Donald Trumpin veljentytär Mary Trump on kertonut näkemyksensä siitä, miksi avustaja Natalie Harp on niin usein presidentin rinnalla. Hänen mukaansa tämä liittyy huomionhakuisuuteen.
Missä ikinä presidentti Donald Trump on, siellä on useimmiten myös Natalie Harp.
Jo se, että Trump on 80 ja Harp 35-vuotias on saanut monet ihmettelemään, miten kaksikko viihtyy niin paljon keskenään 45 vuoden ikäerostaan huolimatta.
Nyt Trumpin veljentytär Mary Trump on jakanut teoriansa siitä, miksi presidentti ja ”ihmisprintteri” eivät näytä saavansa tarpeekseen toisistaan.
Mary uskoo kyseen olevan paitsi Harpin persoonallisuudesta mutta myös setänsä hauomionhakuisuudesta.
Mary Trumpin teoria Harpista
The Daily Beast -podcastissa Mary selitti, että uskoo Harpilla olevan ”stalkkaajan” tai ”vainoajan ominaisuuksia”. Tällä hän viittaa siihen, kuinka intensiivisesti Harp seuraa Trumpin liikkeitä ja on tämän mukana kaikkialla.
Maryn mukaan Trump puolestaan nauttii huomiosta, joten siksi Harpin läsnäolo on hänelle täydellinen lähde huomion saamiselle.
Veljentytär kertoo podcastissa teoriansa perustuvan muun muassa kirjeisiin, joita Harpin kerrotaan kirjoittaneen Trumpille vuonna 2023.
Niissä Harp kutsui Trumpia ”suojelijakseen” ja ”varjelijakseen” ja kertoi pelkäävänsä tuottavansa tälle pettymyksen, mikäli epäonnistuisi jossakin.
Mary näkee, että Harpissa on jotain ”psykologisesti vialla”.
”Tämä on ainoa koskaan näkemäni tapaus, jossa vainoamisen uhri on toivottanut stalkkerinsa tervetulleeksi”, Mary sanoo.
Hän selitti myös, miksi uskoo Trumpin ottaneen Harpin intensiivisen vuorovaikutuksen vastaan.
”Donald ei saa tarvitsemaansa huomiota, koska kukaan ei välitä hänestä”, hän sanoo ja ajattelee Harpin tuovan sitä Trumpille.
Mary menee podcastissa väitteissään vieläkin pidemmälle ja kertoo, että uskoo kaikkien Trumpin ihmissuhteiden olevan transaktionaalisia eli hyötyä tavoittelevia, mukaan lukien suhteet hänen lapsiinsa.
”Sen pitäisi olla jo selvää hänelle, että hänen lapsensa eivät välitä hänestä sen enempää kuin hän heistä”, Mary toteaa.
”Nämä suhteet määräytyvät puhtaasti sen mukaan, kuka saa mitäkin keneltäkin.”
Kuka on 36-vuotias Natalie Harp?
Harp aloitti Trumpin palveluksessa vuonna 2022.
Hän on saanut nimen ”ihmistulostin”, koska hän seuraa Trumpia kaikkialle ja ojennellen ja tulostaen hänelle suotuisia artikkeleja ja kirjeitä itsestään.
Trumpin palattua presidentiksi Valkoiseen taloon vuonna 2025, hänestä tuli virallinen presidentin erityisavustaja ja presidentin toimeenpanoavustaja.
Harp on päässyt jälleen valokeilaan Trumpin kiertäessä maata eri osavaltioiden välivaalitilaisuuksissa.
Eräässä tilaisuudessa Trump oli puhumassa polttoaineesta, kun hän pyysi Harpia tuomaan hänelle toimeenpanomääräyksen.
Määräys sallisi maataloudessa käytettävän maastokäyttöön tarkoitetun ”värjätyn” dieselin käytön tilapäisesti.
”Haluaisin pyytää Natalieta tulemaan esille, Natalie, tule esiin, tuo se tänne, Natalie”, Trump sanoi puheenvuoronsa aikana.
Se, mitä tapahtui seuraavaksi, sai kuitenkin netin kommentaattorit keskustelemaan.
Kun Harp poistui lavalta, Trump kääntyi yleisöön pariksi sekunniksi, sitten käänsi päänsä katsomaan, kuinka Harp asteli pois.
”Hän [Natalie] muistuttaa minua, niin kuin, The Price Is Right -ohjelmasta”, Trump sanoi hetken päästä ja viitaten todennäköisesti malleihin, joita ohjelmassa nähdään.
Lue myös:
- Donald Trump haluaa muuttaa Tyynenemeren tai Atlantin ”Trump-valtamereksi”
- Video Trumpin ja Susan Dellin tapaamisesta ihmetyttää: ”Yksi oudoimmista asioista”
- Laura Arffman avoimena mielenterveydestä: ”vaikeimpia ovat hetket…”
- Tiikeri tappoi miehen Englannissa – silminnäkijät kertovat erikoisesta käytöksestä
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.