Susanna Laine avautuu Me Naisille: Luopui lapsihaaveesta

Susanna Laine on seurustellut jo useamman vuoden puolisonsa Petri Nygårdin kanssa. Nyt hän on antanut Me Naiset -lahdelle haastattelun, jossa puhuu ajatuksistaan lapsettomuuteen ja äitiyteen liittyen.

Suosikkijuontaja Susanna Laine, 44, on seurustellut jo useamman vuoden muusikko Petri Nygårdin kanssa. Kaksikko on pitänyt parisuhteensa isommilta osin poissa otsikoista ja parrasvaloista, vaikka molemmat tekevätkin julkista työtä.

Nyt Laine avaa Me Naiset -lehden haastattelussa ajatuksiaan parisuhteesta sekä lapsettomuudesta. Juontaja kertoo haastattelussa ajatelleensa aiemmin vuosien ajan, että hänestä tulee vielä joskus äiti.

– En ajattele enää, että ehkä vielä joskus saan lapsia. Olen laittanut henkisesti sen oven kiinni. Mutta välillä mietin, millainen äiti olisin ollut, hän toteaa lehdelle.

Lopullisen ajatuksen selkeydyttyä asian suhteen juontaja sanoo, että merkitys elämään on löydettävä muita reittejä pitkin. Parisuhteessa hän kokee saaneensa myös hyväksyntää, jota sinkkuna ei koskaan saanut.

– Sitä merkityksen tunnetta tässä maailmassa pitää löytää sitten muilla tavoin. Ja olen arjessa aika onnellinen, sehän on tärkeää. Olen tyytyväinen elämääni, Laine kuvailee toteutumatta jääneitä lapsihaaveitaan.

Näyttelijänäkin toiminut juontaja on tullut suomalaisille tutuksi monista tv-ohjelmista, kuten Puoli seitsemän ja Farmi Suomi. Laine on jälleen mukana juontajana myös huhtikuussa alkavalla uudella Tähdet, tähdet -ohjelman tuotantokaudella.

Susanna Laine ja Petri Nygård asuvat erillään

Vaikka Laine ja Nygård ovat pitäneet yhtä jo nelisen vuotta, he eivät asu vieläkään yhdessä. Laine kertoi Kauneus & Terveys -lehden haastattelussa aiemmin keväällä 2025, että järjestely sopii heille molemmille hyvin.

– Joskus kun molemmilla on taukoa töistä, ehdimme viettää paljonkin aikaa yhdessä. Sitten on taas kuukausia, jolloin näemme harvemmin, koska teemme kumpikin töitä ympäri Suomea. Luottamus ja hengenheimolaisuus yhdistävät vaikka olisi välimatkaakin, hän kuvaili parin tilannetta.

Samaisessa haastattelussa Laine kertoi panneensa sinkkuvuosinaan merkille sen, miten parisuhde- ja perhekeskeinen yhteiskuntamme on. Juontaja muistutti, etteivät perhe tai parisuhde ole kaikille välttämättä se tärkein päämäärä elämässä.

– Ajattelen, että tässä parisuhdetta ihannoivassa yhteiskunnassa kaikkien olisi hyvä elää muutama vuosi yksin. Minua on kasvattanut valtavasti se, että minun on pitänyt huolehtia kaikesta itse, Laine pohti tuolloin.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...