Linda Lampenius jakoi ikävän uutisen: taas uusi leikkaus ja pitkä sairausloma

Linda Lampenius paljastaa joutuvansa leikkaukseen, jonka takia hän peruu nyt kaikki esiintymisensä marraskuulta. Edessä on pitkä sairausloma, jonka jälkeen viulusti kuitenkin vannoo palaavansa.
– Terveys menee aina kaiken edelle, Lampenius kuvailee tilannetta.

Viulisti Linda Lampenius joutuu jälleen leikkaukseen. Syyskuussa jalkansa takia leikkauksessa käynyt Lampenius kertoi asiasta Instagram-tarinoissaan torstaina 15. lokakuuta.

Tällä kertaa leikataan viulistin selkä, jonka takia hän peruu nyt marraskuun esiintymisensä. Leikkauksen myötä edessä on pitkä sairausloma, joka kestää koko marraskuun. Selkäleikkauksen syynä ovat kaksi hermopinnettä selässä.

– Joudun valitettavasti perumaan marraskuun esiintymiseni, sillä olen koko kuukauden sairauslomalla. Edessäni on leikkaus, jossa korjataan selästäni kahta pinteestä olevaa hermoa – vaiva, joka on kiusannut minua jo pidemmän aikaa, viulisti kirjoittaa.

Linda Lampenius joutuu taas leikkaukseen

Lampenius pahoittelee pitkää sairauslomaa ja keikkojen perumista, mutta kertoo palaavansa joulukuussa jälleen lavoille.

– Pitkälle sairauslomalle ei koskaan ole täydellistä ajankohtaa, mutta terveys menee aina kaiken edelle. Kiitos ymmärryksestä – palaan joulukuussa vahvempana kuin koskaan, viesti päättyi.

Lampenius jakoi saman tekstin 24 tuntia näkyvissä olevissa tarinoissa englanniksi, ruotsiksi sekä suomeksi.

Kyse on jo toisesta kerrasta lyhyen ajan sisään, kun 56-vuotias viulisti joutuu leikkauspöydälle. Häneltä leikattiin syyskuun alussa jalka, jonka Lampenius loukkasi UMK:n ja Euroviisujen aikana.

Suomea Euroviisuissa yhdessä Pete Parkkosen kanssa edustanut viulisti ei kuitenkaan avannut tarkemmin loukkaantumisen taustoja tai syitä. Lampenius ja Parkkonen sijoittuivat Euroviisuissa kuudenneksi Liekinheitin -kappaleella, joka villitsi koko Euroopan.

Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.

 

Lue lisää aiheesta...