Minka Kuustonen sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä

Minka Kuustonen hyppäsi synkkään rooliin, jossa joutuu näyttelemään historian ja tulkinnan rajamailla.

Näyttelijä Minka Kuustonen on tehnyt monipuolista uraa näyttelijänä jo yli 20 vuotta. Uransa aikana Kuustonen on nähty niin komediassa, lastenelokuvissa kuin draamassakin.

Nyt nainen on päässyt esittämään roolia historiallisiin tapahtumiin pohjautuvassa televisiosarjassa Räjähdyspiste.

Sarjan käsikirjoitus oli niin kiinnostava, ettei Kuustosen tarvinnut miettiä suostumista kahdesti.

– Minua pyydettiin rooliin ja sanoin heti kyllä. Tapaus oli aikanaan niin pysäyttävä, ja itseeni kolahti niin tapahtumien vääjäämättömyys kuin siihen johtaneet inhimilliset tekijät, Kuustonen kertoo Newsnerin haastattelussa.

Tulkinnan ja historian rajamailla

Räjähdyspiste kertoo Mikkelissä vuonna 1986 tapahtuneesta panttivankidraamasta, jossa pankkiryöstö johti räjähdykseen päättyneeseen tapahtumasarjaan.

Kuustonen oli itse vasta 1-vuotias tapahtumien aikaan, jonka vuoksi hänellä itsellään ollut juurikaan muistikuvia panttivankidraamasta.

Valmistautuessaan rooliinsa hän kertoo keskustelleensa vanhemmille läheisilleen ja tutkineen tapausta myös itse.

Historiallisesta kontekstista huolimatta on muistettava, että kyse on viihteellisestä draamasarjasta.

Vaikka tarina mukailee vahvasti Mikkelissä vuonna 1986 tapahtunutta välikohtausta, joutuvat niin käsikirjoittajat kuin näyttelijät täyttämään ja tukemaan tarinaa omalla tulkinnallaan.

Tämän tiesi myös Kuustonen, joka ei ottanut liikaa paineita oman roolinsa pikkutarkasta totuudenmukaisuudesta.

– Historiaan pohjautuvissa sarjoissa on erilainen paine. Työssä pitää siis muistaa tapahtumat ja kehys, johon katsojat peilaavat fiktiivistä, mutta tositapahtumiin perustuvaa sarjaa, Kuustonen kuvailee.

– Roolihenkilöt ovat kuitenkin fiktiivisiä. Itse esimerkiksi koin, että esitän tässä ihmistä, joka on ajautunut järkyttävään tilanteeseen. Keskityin näyttelemään juuri sitä tilannetta ja tunnetilaa, jota henkilö kokee ajattelematta liikaa sitä, että käsikirjoitus pohjaa tositapahtumiin.

Vastanäyttelijästä tukea

Räjähdyspiste ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, jolloin Kuustonen on näytellyt historiaan perustuvassa televisiosarjassa.

Aikaisemmin hänet on nähty muun muassa vuoden 2001 hiihdon dopingskandaalista kertovassa Lahti 2001 -sarjassa, jossa oli mukana myös tuttu vastanäyttelijä Johannes Holopainen.

Holopainen on mukana myös Räjähdyspisteessä ja näytteleekin sarjan päähahmoa ja Kuustosen hahmon puolisoa.

– Olemme tunteneet Johanneksen kanssa pitkään ja hänen kanssaan on aina mahtava näytellä, Kuustonen kuvailee.

Räjähdyspiste -ohjelma, kuten myös moni muu tuotanto on pitänyt Kuustosen kiireisenä, ja töitä riittää myös kesällä.

– Saan elokuussa pidettyä lomaa. Sitä ennen kesällä on tulossa Kummeli esittää – Mökkinaapurit -sarjan kuvauksia sekä vielä julkaisemattoman elokuvan kuvauksia.

Kuustosenkin tähdittämä uutuussarja Räjähdyspiste on katsottavissa Nelosella ja Ruutu -suoratoistopalvelussa 8.8 alkaen.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...