Arttu Wiskarin perheeseen on ilmestynyt uusi karvainen perheenjäsen, jonka laulaja esitteli sosiaalisessa mediassa loppuviikosta. Keijo-koiran rotu on kuitenkin saanut nyt aikaan voimakkaan reaktion.
Muusikko ja laulaja Arttu Wiskari julkaisi torstaina 21. toukokuuta iloisen päivityksen sosiaalisessa mediassa, jossa hän esitteli uuden perheenjäsenen: Keijo-koiran.
– Hei minun nimeni on Keijo, Wiskari esitteli uuden tulokkaan videolla, jossa pieni musta ranskanbuldoggin pentu tepastelee ja touhuaa.
Laulajan videolla Keijo-koira tutustuu uuteen kotiinsa leikkien ja erilaisia asioita muun muassa pureskellen. Video koiranpennusta on herättänyt nopeasti paljon huomiota. Pikkuinen uusi tulokas on sulattanut osan seuraajista ja Wiskarin ystävistä sydämet.
– Kuolen miten ihana, Erika Vikman kommentoi videota sydämen kera.
– Ihana ruttunaama, eräs toinen fani ihastelee.
– Oi ihana bullero, ja tarkoitin koiraa, toinen vitsailee Wiskarin Facebook-tilillä.
Arttu Wiskarin uusi koira sai ihmiset tuohtumaan
Ihastelevien viestien ohella Wiskarin uusi perheenjäsen on kuitenkin herättänyt myös paljon huolta ja kysymyksiä rotunsa takia. Ranskanbuldoggeilla on tiedetään olevan paljon terveysongelmia, jotka liittyvät etenkin hengitysvaikeuksiin olemattoman kuonon takia.
Suomen Ranskanbulldogit yhdistyksen sivuilla nostetaan esiin hengitystie- ja suuongelmat, immunologiset ongelmat, neurologiset ongelmat, nivelet, silmät, sisäelinongelmat sekä selkäongelmat.
Tästä kaikesta johtuen moni onkin kyseenalaistanut sen, miksi Wiskarin perhe on valinnut juuri tämän rotuisen koiran. Aihe on saanut monet kommentoijat kimpaantumaan sekä suorastaan suuttumaan.
– En ymmärrä, miksi kukaan hommaa koiraa, joka ei pysty hengittämää, yksi kommentoija ihmettelee.
– Toivottavasti on terveestä suvusta. Surullisen paljon näillä hengitysvaikeuksia yms, toinen huolestunut seuraaja toteaa.
– Koira, joka on ääripiirrejalostuksen uhri. Siinä ei ole mitään ihanaa.
– Miksi, voi miksi julkkikset ottaa näitä sairaimpia koiria ikinä?
Wiskari ei itse ole vastannut kommentteihin asiasta.
LUE MYÖS:
- Arttu Wiskari pöyristyi: sai vihaviestejä kesken perhekriisin
- Linda Lampenius kertoo: näin iso vaikutus Euroviisuilla oli palkkaan