28-vuotias nainen menetti näkönsä sen jälkeen, kun hän puristi puhki suuren paiseen nivusessaan.
Jokainen meistä tietää tunteen, kun iholle ilmestyy viheliäinen finni tai paise.
Vaikka ihotautilääkärit ja asiantuntijat usein neuvovat jättämään ne rauhaan – tai käydä näyttämässä häiritseviä ihomuutoksia lääkärissä – moni on varmasti syyllistynyt finnien puristeluun.
Tämän saman virheen teki myös englantilainen Christy Collins, 28, jonka puristama paise aiheutti hänelle rajuja sivuvaikutuksia.
Menetti näön paiseen vuoksi
Christy vieraili vastikään Good Morning America -ohjelmassa, jossa hän kertoi dramaattisesta tarinasta paiseen puristamiseen liittyen.
Nainen kertoo viettäneensä tavallista lauantai-iltaa, kun hän huomasi nivusessaan paiseen. Hän ajatteli paiseen johtuvan vain ihon sisään kasvaneesta karvasta, eikä ajatellut asiaa sen enempää.
Seuraavana aamuna Christy huomasi, että paiseesta vuoti nestettä.
”Olin suihkussa ja valmistauduin lähtemään ulos, kun paise alkoi vuotaa. Puristin sitä ja se oli huono idea, koska se vain pahensi tilannetta”, Christy kertoi ohjelmassa LadBiblen mukaan.
Hän ei kuitenkaan antanut paiseen häiritä ja päätti peittää sen finnilaastarilla ennen lähtöään.
Vain joitakin hetkiä myöhemmin tapahtui jotain odottamatonta.
”Otin kiinni ystävästäni ja kerroin hänelle, että minun täytyi istua alas”, Christy muistelee ja kertoo menettäneensä hetkeksi näkönsä ja kuulonsa.
Ensin Christy uskoi huonovointisuuden johtuvan kuumasta säästä ja pyysi ystäväänsä antamaan hänelle vettä ja jotain syötävää.
Samana iltana Christy palasi kotiin, eikä olo juurikaan helpottunut – päinvastoin. Seuraavan vuorokauden aikana hänen olonsa heikkeni entisestään.
Tiistaina, kaksi päivää paiseen ilmestymisen jälkeen hän soitti lääkärille, joka kirjoitti hänelle reseptin antibiooteille. Tilanne kuitenkin vain jatkoi pahenemistaan.
”Minua heikotti niin, että luulin pyörtyväni tiskatessa astioita. Torstaina olin niin kivuissa, etten pystynyt kävellä tai puhua. Silloin ystäväni sanoi minulle ’Sinun täytyy päästä lääkäriin. Lähdemme ensiapuun, nyt mennään’”.
Paise aiheutti verenmyrkytyksen
Christyn päästyä sairaalaan hän sai tietää kärsineensä sepsiksestä, eli verenmyrkytyksestä.
Hän kertoo lääkärien arvioineen ihon rikkoutuneen paiseen puristamisen yhteydessä niin syvästi, että bakteeria pääsi verenkiertoon asti. Tämä puolestaan aiheutti sepsiksen.
Myöhemmin Christy on kuvaillut paiseen olleen pahimmillaan noin ”Iphone 16 Pro Maxin kokoinen” joka on 16 senttimetriä korkea ja liki 8 senttiä leveä.
Ohjelmassa vierailleen lääkärin Amir Khanin mukaan on harvinaista, että sisäänkasvanut ihokarva ja siitä syntynyt paise johtaa sepsikseen.
Toisaalta teoriassa mikä vain tarpeeksi syvä ihon rikkoutuma yhdistettynä tulehdukseen voi pahimmillaan aiheuttaa verenmyrkytyksen.
”Karvojen ajelu voi aiheuttaa iholle niin sanottuja mikrovaurioita eli hyvin pieniä haavoja. Iho toimii ensisijaisena suojanamme monia infektioita vastaan, mutta näitä pieniä ihovaurioita ei useinkaan huomaa”, Khan aloittaa.
”Jos karvatuppi tulehtuu, ympäröivä iho pehmenee; tällöin iholla normaalisti elävät bakteerit – erityisesti stafylokokit – voivat päästä ihon alle, aiheuttaa tulehduksen ja johtaa lopulta suureen paiseeseen.”
Lääkäri Khan muistuttaa, ettei paiseita kannata puristaa. Lisäksi hän huomauttaa, että suuret paiseet kuten se, joka Christyllä oli, vaativat lääkärin hoitoa ja mahdollisesti kirurgisen poistotoimenpiteen.
Karvatuppojen tulehtuminen ja paiseet
Tulehdustiloja, jotka aiheutuvat tukkeutuneista karvatupoista tai ihon sisään kasvaneista karvoista kutsutaan myös follikuliitiksi.
Suomalaisen Terveyskylä -sivuston mukaan follikuliittia voi esiintyä etenkin ihon rasvaisilla ja karvaisilla alueilla, kuten päänahassa, parran alueella, hartioissa, selän ja rinnan keskiosissa, nivusseudussa, häpyalueella sekä pakaroissa.
Kun ihotuppi tulehtuu syvällä, voi se oireillessaan aiheuttaa paiseen. Lähempänä pintaa oleva follikuliitti puolestaan muistuttaa enemmän märkäpäistä finniä.
Sekä tulehdus että siitä aiheutuvat paiseet ovat usein kivuliaita ja punottavia. Follikuliittia ja paiseita hoidetaan pesulla ja antiseptisellä voiteella. Pahassa follikuliitissa saatetaan myös määrätä antibioottia.
Paiseet taas paranevat usein itsestään, joskin toisinaan niihin voidaan käyttää paikallisvoiteita. Mikäli paiseet uusivat enemmän kuin kolmesti, tulee niitä tutkia tarkemmin.
Lue myös: