Tämä tähti aloitti työskentelyn kameran edessä vain 3-vuotiaana ja on sittemmin noussut eräänlaiseksi Hollywoodin legendaksi.
Uransa aikana hän on esiintynyt yli 50:ssä televisiosarjassa, lukemattomissa elokuvissa, ja lopulta hänestä tuli kaksinkertainen Oscar-voittaja.
Mutta menestyksen takana hänen elämänsä ei ole aina ollut helppoa, ja kauhea lapsuuden trauma vaivaa häntä yhä.
Isä kuoli varattomana
Hollywoodissa on paljon lapsitähtiä, mutta vain harvat yltävät alan huipulle saakka. Tänään kerromme tarinan yhdestä tällaisesta poikkeuksesta, jonka elämä oli alussa kaikkea muuta, kuin ruusuista.
Tämän tähden vanhemmat erosivat jo ennen hänen syntymäänsä, ja hän sisaruksineen kasvoi äitinsä ja tämän kumppanin huomissa Los Angelesissa, Yhdysvalloissa.
Tähden isä oli suurelta osin poissa hänen elämästään ja päätyi myöhemmin vankilaan tuomittuna petoksesta.
Vuosikymmeniä myöhemmin hänen etääntyneen ja varattoman isänsä kerrottiin kuolleen Alzheimerin vuoksi vuonna 2019.
Isä asui vain muutaman kilometrin päässä upeasta 15 miljoonan dollarin kodista, jossa hänen kuuluisa tyttärensä asui.
Tulevaa Hollywood-tähteä kuvailtiin jo nuorena ”lahjakkaaksi lapseksi”, ja hän muun muassa oppi lukemaan 3-vuotiaana.
Tytöstä ja hänen veljistään tuli myös lapsitähtiä, jonka avulla he auttoivat tukemaan perhettään taloudellisesti jo nuoresta iästä lähtien.
Muistellessaan noita varhaisia vuosia tähtemme on sanonut, että mainoksissa työskentely oli iso osa hänen lapsuuttaan.
Siinä missä jotkut nuoret näyttelijät saattaisivat pitää mainoksia merkityksettöminä, hän koki näiden töiden opettaneen hänelle arvokkaita asioita näyttelemisestä ja auttaneen häntä valmistautumaan uraansa parrasvaloissa.
”Ihmelapsena oleminen on yksinäistä”
Luonnollisesti tytön äidistä tuli hänen elämässään äärimmäisen tärkeä hahmo, joka ohjasi häntä alalla, joka voi olla armoton jopa aikuisille.
Kun hän oli 7-vuotias, nuori näyttelijä esiintyi jo televisiossa.
Lahjakkaana lapsitähtenä kasvamisessa on kuitenkin omat haasteensa ja 10-vuotiaana hän oli jo kokenut jotain kauhistuttavaa elokuvan kuvauksissa.
Tähti avautui aikuisuudessa lapsuudestaan ja siitä, minkälaista oli kasvaaa eri tavalla, kuin muut lapset.
Vuonna 2008 hän kertoi Parade-lehdelle: ”Ihmelapsena oleminen on yksinäistä. Olin sellainen. Olet erilainen kuin muut lapset. Kukaan muu ei voi ymmärtää.”

Kuvatessaan elokuvaa Napoleon and Samantha hän joutui pelottavaan kohtaamiseen leijonan kanssa. Eläin tarttui häntä lonkasta, nosti hänet ilmaan ja ravisteli häntä.
Se oli sellainen kokemus, joka olisi voinut saada lapsen luopumaan näyttelemisestä ikuisiksi ajoiksi, mutta ei meidän tähtemme.
Sitten, vasta 12-vuotiaana, hän sai roolin, joka muuttaisi kaiken.
Yksi traumaattisimmista hetkistä
Nuori neiti valittiin esittämään Iris -tytön roolia Martin Scorsesen elokuvaan Taxi Driver. Samalla hän pääsi toimimaan legendaarisen Robert De Niron vastanäyttelijänä.
Rooli oli kiistanalainen hänen nuoren ikänsä vuoksi, mutta hänen suorituksensa herätti välittömästi huomiota.
Ja sitten koitti yksi hänen lapsuutensa traumaattisimmista hetkistä.
Toukokuussa 1976, vain tunteja ennen kuin hänen piti matkustaa Ranskaan Taxi Driverin ensi-iltaan Cannesin elokuvajuhlille, kotona iski tragedia.
Hänen rakas lemmikkikoiransa joutui onnettomuuteen, kun se juoksi alas liukkaita portaita, törmäsi seinään, ja kuoli.
Nuori – vasta 13-vuotias näyttelijämme – joutui todistamaan tilanteen karmivat seuraukset.
Vuosia myöhemmin hän muisteli hetkeä järkyttävän yksityiskohtaisesti, kertoen koiran kallon ”räjähtäneen vereksi” suoraan hänen silmiensä edessä.
Lukitsi itsensä kylpyhuoneeseen
Tämä hirvittävä muisto ei koskaan unohtunut, ja vuonna 2025 näyttelijä kertoi AARP:lle, että traumaattisella tapahtumalla ja sen jälkiseuraamuksilla oli elinikäinen vaikutus häneen.
Hän kertoi myöhemmin, kuinka tragedian ajoitus vaikutti siihen, miten hän suhtautui äkilliseen menestykseensä.
Taxi Driveria ylistettiin, näyttelijän esitystä kehuttiin ja hän oli hypännyt yhtäkkiä valtavan kuuluisuuden maailmaan.
Mutta sisimmässään tyttö oli kauhuissaan.

