Tuleva tähtivalmentaja on nähty ohjelmassa aikaisemminkin, ja saatellut monet laulajat voittoon.
Apulanta -yhtyeestä tuttu muusikko ja rumpali Sipe Santapukki palaa Voice of Finlandin tähtivalmentajaksi. Asia käy ilmi Nelosen tiedotteesta.
Santapukki on toiminut myös aikaisemmin The Voice of Finland tähtivalmentajana. Tuolloin hän valmensi yhdessä yhtyekaverinsa, muusikko ja laulaja Toni Wirtasen kanssa.
Wirtanen ja Santapukki olivat mukana neljän tuotantokauden aikana vuosina 2020–2023. Tuolloin kaksikon tiimit menestyivät hyvin ja kolmella neljästä kaudesta koko kisan voittaja tuli heidän joukkueestaan.
Wirtanen ja Santapukki valmensivat voittoon laulajat Juffi Seponpijan, Sussu Erkinheimon sekä Onni Kivipellon.
Voiceen paluu on Santapukille mieluisaa, mutta mukaan hyppääminen soolona ilman Wirtasta tuo siihen uutta jännitystä.
– Voiceen palaaminen tuntuu mielettömän hienolta! Viime kerta oli yksi mieluisimmista reissuistani, joita olen tehnyt. Tämä on minulle uusi kokemus, koska veli Wirtanen ei istu vieressäni penkillä. Nyt minun pitää tehdä kaikki tiimini päätökset yksin, Santapukki kuvailee tiedotteessa.
Arttu Wiskari jättää Voicen: he ovat uuden kauden valmentajat
Elokuun lopussa pitkäaikainen Voice of Finland valmentaja, laulaja Arttu Wiskari ilmoitti lopettavansa ohjelmassa. Nelonen tiedotti asiasta 28. elokuuta.
– On ollut tosi hauskaa tehdä The Voice of Finlandia. Ohjelman tuotantotiimi on ihan huippu, ja on ollut ilo olla mukana näin isossa formaatissa. On myös ollut ainutlaatuinen kokemus päästä tekemään live-tv:tä, Wiskari kertoi tunnelmistaan elokuussa.
Wiskari ehti toimia ohjelman tähtivalmentajana vuodesta 2024 asti kolmen kauden ajan.
Kenties hänen Voice-uransa huippuhetki nähtiin keväällä 2025, kun hänen valmentamansa Oliver Rosenholm voitti koko kilpailun.
– Oliverin voitto on yksi hienoimmista hetkistäni ohjelmassa. Olen ylpeä matkastani.
Wiskarin tilalle ohjelmaan tulee siis Sipe Santapukki. Nelosen mukaan muita valmentajamuutoksia tulevalle kaudelle ei ole tulossa.
Uudella 16. The Voice of Finland kaudella tähtivalmentajina toimivat Sanni, Jenni Vartiainen, Elastinen sekä mukaan palaava Sipe Santapukki.
Mukana ovat myös tutut juontajat Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen.
Ohjelma palaa ruutuihin vuodenvaihteen jälkeen alkuvuodesta 2027.
Lue myös:
- Arttu Wiskari jättää The Voice of Finlandin
- Tästä syystä Arttu Wiskari jättää The Voice of Finlandin
- The Voice of Finland tähdeltä tiukka avautuminen keikkapalkoista
- Katsojat tyrmäävät The Voice of Finland -voittajan: ”väärin meni”
- Saw Shanen The Voice of Finland veto jakoi katsojat: tylyä kritiikkiä
- Nelli Matula esiintyi ilman housuja: Vain elämää -katsojilta tyly reaktio
- Kuningas Haraldin viimeinen toive koskien Marius Borg Høibya