Oletko menettänyt yhteyden aikuisiin lapsiisi? Tässä kahdeksan mahdollista syytä, miksi välinne eivät ehkä ole enää yhtä läheiset.
Ajattelemme usein perhettämme heinä, jotka tuntevat meidät parhaiten, rakastavat meitä eniten ja pysyvät ankkurinamme elämän myrskyissä.
Silti monet vanhemmat saavat kokea hiljaisen, vaikeasti sanoiksi puettavan surun: puhelin, joka ei enää soi, vierailut, jotka lyhenevät, ja lapsenlapset, jotka alkavat tuntua vierailta.
Tämä hiljaisuus ei synny yhdessä yössä. Se rakentuu hitaasti – yksi väliin jäänyt soitto, yksi lyhyempi käynti – kunnes eräänä päivänä tuntuu mahdottomalta kuroa umpeen kuilua.
Vanhemmille se on sydäntä särkevää. Lapsille se on usein itsesuojelua.
Karua kyllä, kun aikuiset lapset alkavat vetäytyä, kyse ei useinkaan ole pahantahtoisuudesta. Useammin taustalla on vuosien väärinymmärryksiä, tunneperäistä uupumusta tai ratkaisemattomia perhemalleja. Rakkaus ei ole kadonnut – se on vain muuttunut liian raskaaksi kantaa entiseen tapaan.
1. Kun välittäminen tuntuu jatkuvalta kritiikiltä
Kaikki alkaa hyvistä aikomuksista: huolesta lapsen terveydestä, valinnoista ja elämäntyylistä. Mutta jos jokainen tapaaminen tuntuu suoritusten arvioinnilta, rakkaus alkaa kuulostaa arvostelulta.
”Syöthän sinä tarpeeksi?” muuttuu muotoon ”Olet tainnut lihoa.”
”Oletko tyytyväinen työhösi?” kuulostaa enemmän tältä: ”Sinun pitäisi suoriutua paremmin.”
Se, mikä vanhemmasta tuntuu välittämiseltä, voi lapsesta kuulostaa tyytymättömyydeltä. Ajan myötä he alkavat välttää yhteydenpitoa – eivät siksi, etteivät rakastaisi, vaan koska he ovat väsyneet puolustautumaan, kerrotaan Talkshow-sivustolla.
2. Rajat eivät ole loukkaus vaan suoja
Kun lapsesi sanoo ”Ei puhuta politiikasta” tai ”Me kokeilemme nyt erilaista kasvatusmallia” hän ei torju sinua, vaan suojelee omaa mielenrauhaansa.
Jos nämä rajat sivuutetaan lauseilla kuten ”Älä ole niin herkkä” tai ”Olen äitisi, saan sanoa mitä haluan” viesti on selvä: minun mukavuuteni on tärkeämpää kuin sinun hyvinvointisi.
Rajojen kunnioittaminen, myös silloin kun et niitä täysin ymmärrä, on perusta luottamuksen palauttamiselle.
3. Menneisyyden toistaminen yhä uudelleen
Jotkut vanhemmat eivät osaa päästää irti menneistä tarinoista, haavoista tai valituksista. Samat riidat toistuvat, samat ihmiset saavat syyt niskoilleen, sama kipu hioutuu suvun perintökalleudeksi.
Lapsille se on uuvuttavaa. He lähtevät vierailulta tuntien, että heidät on vedetty takaisin vuosikymmeniä vanhaan draamaan, jota he eivät ole koskaan aiheuttaneet. Lopulta etäisyys on heidän tapansa paeta tunneilmastoa, joka ei muutu.
4. Anteeksipyyntö, jota ei koskaan tullut
Jokaisessa perheessä on arpia; sanoja, jotka on lausuttu vihassa, päätöksiä, joita ei tehty niiden seurauksia ymmärtäen.
