Valkoisen talon uusi lehdistösihteeri Katie Zacharia on päätynyt kohun keskelle, kun hänen vanhat julkaisunsa liittyen villiin salaliittoteoriaan ovat nousseet julkisuuteen. Trump nimitti Zacharia uudeksi lehdistösihteeriksi lokakuun alussa.
Katie Zacharia vanhat sosiaalisen median julkaisut ovat nyt herättäneet paljon huomiota ja kysymyksiä sen jälkeen, kun Donald Trump nimitti hänet Valkoisen talon uudeksi lehdistösihteeriksi. Trump kertoi nimityksestä Truth Social -julkaisussa perjantaina 9. lokakuuta.
Nimityksestä kertovassa päivityksessään Trump kuvaili Zachariaa Kalifornian ”syntyperäiseksi asukkaaksi” ja kertoi tämän toimineen aiemmin Truth Social -palvelun viestintäneuvojana ”erinomaisesti”. Presidentin mukaan Zacharia on toiminut aiemmin myös tiedottajana ja vara-apulaisvaltiosihteerinä Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriössä.
Asianajajan koulutuksen omaava Zacharia on valmistunut Pepperdinen yliopistosta Kaliforniassa ja toiminut kommentaattorina useissa konservatiivisissa medioissa, kuten Fox News ja Newsmax.
Trumpin julkistettua nimityksen Zacharia kiitteli presidenttiä X:ssä ”elämänsä kunniasta” ja kuvaili presidentin olevan ”siunaus tälle maalle”.
Zacharia paikkaa tehtävässään Karoline Leavittin, joka jätti tehtävän Valkoisen talon lehdistösihteerinä elokuussa.
Vanhat julkaisut salaliitoista herättävät kysymyksiä
Nimityksen jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun internetin käyttäjät kaivoivat esiin vanhoja Zacharian vuonna 2022 tekemiä julkaisuja. Popular Information -sivuston 11. lokakuuta julkaiseman raportin mukaan Zacharia edisti päivityksissään toistuvasti valheelliseksi osoitettua Pizzagate-salaliittoteoriaa, ja syytti demokraatteja sekä Hollywoodin eliittiä lasten ihmiskaupasta sekä kannibalismista.
CNN KFilen tekemä selvitys Zacharian julkaisuista paljasti, että hän oli esittänyt toistuvasti pedofiliasyytöksiä monia tunnettuja demokraatteja vastaan. Kyseiset vanhat julkaisut ovat edelleen julkisesti nähtävissä hänen Truth Social -tilillään, CNN kertoo.
Mikä on Pizzagate
Pizzagate oli salaliittoteoria, joka syntyi vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana ja se on sittemmin kumottu valheelliseksi. Salaliittoteorian mukaan Washington D.C.:ssä sijaitsevasta Comet Ping Pong -nimisestä pizzeriasta käsin pyöritettiin lasten seksikaupparinkiä ja demokraattipoliitikkojen, mukaan lukien Hillary Clinton sekä hänen kampanjapäällikkönsä John Podesta, väitettiin olevan siinä osallisina.
4. syyskuuta 2022, kun Podestan ilmoitettiin liittyvän Joe Bidenin hallituksen palvelukseen Valkoisessa talossa, Zacharia julkaisi paljonpuhuvan päivityksen, jossa väitti Podestan olevan pedofiili. Vielä samana päivänä hän julkaisi toisen viestin, jossa väitti vasemmistolaisen Hollywood-eliitin olevan täynnä ”sairaita pedofiili-kannibaaleja”.
Zacharia myös yritti painostaa Fox News -kanavaa käsittelemään teoriaa. Yhdessä päivityksessään hän kirjoitti:
– Miksi Fox News ei tee ”juttua” siitä, millainen pedofiili Podesta on.
Sitä seurasi toinen päivitys 17. lokakuuta 2022, jossa hän edelleen ihmetteli, missä Podestasta kertova juttu viipyy.
Tämän ohella Zacharia kirjoitti julkaisuja myös QAnonista. Kyse on salaliittoteoriasta, jonka mukaan Trump taistelee salaa lapsiin kohdistuvaa väärinkäyttöä harjoittavaa ryhmään vastaan, joka pitää sisällään demokraatteja ja muita ”eliitin” edustajia. Popular Informationin raportin mukaan he kävivät läpi noin 2700 Zacharian julkaisua ja jakoa tämän Truth Social -tililtä vuoden 2022 maaliskuusta lähtien.
Trumpin oma historia Epsteinin kanssa
Uuden lehdistösihteerin julkaisut ovat herättäneet paljon huomiota ja kysymyksiä etenkin siksi, että presidentti Trumpilla itsellään oli todistetusti hyvin läheiset välit seksuaalirikoksista tuomitun Jeffrey Epsteinin kanssa. Trump kertoi New York -lehdelle vuonna 2002 tunteneensa Epsteinin jo tuolloin yli 15 vuotta ja kutsui tätä ”mahtavaksi tyypiksi”.
