23-vuotias Brooke George on pidetettynä Dubaissa murhasta syytettynä.Nyt hänen perheensä kertoo, minkälaisissa vankilaolosuhteissa nuori nainen joutuu olla.
Brittiläinen TikTok-vaikuttajaa Brooke George joutui kesällä vankilaan Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa sen jälkeen, kun hän tappoi poikäystävänsä.
Kesäkuun 21. päivä 23-vuotias George ja tämän poikaystävä 26-vuotias William Treeby olivat matkalla Dubaissa, kun George puukotti poikaystäväänsä välikohtauksen yhteydessä.
Nainen pidätettiin ja hän on sittemmin ollut vangittuna Dubaissa. Nyt häntä äsaattaa odottaa kuolemantuomio.
Mediatietojen mukaan George ja Treeby olivat päätyneet suhteeseen tavattuaan toisensa netissä. 23-vuotias nainen on kertonut, että Treebyn käytös muuttui kontrolloivaksi ja väkivaltaiseksi hänen ollessaan toista kertaa Dubaissa.
George ei kiistä Treebyn tappoa, mutta on kertonut toimintansa olleen itsepuolustusta.

Georgen kertomuksen mukaan hän puukotti miestä kerran keittiöveitsellä sen jälkeen, kun tämä oli lyönyt häntä nyrkkillä kasvoihin, heitellyt hänen tavaroitaan ympäri asuntoa ja käynyt hänen kimppuunsa.
Teolle voidaan antaa Arabiemiraateissa kuolemanrangaistus, mikäli George tuomitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hänet voidaan teloittaa ampumalla mikäli hänet todetaan syylliseksi.
Karut olot vankilassa
George pidätettiin alunperin Dubain kansainvälisellä lentokentällä, kun hän yritti palata maasta kotiin Iso-Britaniaan. Siitä lähtien hän on ollut pidätettynä näkemättä päivänvaloa.
Mediatietojen mukaan häntä pidetään tällä hetkellä pahamaineisessa Bur Dubain poliisin pidätyskeskuksessa, jota aktivistit ovat kritisoineet moneen otteeseen.
Heisän mukaansa laitosta ei ole koskaan suunniteltu niin, että pidätetyt henkilöt voisivat inhimillisesti odottaa siellä kuukausia tuomioitaan.
Georgen äidin Tessin mukaan tytär ei ole pystynyt nukkumaan kunnolla, sillä laitoksessa palavat kirkkaat valot ympäri vuorokauden. Lisäksi selleihin kuuluu lähellä olevien lasten ja vauvojen melua.
Äidin mukaan Georgelle on myös hiljattain kerrottu, ettei tytär voi enää soittaa kansainvälisiä puheluita. Tämän vuoksi hänen perheellään on vaikeuksia pitää häneen yhteyttä.
”Hän ei pysty nukkumaan. Hän tuskin pystyy soittamaan kotiin. Olen erittäin huolissani hänen mielentilastaan”, äiti Tess kertoo.
Dubaissa vangittujen ulkomaalaisten etuja ajava Detained in Dubai -järjestö on ilmaissut huolensa Georgen kohtaamista olosuhteista. Järjestön mukaan nainen kärsii univajeesta ja on päivä päivältä yhä ahdistuneempi.
Tuoreessa päivityksessä järjestö sanoi, että pidätyskeskusta ”ei ole koskaan suunniteltu pitkäaikaiseen asumiseen.”
”Brittiläiset kansalaiset, jotka ovat olleet siellä lukittuina vain tunteja Iranin iskujen aikana, olivat kauhuissaan ajatellessaan, että joutuisivat viettää siellä päiviä, puhumattakaan kuukausista”, järjestö kertoo.
Brooke Georgen perhe sanoo, että tilanne on muuttunut entistä vaikeammaksi viimeisimmän oikeudenkäynnin jälkeen.
Katkeilevat puhelut ja oikeudenkäynti
Georgen tapausta käsittelevän oikeudenkäynnin oli määrä jatkua 8. lokakuuta, mutta syyttäjän todistajat eivät ilmestyneet paikalle oikeudenkäyntiin.
Tämän jälkeen kuulemista lykättiin lokakuun 28. päivään, mikä tarkoittaa, että George pysyy edelleen pidätettynä.
Hänen äitinsä on kertonut, että pienet yhteyden hetket, joita perheellä on ollut, ovat jättäneet heidät hyvin huolestuneiksi-
Äiti kertoo myös, että viimeisimmät puhelut tyttärensä kanssa ”katkesivat noin kahden minuutin jälkeen” ja että Georgelle on nyt kerrottu, ettei hän ”voi soittaa kansainvälisiä puheluita.”
Viranomaiset väittävät antaneensa Georgelle lääkettä nukkumista varten, mutta aktivistien mukaan hän ei ole saanut lääkettä lainkaan.

Detained in Dubai -järjestön perustaja Radha Stirling kuvailee Georgen ”kärsivän kamalasti” ja olevan ”yhä ahdistuneempi.”
”Hänen äitinsä on jätetty miettimään, kuinka paljon asiat pahenevat ennen kuin hän kuulee tyttärensä äänen uudelleen”, Stirling sanoo.
”Kaksi minuuttia puhelimessa, joka katkeaa äkillisesti, ovat ahdistava kokemus kaikille osapuolille. Brookelle nämä puhelut ovat elinehto. Hänen perheelleen ne ovat ainoa mahdollisuus kuulla, miten hän pärjää, ja tarjota jonkinlaista lohtua.”
”Teemme kaiken voitavamme”
Stirling järjestöineen on vaatinut Dubain viranomaisia puuttumaan Brooke Georgen hyvinvointia koskeviin huoliin ennen hänen seuraavaa oikeudenkäyntiään.
”Hänen terveyttään ei voida laittaa odottamaan seuraavaan oikeudenkäyntiin.”
Aktivistiryhmä kertoo myös pyrkivänsä turvaamaan naiselle lääkärinhoitoa, unilääkkeiden saantia sekä luotettavamman tavan pitää yhteyttä perheeseensä.
”Teemme kaiken voitavamme auttaaksemme. Brooken täytyy tietää, ettei häntä ole unohdettu. Hänen perheensä täytyy pystyä puhumaan hänelle, ja hänen paheneva ahdistuksensa tarvitsee asianmukaista lääketieteellistä huomiota”, Stirling sanoo.
”Syytöksistä riippumatta hänellä on oikeus inhimilliseen kohteluun tapauksen käsittelyn aikana.”
Arabiemiraateissa teloitus ampumalla on ainoa laillisesti tunnustettu tapa panna kuolemantuomio täytäntöön.
Lue myös:
- Christa Piken epäonnistuneen yrityksen jälkeen teloitetun miehen hyytävät viimeiset sanat
- Nidal Hasanin teloitus lähetetään suorana lähetyksenä – Pentagonilta uutta tietoa
- Tiikerin aitaukseen kiivenneen miehen karmivat viimeiset sanat
- Trumpin veljentyttären teoria siitä, miksi Natalie Harp on aina presidentin vierellä
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.