Syöpään sairastunut Ylen uutisankkuri Milla Madetoja kertoo palaavansa syyskuussa töihin. Madetoja kertoo asiasta sosiaaliseen mediaan jakamassaan kirjoituksessa.
Syöpään sairastunut Ylen uutisankkuri Milla Madetoja, 44, jakoi elokuun lopulla iloisia uutisia tilanteestaan. Madetoja kertoo palaavansa töihin syyskuun aikana.
Uutisankkuri jäi alkuvuodesta 2025 sairauslomalle syövän takia, mutta kertoo tilanteen olevan nyt niin hyvä, että paluu töihin on mahdollista.
– Olisi vähän uutisia. Pääsen palaamaan syyskuussa töihin! Jäin sairauslomalle helmikuussa -25 akuutin leukemian vuoksi. Syöpähoitojen lisäksi minulle tehtiin vielä kantasolusiirto. Polku on ollut vaikea, pimeä ja pitkä, mutta nyt kaikki on niin hyvin, että töihinpaluu on mahdollinen.
– Tauti ei ole uusinut, infektioriskirajoituksia on päästy vähentämään, ja voin suunnata kohti uutta, Madetoja kertoo Instagram-tilillään jakamassaan päivityksessä.
Syöpään sairastunut Milla Madetoja palaa töihin
Madetoja palaa töihin uutistoimitukseen ja kertoo tekevänsä loppuvuoden töitään vielä varovaisella otteella. Häntä ei vielä ainakaan alkuun nähdä uutisissa. Vaikean vuoden ja raskaiden hoitojen jälkeen uutisankkuri kertoo olevansa kiitollinen tilanteesta.
– Olen valtavan kiitollinen, että tällainenkin päivä koittaa. Töihinpaluu on etuoikeus, yksi asioista joista monesti haaveilin. Kiitos lääketiede, kiitos suomalainen erikoissairaanhoito, kiitos te jotka olette kantaneet minua tähän pisteeseen.
– Tämä on minulle enemmän kuin vain töihin paluu, nyt saan sulkea jonkun oven. Tämä on pieni murunen maailmankaikkeudessa, mutta minulle ihan valtavan suuri askel. Puolitoista vuotta ja siinä välissä yksi elämä, kirjoitus päättyy.
Madetoja on pitkin syöpätaivaltaan jakanut päivityksiä tilanteestaan sosiaalisessa mediassa ja puhunut siitä myös haastatteluissa. Anna-lehdelle uutisankkuri kertoi joulukuussa 2025, että syöpädiagnoosi tuli hänelle yllätyksenä sen jälkeen, kun sairaus oli paljastunut verikokeista.
Diagnoosistaan hän kertoi ensimmäisen kerran julkisuuteen kesällä 2025 julkaisemassaan päivityksessä Instagramissa.
– Puoli vuotta sitten elämäni muuttui täysin – helmikuun alussa minulla todettiin akuutti leukemia. Samana päivänä kun täytin 43, asettauduin sairaalaan ja aloitettiin hoidot, hän kertoi tuolloin.
LUE MYÖS:
- Milla Madetoja säkenöivänä uusissa kuvissa
- Milla Madetojalta koskettava päivitys voinnista: ”Olin pudota”