Trumpin Mar-a-Lago -huvilan juhlista peräisin oleva videomateriaali vuodelta 1992 puolestaan näyttää kaksikon naureskelemassa yhdessä ja lentolokikirjat todistavat Trumpin lennelleen Epsteinin yksityiskoneella useita kertoja 1990-luvulla. Näiden lisäksi julkisuuteen on tullut helmikuussa 2000 otettu valokuva, jossa Donald ja Melania Trump viettävät aikaa Epsteinin ja Ghislaine Maxwellin kanssa Mar-a-Lagossa.
Myös Yhdysvaltain oikeusministeriön joulukuussa 2025 julkaisemissa Epstein-asiakirjoissa mainittiin useita kertoja Trumpin lentäneen Epsteinin lentokoneella.
Presidentti Trump itse on sanonut kaksikon riitautuneen, jonka jälkeen hän jopa heitti Epsteinin ulos Mar-a-Lagosta. 2019 antamassaan haastattelussa Trump väitti, ettei kaksikko ollut puhunut noin 15 vuoteen. Trump on myös toistuvasti kiistänyt tienneensä mitään Epsteinin rikoksista.
Valkoinen talo pysyttelee hiljaa julkaisuista
CNN:n mukaan Valkoinen talo tai Zacharia itse eivät ole kommentoineet nyt julkisuuteen nousseita vanhoja julkaisuja millään tavalla. Valkoisen talon lehdistöpalvelu ohjasi Popular Informationin kysymykset asiasta vain suoraan Trumpin ilmoitukseen, jossa Zacharia nimitettiin uuteen tehtäväänsä.
Valkoisen talon viestintäpäällikkö Steven Cheung puolestaan vastasi CNN:lle vain ylistävään sävyyn puhuessaan uudesta kollegastaan.
– Katie on upea ja ihana lisä tiimiin. Hän on ainutlaatuisen pätevä ja terävä auttamaan amerikkalaisia saamaan tietoja kaikista hienoista asioista, joita presidentti Trump ja hänen hallintonsa ovat tehneet. Hän tekee erinomaista työtä lehdistösihteerinä, Cheung ylisti väistäen muut kysymykset.
Asianajajan toimilupa Kiinasta
Washington Post -lehti nosti Zacharian nimityksen jälkeen esiin myös tämän koulutukseen liittyvän seikan, joka on herättänyt kysymyksiä. Tiistaina 13. lokakuuta ensimmäistä kertaa lehdistötilaisuudessa esiintynyt Zacharia kertoi tilaisuudessa saaneensa asianajajan toimiluvan Kiinassa.
Kaliforniassa häntä ei oltu WP:n mukaan hyväksytty asianajajaksi kyseisessä osavaltiossa. Vastaus oli erikoinen, sillä yhdysvalloissa asianajajana toimiminen vaatii useimmiten osavaltiokohtaisen toimiluvan.
Uusi lehdistösihteeri ei kuitenkaan vastannut kysymykseen siitä, onko hänellä toimilupaa missään osavaltiossa.
Valkoinen talo yritti selvittää tilannetta myöhemmin julkaisemalla lausunnon liittyen Zacharian työuraan Kiinassa. Taustatietojen mukaan Zacharia muutti pian yliopistosta valmistumisensa jälkeen Kiinaan miehensä kanssa, sillä tämä oli saanut työpaikan yhdysvaltalaisesta yrityksestä.
– Katie työskenteli samaan aikaan kansainvälisen liikejuridiikan parissa, Valkoisen talon viestissä kerrottiin.
Vastausta siihen, oliko Zacharia koskaan työskennellyt asianajajana Yhdysvalloissa, ei kuitenkaan saatu Valkoiselta talolta suoraan, vaikka asiasta kysyttiin.
Washington Post -lehden mukaan osa Valkoisen talon virkamiehistä ihmetteli, oliko Zacharia ehtinyt valmistautua mitenkään tiedotustilaisuuteen sekä kyseenalaisti sen, kuinka kauan hän pystyy pitämään tehtävänsä.
Lue myös:
- Trumpin veljentyttären teoria siitä, miksi Natalie Harp on aina presidentin vierellä
- Donald Trump haluaa muuttaa Tyynenemeren tai Atlantin ”Trump-valtamereksi”
- Tiikerin tappama nuori mies on tunnistettu: tämä oli hänen nimensä
- Nainen, 23, uhataan teloittaa Dubaissa: synkkä tieto vankilasta perheelle
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.