Kun lapsi ottaa menneisyyden puheeksi ja saa vastaukseksi ”Tein parhaani” tai ”Eihän se noin mennyt,” ovi paranemiselle sulkeutuu. He eivät kaipaa täydellisyyttä – he kaipaavat tunnustusta.
5. Kun puolisoa ei hyväksytä
Voit rakastaa lastasi syvästi, mutta jos kohtelet hänen puolisoaan kuin vierasta, joka on viipynyt liian kauan kotonasi, lapsesi lakkaa lopulta tulemasta käymään.
Pienet kommentit, kylmä hiljaisuus, nostalgiset tarinat ajasta ennen puolison tuloa – kaikki viestittävät samaa: et kuulu oikeasti tähän perheeseen. Lapsensa rakastaminen tarkoittaa myös sen hyväksymsitä, jota hän rakastaa – tietysti nini kauan kuin puoliso ei oikeasti ole vaarallinen.
6. Lasten kasvattaminen heidän edessään
Isovanhemmat rakastavat auttaa, mutta kaikella on rajansa. Jos korjaat aikuisen lapsesi kasvatusmetodeja heidän lastensa edessä – ”Kun minä kasvatin sinut, emme koskaan tehneet noin” – se horjuttaa heidän auktoriteettiaan ja luo jännitteitä, joita on vaikea poistaa.
Jos he lopettavat lastenlasten tuomisen kylään, kyse ei ole rangaistuksesta – vaan yrityksestä suojella perheen dynamiikkaa.
7. Ehdollinen anteliaisuus
Raha, lahjat ja apu on tarkoitettu rakkauden osoitukseksi, ei kontrollin välineeksi.
Mutta jos jokainen hyvä teko muuttuu muistutukseksi velasta – ”Kaiken jälkeen mitä olen tehnyt puolestasi” – kiitollisuus muuttuu myrkylliseksi. Lapset valitsevat aina vapauden ennemmin kuin ehdollisen rakkauden. He mieluummin kamppailevat yksin kuin hyväksyvät avun, joka maksaa heille heidän itsenäisyytensä.
8. Rakasta heitä sellaisina kuin he ovat, ei sellaisina kuin he olivat
Monet vanhemmat takertuvat versioon lapsestaan, joka oli olemassa vuosia sitten – opiskelijaan, urheilijaan, unelmoijaan. Mutta se lapsi on kasvanut.
Jos keskustelut pyörivät aina menneisyydessä – ”Sinä rakastit tätä ennen! Muistatko kun olit pieni?” – nykyinen ihminen jää näkymättömäksi.
Olla näkymätön omille vanhemmilleen on erityinen yksinäisyyden muoto, sellainen, joka voi ajaa pois jopa kaikkein rakastavimmat lapset.
Rakkaus, joka satuttaa molempia
Totuus on, että tämä sydänsärky koskee molempia puolia. Vanhemmat eivät ole pahiksia, eivätkä lapset kiittämättömiä. Kaikki yrittävät – vain eri tavoin.
Vanhemmista vetäytyminen tuntuu hylkäämiseltä. Lapsille se tuntuu selvitytymiseltä.
Yhteyden palauttaminen ei ala syyllisyydestä, vaan uteliaisuudesta. Kysy, keitä he ovat nyt, älä mitä he ovat unohtaneet. Kuuntele ymmärtääksesi, älä puolustautuaksesi. Sano anteeksi, vaikka se tuntuisi epämukavalta.
Suurin tragedia ei ole, että he lakkasivat käymästä – vaan se, että vierailut lakkasivat tuntumasta kodilta.
Jos tämä kosketti sinua, jaa se jonkun kanssa, joka ehkä tarvitsee sen tänään. Joskus vaikein kuilu ylitettäväksi on rakkauden ja ymmärryksen välinen – mutta koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää.
LUE MYÖS:
- 5 merkkiä siitä, että joku valehtelee sinulle
- 10 asiaa, joita mies voi pitää epäviehättävänä yli 50v naisessa
