevanttia omasta asenteestaan, yksi katsoja tylyttää Instagramissa.

Menikö Erikoisjoukot -kausi sinun mielestäsi odotusten mukaisesti? Olisitko halunnut nähdä Pinjan selviävän läpi leiristä? Kerro meille kommenteissa!

LUE MYÖS: