Espanja voitti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä jalkapallon maailmanmestaruuden kaatamalla Argentiinan finaalissa. MM-finaalin ympärillä nähtiin illan aikana useita erikoisia tempauksia, jotka ovat nyt herättäneet paljon ihmetystä ja keskustelua.
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut päättyivät Espanjan juhlaan, kun se kaatoi Argentiinan finaalissa maalein 1-0. Yhdysvalloissa järjestetyt MM-kisat ovat puhuttaneet ihmisiä paljon kesän aikana, eikä finaali poikennut tästä mitenkään.
Jo heti illan alussa nähtiin erikoinen hetki, kun Hollywood-tähti Tom Cruise asteli kentälle ennen ottelun alkamista. 64-vuotias näyttelijä piti keskellä stadionia mahtipontisen puheen jalkapallon merkityksestä sekä MM-kisoista.
– Yli 30 päivää sitten 48 kansakuntaa aloitti matkan. He ylittivät valtameriä, rajoja sekä kulttuureja, Cruise julisti mikrofoniin stadionin nurmella.
– Ja yhdessä he näyttivät meille, miksi tämä peli kuuluu koko maailmalle.
Puhe oli suoraan kuin Cruiselle tutuista action-elokuvista, mutta sen vastaanotto jalkapallofanien keskuudessa oli kuitenkin kaksijakoinen. Osa ei voinut ymmärtää, miksi tällainen ohjelmanumero tarvittiin ennen pelin alkua. Asiasta kirjoittaa muun muassa brittilehti The Sun.
– Tuo Tom Cruisen puhe oli naurettava, eräs fani valittaa X:ssä.
– Miksi ihmeessä Tom Cruise pitää puhetta ennen MM-kisojen finaalia? Lopeta nyt vain.
Tom Cruisen esiintymiselle MM-finaalissa kritiikkiä
Fifan virallisella Instagram-tilillä Cruisen puhe on saanut myös valtavasti huomiota. Video on kerännyt alle vuorokaudessa jo lähes miljoona tykkäystä ja tuhansia kommentteja. Osa kiittelee Hollywood-tähteä inspiroivasta puheesta.
– Tämä on niin siistiä.
– Elävä legenda!
– Niin kaunis puhe!
Myös Fifan virallisen julkaisun kommenteista käy kuitenkin selväksi, ettei Hollywood-vivahde ollut uponnut kaikkiin samalla tavalla.
– Kukaan ei pyytänyt tätä, me haluamme vain pelin. Ja kuka edes haluaa 45 minuutin tauon, eräs yli tuhat tykkäystä saanut kriittinen kommentti kuuluu.
– Fifa, älkää koskaan enää tehkö tätä uudestaan. Vilpittömästi, koko maailma.
– Mitä hittoa, me haluamme vain katsoa jalkapalloa!!
– Surkein MM-finaali ikinä… tämä ei ole urheilua enää, vaan Amerikan show. Toivottavasti jalkapallon MM-kisoja ei pidetä enää ikinä Yhdysvalloissa.
Puoliaikashow ja Trumpin käytös ihmetyttävät
Cruisen esiintymisen lisäksi myös MM-kisojen finaalin puoliajalla nähty esitysnumero on kummastuttanut monia. Ensimmäistä kertaa MM-historiassa nähdyssä show’ssa esiintyivät muun muassa Madonna, Justin Bieber ja Shakira.
Samanlaiset esitykset kuuluvat vahvasti yhdysvaltalaiseen urheilukulttuuriin, jossa esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon Superbowl -ottelun väliaika on joka vuosi todella odotettu ja katsottu spektaakkeli. Tavallisen jalkapallon yhteydessä ja etenkin MM-kisojen kohdalla mainostäytteinen karnevaali on jakanut vahvasti mielipiteitä.
Myös presidentti Donald Trumpin käytös ja toiminta ottelun jälkeen on herättänyt närkästystä. Trump jäi lavalle onnittelemaan pelaajia pyynnöistä huolimatta ja poseerasi myös joukkueesta otetussa kuvassa, vakka häntä yritettiin vetää pois tilanteesta.
Tom Cruise on aiemminkin nähty mukana urheilutapahtumissa, sillä vuonna 2024 hän oli mukana Pariisin olympialaisissa. Cruise teki näyttävän sisääntulon päätösjuhliin laskuvarjolla ja kantoi myöhemmin olympialippua.
Joidenkin lehtitietojen mukaan Cruisen MM-finaalin esiintyminen olisi ollut osa hänen uuden Digger-elokuvansa promootiota.
LUE MYÖS:
- Donald Trumpilta naurettava teko MM-finaalissa: ”Häpeäpilkku”
- Trumpin poikkeuksellinen käytös kiinnitti asiantuntijan huomion