Linda Lampenius kertoo: Näin iso vaikutus Euroviisuilla on tuloihin

Uuden Musiikin Kilpailun ja Euroviisujen myötä koko maailman sydämet sulattanut Linda Lampenius kertoo nyt avoimesti siitä, millainen vaikutus kevään kilpailuilla on tähden tuloihin.

Linda Lampenius teki yllättävän ratkaisun ja suuntasi suoraan Euroviisujen finaalin jälkeen Wienistä kotiinsa Ruotsiin. Finaalissa kuudennelle sijalle jääneet Lampenius ja Pete Parkkonen onnistuivat villitsemään viisukansaa koko kevään mitassa, mutta lopulta voitto kuitenkin lipui Bulgariaan.

Pelkkä UMK:ssa ja Euroviisuissa mukana oleminen voivat kuitenkin olla merkittävä tekijä muusikolle hänen näkyvyyttään ja brändiään ajatellen. Linda Lampenius avasi tilannetta aiemmin keväällä ruotsalaisen Dagens Industri -lehden haastattelussa, jossa hän kertoo, millainen vaikutus UMK:lla ja Euroviisuilla on hänen tuloihinsa.

Lampenius kertoo lehdelle, ettei UMK:hon osallistumisesta itsessään makseta artistille juuri mitään, mutta taloudellista hyötyä oli näkyvissä kuitenkin jo kevään aikana.

– Suomessa palkkioni on melkein kymmenen kertaa isompi UMK:n jälkeen ja sama koskee myös kansainvälisiä palkkioita. Jos pääsee viiden parhaan joukkoon niin seuraavat pari vuotta palkkiot ovat hyvin korkeita, Lampenius kertoo lehdelle.

Samalla viulusti iloitsee, että loppuvuoden keikkakalenteri on jo varattu lähes täyteen ja viisunosteen tuoma taloudellinen hyöty menee hyvään käyttöön, sillä hänen miehensä on siirtynyt hiljattain opiskelemaan poliisiksi.

Euroviisuissa ei ole virallista ”palkintorahaa”

Euroviisuissakaan ei virallisesti jaeta mitään rahallista palkintoa voittajalle. Lampenius muistuttaa myös, että kaikki Euroviisuihin liittyvät tulot myös jaetaan kahdelle, sillä he esiintyivät yhdessä Pete Parkkosen kanssa.

Osallistujamailla voi olla omia sopimuksia maidensa kanavien kanssa, jonka kautta artisteille maksetaan jonkinlainen kertakorvaus urakasta. Suomen tapauksessa Yleisradio ei ole julkaissut maksettujen palkkioiden tarkkoja summia, sillä ne ovat salassa pidettäviä.

Artistikorvauksen lisäksi Yle kuitenkin kustantaa osallistujan kilpailumatkan ja esitykseen liittyvät kulut.

Monille artisteille Euroviisut voivatkin rahojen sijaan toimia ponnahduslautana kansainvälisille areenoille ja suurempaan suosioon kuin pelkästään oman kotimaan sisällä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten koko maailman villinnyt Käärijä on Euroviisujen jälkeen päässyt esiintymään muun muassa Yhdysvalloissa Coachella festivaaleilla.

Muita isoja viisujen kautta maailmankartalle ponnistaneita nimiä ovat muun muassa Abba ja Celine Dion.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...