Unelmia Italiassa loppuu – katsojilta vahva reaktio: ”itku tulee”

Huippusuosittu Ellen Jokikunnaksen perheen tähdittämä Unelmia Italiassa -sarja on tullut päätökseensä ja kaikki katsojat ajattelevat samaa.

Jo vuodesta 2024 suomalaiset kautta maan ovat seuranneet juontaja Ellen Jokikunnaksen ja tämän puolison Jari Raskin elämää kahden kodin välillä.

Unelmia Italiassa -sarjassa kaksikko on paitsi kunnostanut Italian Puglian kakkoskotiaan mutta kertoneet avoimesti myös perhe-elämästään.

Keväällä 2026 nähty ohjelman kolmas ja viimeinen tuotantokausi nousi huippusuosioon, kun Rask ja Jokikunnas saivat perheeseensä uuden jäsenen, Filippiineiltä adoptoidun Ralph pojan.

Kolmas tuotantokausi kaikkine tunteineen ja herkkine hetkineen on todella sulattanut katsojien sydämet.

Tiistaina 9. kesäkuuta ilmestyi ohjelman viimeinen jakso, joka on saanut monet Newsnerin lukijat herkistymään.

”Ikävä ja itku tulee”

Moni lukija kertoo Facebookissa jäävänsä kaipaamaan ohjelmaa viimeisen jakson jälkeen. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että samankaltaisia ohjelmia pitäisi saada lisää.

– Eihän tätäkään jaksoa itkemättä pystynyt katsomaan. Niin paljon lämpöä ja rakkautta. Tulen kyllä kaipaamaan tätä perhettä ja tätä ohjelmaa, yksi kommentoija luonnehtii.

– Harvinaisen suloinen on ollut joka jakso. Ikävä ja itku tulee, kun loppuu, toinen kirjoittaa rehellisenä.

– Niin ihana hyvän mielen ohjelma. Näitä pitäisi saada lisää. Koko perhe niin symppiksiä, kolmas samaistuu.

Useat kertovat, että Ellenin ja perheen aitous on koskettanut heitä syvästi. Etenkin Ralphin kasvutarina on ollut monesta ihanaa seurattavaa.

– Ellen ja Jari ovat niin aitoja ja Ihania ja tietenkin Ralph. Näkee kuinka onnellisia ovat kun saivat Ralphin elämäänsä ja tekevät yhdessä kaikkea kivaa, eräs kirjoittaa.

– Tuo rakkaus tuossa perheessä liikuttaa ja vaikeuksien jälkeen ovat päässeet tuohon onnelliseen tilaan, toinen pohtii.

 – Ihanat unelmat, onneksi ne toteutuivat. Teitte Ralphin onnelliseksi ja itsekin saitte onnen. Olette hieno perhe toivon hyvää teille jatkossakin, kolmas kuvailee.

Haikailua jatkolle

Vaikka kyseinen ohjelma loppuukin, katsojat toivovat Ellenille, Jarille ja Ralphille kaikkea hyvää jatkossakin. Osa jopa haaveilee, että perhe palaa vielä joskus ruutuihin.

– Ihana perhe. Olen katsonut joka jakson, kiitos kaikkea hyvää teille. Toivotaan, että vielä nähdään, yksi kommentoija sanoo.

– Aina tullut kyynel silmään. Tämä perhe on niin ihana ja aito. Toivottavasti vielä tavataan ruudun kautta, toinen toivoo.

– Harvoin näin ihanaa sarjaa on ollut. Jään kaipaamaan ohjelmaa, kolmas toteaa.

Mitä sinä ajattelet, pitäisikö Ellenin, Jarin ja Ralphin palata ruutuihin vielä kerran? Kerro ajatuksistasi meille Facebookissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...