Tytölle kehittyi erikoinen ajatusmalli, jonka myötä hän uskoi tehneensä ”kamalan kaupan” saavuttaakseen menestyksensä.
Hän oli joutunut ”luopumaan” siitä, mitä rakasti eniten, saadakseen kuuluisuutta.
”Minulla oli sellainen sisäinen ajatus, että minun piti luopua siitä, mitä rakastin eniten saadakseni [tämän menestyksen]”,näyytelijä sanoi taannoin.
”Se oli kuin ’Amélie’ -elokuvassa – täydellistä taikauskoa siitä, kuinka voimakas olin. Mikä surullinen, surullinen hetki. En puhunut siitä äidilleni enkä kenellekään.”
Hän lukitsi itsensä kylpyhuoneeseen ja yritti selviytyä pelosta yksin.
Pian tästä kokemuksesta muodostuisi taito, jota hän harjoittaa ammatissaan yhä tänäkin päivänä: hänen piti oppia erottamaan tunteet työstään.
Itsesuojelutaidot äidiltä
Näyttelijän äiti oli jo pienenä opettanut häntä suojelemaan tiettyjä osia itsestään julkisuudelta.
Lapsesta saakka julkisuudessa olleena ihmisenä näyttelijä päättikin, ettei kaikkien tarvinnut tietää hänestä kaikkea.
Tähti kertoi taannoin siitä, kuinka hänen oli pidettävä joitakin asioita yksityisenä, mikäli haluaisia jatkaa vaativalla alalla.
Tämä ajatusmalli osoittautui hyväksi, sillä hänen uransa jatkoi etenemistään hurjalla vauhdilla.
Tytön roolisuoritus Taxi Driverissa toi hänelle Oscar-ehdokkuuden, ja hänestä tuli nopeasti yksi Hollywoodin tunnetuimmista nuorista tähdistä.
Nyt tämä näyttelijä on 63-vuotias ja Taxi Driverin ilmestymisestä yli 50-vuotta.
Pohtiessaan elokuvaa, joka julkaistiin hänen ollessaan vasta 13-vuotias, näytelijämme muisteli, millaista oli kasvaa ja työskennellä Hollywoodissa niin nuoresta iästä lähtien.
Vuosien varrella monet entiset lapsitähdet ja muut viihdealan ihmiset ovat puhuneet avoimesti traumaattisista kokemuksista ja hyväksikäytöstä.
Onnekseen tämänkertainen tähtemme onnistui välttämään kaikista pahimmat ja traumaattisismmat alaan liitetyt kokemukset.
”Minun on todella täytynyt tutkia sitä – kuinka minut pelastettiin? Mikroaggressioita oli tietysti. Kaikilla työpaikalla olevilla on ollut misogynistisiä mikroaggressioita. Se on vain osa naisen elämää, eikö olekin? Mutta mikä suojeli minua niiltä huonoilta kokemuksilta, niiltä kauheilta kokemuksilta?” hän pohti.
Joka tapauksessa hän ei jäänyt pelkäksi lapsitähdeksi, ja hänen uransa tulisi kukoistamaan myöhemmin vieläkin kirkkaammin.
Oli jättää uran taakseen
Kasvettuaan hieman, nuori näyttelijä ja nainen opiskeli Yalen yliopistossa ja valmistui vuonna 1985. Samlla hän jatkoi työskentelyä viihdealalla.
Jossain vaiheessa hän myönsi jopa harkinneensa näyttelemisen lopettamista, koska halusi tietää kuka hän oi Hollywoodin ja uransa ulkopuolella.
Rakkaus näyttelemistä kohtaan ei kuitenkaan koskaan hälvennyt, ja lopulta hän palasi Hollywoodiin ja uudisti itsensä aikuisnäyttelijänä.
Vuonna 1989 hän voitti ensimmäisen Academy Award -palkintonsa elokuvasta The Accused, jonka jälkeen hän sai pian toisen ikimuistoisen roolin.
Vuonna 1991 hän näytteli FBI-harjoittelijaa Clarice Starlingia elokuvassa The Silence of the Lambs ja toimi Anthony Hopkinsin vastanäyttelijänä.
Elokuvasta tuli ilmiömäinen klassikko, ja hänen suorituksensa voitti hänelle toisen Oscarin.
Pikkutytöstä Hollywood-ikoniksi
Pikkutyttö, joka oli kasvanut kameroiden edessä, oli noussut yhdeksi Hollywoodin arvostetuimmista tähdistä.
Myöhemmin hänen uransa kehittyisi myös näyttelemisen ulkopuolelle, kun hänestä tuli niin kameran edessä kuin takana työskentelevä moniosaaja, ohjaaja ja tuottaja.
Vuosikymmenten aikana hän on rakentanut, joka karisti lapsitähden leiman ja kauan sitten.
Tänään hän on kaksinkertainen Oscar-voittaja, arvostettu elokuvantekijä ja yksi sukupolvensa kestävimmistä näyttelijöistä.
Hänen nimensä on Jodie Foster.

Yli viisi vuosikymmentä sen jälkeen, kun hän ensimmäisen kerran esiintyi televisiossa pienenä tyttönä, hän on saavuttanut menestyksen, josta useimmat näyttelijät voivat vain haaveilla.
Lue myös:
- Jim Carrey meni naimisiin yli 30 vuotta nuoremman Min Ahin kanssa – salahäät
- Tom Cruisen kengät punaisella matolla puhuttavat – tämä yksityiskohta pisti silmään
- Erikoislääkäri kertoo Mette-Maritin tilanteesta ja lääkkeiden sivuvaikutuksista
- Kuningatar Camilla paljastaa kuningas Charlesin ”hyvin häiritsevän” tavan
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.