
Puolalainen Karolina Krzyzak, 27, kuoli alettuaan seurata hyvin äärimmäisyyksiin vietyä ruokavaliota, kertoo brittilehti The Mirror.
Nuori nainen painoi lehden mukaan kuollessaan vain 22 kiloa ja hänen kerrotaan kamppailleen aiemmin syömishäiriön kanssa.
Puolan pääkaupunki Varsovasta kotoisin oleva Karolina Krzyzak tutustui erikoiseen ruokavalioon ensimmäistä kertaa ollessaan opiskelijana Leedsin yliopistossa Iso-Britanniassa. Krzyzak oli tuolloin 19-vuotias, kun hän päätti vaihtaa ruokavaliotaan ja yrittää elää entistä ”terveellisemmin”.
Noudatti äärimmäistä hedelmäruokavaliota
Nuori nainen oli kiinnostunut niin kutsutusta ”clean eating” -trendistä. Hän kieltäytyi syömästä prosessoitua lihaa ja ravitsi itseään sen sijaan tuoreilla kasviksilla, hedelmillä, pähkinöillä sekä turvallisina pidetyillä rasvoilla ja proteiineilla.
Mirror -lehden mukaan Krzyzak kertoi sosiaalisen median tilillään vegaaniruokavalion ”avanneen hänen silmänsä niin monille asioille”, joista hän oli hyvin kiitollinen.
Lopulta hänen sanotaan vieneen tilanne niin pitkälle, että hän eli syömällä pelkästään hedelmiä niin kutsutulla hedelmädieetillä. Kyse on ruokavaliomallista, jossa syödään lähes pelkästään kasveja, hedelmiä, marjoja ja siemeniä. Tuo ratkaisu osoitti kuitenkin olevansa kaikkea muuta kuin terveellinen Krzyzakille.
Painoi kuollessaan vain 22 kiloa
Mirror -lehden mukaan Karolina Krzyzak löydettiin lopulta kuolleena hotellin henkilökunnan toimesta hänen huoneestaan Balilla Indonesiassa. Lehden tietojen mukaan nainen painoi enää vain 22 kiloa, kun hänen ruumiinsa löydettiin.
Krzyzak oli kirjautunut sisään hotelliin joulukuussa 2024 pyytäen yksityistä asumusta omalla uima-altaalla. Hotellin henkilökunta oli kuitenkin heti kiinnittänyt huomiota hänen tilaansa kuvaillen tämän olemusta ”nälkiintyneeksi”.
Resortin työntekijöiden mukaan Krzyzak oli niin heikossa kunnossa saapuessaan, että vastaanoton virkailija olisi joutunut kantamaan hänet huoneeseensa. Daily Mail -lehden mukaan henkilökunta oli tarjonnut ja kehottanut Krzyzakia hakeutumaan hoitoon useita kertoja, mutta hän oli kieltäytynyt siitä joka kerta.
Henkilökunta piti silmällä naisen vointia viedessään tälle hedelmiä seuraavien päivien aikana. Kyseinen ruokavalio ei ollut hyvinvointiin keskittyneen resortin vieraiden keskuudessa mitenkään harvinainen tai erikoinen asia.
Karolina Krzyzakin voinnin heikentyessä päivä päivältä hotellin työntekijät joutuivat kertaalleen yöllä jopa auttamaan tätä kääntymään ympäri sängyssään, sillä Krzyzak itse oli siihen liian heikko. Huolet korostuivat lopulta, kun naisen ystävä soitti hotellille kertoen, ettei ollut saanut tähän enää yhteyttä. Tuolloin Kryzazk löydettiin kuolleena huoneensa lattialta.
Ystävät havaitsivat pelottavia merkkejä ennen kuolemaa
Mirrorin mukaan äärimmäisen tiukan ruokavalion ja syömishäiriön jättämiä jälkiä näkyi kaikkialla naisen kehossa. Hänen hampaansa olivat alkaneet mädäntyä ja aliravitsemus oli saanut hänen kynsiensä värin muuttumaan kellertäväksi.
– Hän tarvitsi lääketieteellistä ja psykologista apua, mutta koki usein saavansa sen sijaan tukea ajatuksilleen ja toiminnalleen nyky-yhteiskunnasta, ystävä kertoo lehdelle surun keskellä. Ystävien mukaan nainen oli kertonut usein kokeneensa olonsa väsyneeksi ja heikoksi elämänsä viimeisten kuukausien aikana.
Lehtitietojen mukaan Krzyzak oli aiemmin kamppaillut anoreksian kanssa ja kiinnostunut siksi tiukasta ruokavaliosta sekä ”terveellisestä” ravinnosta. Syömishäiriö koitui lopulta hänen kohtalokseen surullisella tavalla.
Cleveland Clinicin ravintoterapeutti Kate Patton kertoo, että hedelmäruokavaliota ”ei tavallisesti suositella” johtuen siihen liittyvästä ”isosta aliravitsemuksen riskistä”. Siinä missä hedelmät voivat olla loistava osa tasapainoista ruokavaliota, niin pelkästään niitä syömällä on vaikea saada kaikkia kehon tarvitsemia ravintoaineita.
– Ihmisen paino saattaa pudota hedelmädieetillä, mutta en pitäisi sitä varsinaisena hyötynä, sillä todennäköisesti menetät lihaksiasi, Patton toteaa.
Niin surullista. Lepää rauhassa.
Karolinan kuolema on herättänyt entistä enemmän asiantuntijoita puhumaan avoimesti niistä vaaroista, joita tällaiset tiukat ja äärimmäisyyksiin viedyt ruokavaliot pitävät sisällään. Ne voivat olla erityisen vaarallisia ihmisille, joilla on jo entuudestaan taustaa syömishäiriöiden kanssa.
LUE LISÄÄ:
- Poltergeist-tähti Heather O’Rourke kuoli vain 12-vuotiaana
- Trapetsitaiteilija putosi kuolemaansa sirkuksessa lasten katsoessa
- Emily Willisin traaginen tapaus