Helmi Loukasmäki ja Danny ovat pitäneet yhtä jo useamman vuoden ajan. Nyt Loukasmäki vastasi televisiossa kysymykseen, jota monet ovat kaksikon väleistä pohtineet. Viiden jälkeen -ohjelman juontaja tiedusteli nuorelta laulajalta, miten heidän suhteensa pitäisi määritellä: ovatko he parisuhteessa, vai vain hyviä ystäviä?
– Kyllä me ollaan tosi hyviä ja läheisiä ystäviä, Loukasmäki totesi.
Laulaja Helmi Loukasmäki kommentoi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa varsin avoimesti suhdettaan Dannyyn. Loukasmäki nousi julkisuuteen Dannyn assistenttina, jonka jälkeen hän myös luonut omaa uraa laulajana ja vuosien varrella kaksikon suhde on myös syventynyt heidän muutettuaan yhteen.
Danny ja Helmi ovat vältelleet puhumasta suoraan suhteensa laadusta, jonka takia monia onkin mietityttänyt heidän suuri ikäeronsa sekä suhteen varsinainen määritelmä. Loukasmäki kertoo televisiossa ymmärtävänsä, miksi asia on herättänyt niin paljon keskustelua. 25-vuotiaalla laulajalla on lähes 60 vuoden ikäero musiikkineuvoksen kanssa.
– Kyllä mä tietysti ymmärrän, että se hämmästyttää ihmisiä, kun kaksi täysin eri-ikäistä ihmistä on niin paljon tekemisissä. Tietenkin, kun ei tunneta mua tai Dannya, niin ihmetellään. Itse ajatellaan, että täydennetään toisiamme sillä tiedolla. Mä osaan jotain ja tiedän, mitä Danny ei ja sitten toisin päin, Loukasmäki totesi.
Ovatko Danny ja Helmi Loukasmäki parisuhteessa?
Juontaja Ripsa Koskinen-Papunen tiedusteli hetkeä myöhemmin suoraan myös kaksikon suhteen määritelmästä. ”Onko teillä parisuhde, vai oletteko te vain hyviä ystäviä?”. Tähän Loukasmäki antoi harvinaisen suoran vastauksen.
– Kyllä me ollaan tosi hyviä läheisiä ystäviä.
Koskinen-Papunen jatkoi vielä selvennykseksi kysymällä, eikö kaksikon välejä siis voi kutsua parisuhteeksi?
– Meidän ikäero on niin iso ja elämät on niin eri vaiheissa, että kyllä mä sanoisin, että se on semmoinen autetaan toisiamme ja ollaan toistemme tukena arjessa. Ehkä en sitä enempää määrittelisi, Loukasmäki totesi myöntäen kuitenkin, että kaksikon välillä vallitsee syvä ymmärrys ja sielunkumppanuus.
Kaksikko tapasi toisensa ensimmäisen kerran vuonna 2019, kun Loukasmäki oli saapunut seuraamaan Dannyn keikkaa. Televisiossa Loukasmäki kertoi kaksikon keskustelun lähteneen hänen omasta musiikkitaustaan ja vuotta myöhemmin hän olikin jo Dannyn assistenttina.
Kaksikko puhui asiasta myös aiemmin Ilkka Vainion juontamassa Alfa TV:n Kansankappeli -ohjelmassa. Tuolloin Loukasmäki painotti kaksikon elävän hetkessä ja puhuvan yhdessä myös paljon ikäerostaan. He ymmärtävät, ettei 83-vuotias Danny ole täällä ikuisesti.
– Paljon olemme puhuneet siitä yhdessä ja Danny tuo sitä esiin. Itse koen sen niin, että turha keskittyä siihen liikaa, ettei mene se elämä mitä tässä nyt on sellaiseen murehtimiseen, Loukasmäki sanoi haastattelussa.
Helmi palaa syksyllä assistentin rooliin
Nykyisin Loukasmäki on myös tärkeä osa Dannyn D-tuotanto -yritystä sekä kiertää tämän kanssa yhteiskeikoilla omien keikkojensa lisäksi. Syksyllä hän kuitenkin palaa jälleen tuttuun assistentin rooliin, kun Danny lähtee Herrasmiehet lavalla -yhteiskiertueelle yhdessä suomalaisten iskelmälegendojen kanssa.
Kiertueella ovat mukana Dannyn lisäksi Eino Grön, Pasi Kaunisto, Erkki Liikanen ja Kari Vepsä. Lisäksi mukana kuullaan myös Kari Hyttistä ja Sakari Kuosmasta.
Terveysvaivoista pitkään kärsinyt Danny kävi hieman yli vuosi sitten polvileikkauksessa, jossa hänen polveensa asennettiin tekonivel. Kauan odotettu leikkaus vei viimein tähteä vuosia piinanneet kivut pois ja Danny kertoikin aiemmin Seiskalle, että pystyy jatkossa jälleen esiintymään omilla jaloillaan seisten.
Dannylle on vuosien varrella tehty kolme leikkausta polveen, jonka hän kolautti taksin oveen Kanarialla 2000-luvun alussa.
LUE MYÖS:
- Helmi Loukasmäki rehellisenä Dannyn iästä: puhuvat kuolemasta
- Dannyn voinnista uutta tietoa: merkittävä käänne
- Oikea syy, miksi Danny matkusti Thaimaahan ilman Helmiä