Hausmylly -yhtyeestä tutun Hannu ”Enzo” Pulkkisen syöpä on levinnyt, eivätkä hoidot enää voi auttaa muusikkoa. Yhtye jakoi surullisen uutisen tilanteesta ja toivoo nyt faneilta tukea.
Hannu ”Enzo” Pulkkisen syöpä on levinnyt, eikä mitään ole enää tehtävissä. Hausmylly -yhtye kertoi keulahahmonsa surullisesta tilanteesta aiemmin tällä viikolla julkaistussa kirjoituksessa sosiaalisessa mediassa.
– Meillä on valitettavasti ikäviä uutisia kerrottavana. Bändimme keulahahmo ja sydän, rakas Enzo, on saanut raskaita uutisia viimeisimmässä syöpäkontrollissa. Syöpä on levinnyt keuhkoihin, eikä parantavaa hoitoa ole enää mahdollista antaa, yhtye kertoi musertavassa viestissä Instagram-tilillään.
Hausmyllyn Enzo Pulkkisen syöpä on levinnyt keuhkoihin
64-vuotias Pulkkinen sai diagnoosin keuhkosyövästä jo vuonna 2020. Alkuun syöpähoidot tehosivat hyvin ja muusikon vointi parani. Vuonna 2025 hän kuitenkin kertoi ikävän uutisen syövän uusiutumisesta.
Tänä keväänä Enzo ilmoitti lopettavansa uransa ja kertoi syynä olevan syöpä. Koska hoidot eivät enää tehoa, ei mitään ole tehtävissä.
– Vaikka uutinen on meille kaikille musertava, Enzo ei anna sen viedä häneltä elämäniloa. Hän haluaa edelleen elää täysillä, nauttia jokaisesta hetkestä ja tehdä juuri niitä asioista, jotka tuovat hänelle iloa, bändi kertoi maanantaina 1. syyskuuta jakamassaan viestissä.
”Enää ei ole tehtävissä mitään”
Iltalehden haastattelussa 64-vuotias Enzo kertoo lisää tilanteestaan ja sanoo, että syöpä on levinnyt hänen molempiin keuhkoihinsa, josta on löytynyt noin neljän sentin kokoinen kasvain.
– Enää ei ole tehtävissä mitään, ei edes sädehoitoa. Elämäni on pian tässä, odotan kuolemaa, muusikko toteaa surullisena lehdelle.
Enzo sanoo lehdelle aikovansa kuitenkin mennä mukaan Hausmyllyn keikoille vielä niin kauan, kun pääsee lavalle. Hän on ollut mukana yhtyeen toiminnassa vuodesta 1989 lähtien.
Yhtye toivookin kaikkien fanien osoittavan nyt tukensa Enzolle vaikeuksien ja surullisten aikojen keskellä.
– Nyt jos koskaan Enzo tarvitsee meidän kaikkien tukea, rakkautta ja voimaa. Jättäkää alle omat tsempit, terveiset ja kauniit sanat Enzolle. Hänelle on tärkeää tietää, kuinka paljon hän merkitsee meille, yhtye kirjoittaa.
LUE MYÖS:
- Minttu Kaulanen joutui isoon leikkaukseen: taustalla suuri kasvain
- Leukemiaan sairastunut Milla Madetoja palaa töihin