Sen jälkeen, kun naapurin lapsi kuoli jäätyään jumiin kuumaan autoon, teksasilainen poika päätti luoda laitteen estääkseen saman tapahtumasta muille.
11-vuotias Bishop Curry järkyttyi, kun hän kuuli surullisia uutisia naapurustossaan asuneelta perheeltä.
Hänen naapuriensa kuuden kuukauden ikäinen vauva oli kuollut, kun tämä oli jäänyt istuimeensa kuumaan autoon.
5. luokkaa koulussa käyvälle Bishopille tapahtuma jäi vahvasti mieleen ja pian hän päätti, että haluaisi tehdä jotain vastaavien tragedioiden ennaltaehkäisemiseksi.
”Ajattelin, että tämä olisi minun tapani auttaa ihmisiä”, poika kertoo NBC Newsille.
Bishop sai idean keksintöönsä aikana, jolloin kuumiin autoihin jääneiden lasten kuolemat olivat kasvussa ympäri maata.
Yhdysvaltalaisen NoHeatstroke.org:n mukaan yli 1 000 lasta on kuollut lämpöhalvaukseen maassa vuodesta 1998 lähtien. Useat näistä ovat tapauksia, joissa huoltajat ovat ”unohtaneet” lapsensa autoihin.
Naapureilleen tapahtuneen tragedian jälkeen nuori Bishop alkoi kehitellä laitetta, jolla voisi ennaltaehkäistä tällaisia kuolemia ja pelastaa nuorten lasten henkiä.
Nuori poika, suuri tavoite
Bishop tunnettiin jo ennen uusinta keksintöään luovana ja kekseliäänä lapsena ja oli aikaisemmin rakentanut muun muassa katapultin ja pingispallotykin.
Tällä kertaa poika päätti kehitellä jotakin astetta vakavampaa.
Rustailtuaan ideansa paperille, Bishop jakoi ne isälleen, joka työskentelee Toyotalla prosessitekniikan parissa.
Myös isä näki projektissa heti potentiaalia.
”Ajattelin, että miksi tämä ei ole vielä markkinoilla?” isä Bishop Curry IV kertoi NBC:lle.
Yhdessä isä ja poika alkoivat jalostaa ideaa todellisuuteen ja valmistuttua se sai nimen Oasis.
Laite on suunniteltu kiinnitettäväksi lapsen turvaistuimeen, josta se valvoo ajoneuvon sisätilan olosuhteita auton pysähtymisen jälkeen.
Näin laite toimii
Isän mukaan järjestelmä havainnoi ensin, jäikö lapsi turvaistuimeen ajoneuvon pysäköinnin jälkeen.
Jos lämpötila ajoneuvon sisällä alkaisi nousta, laite reagoisi siihen automaattisesti.
”Jos lämpötila alkaa nousta, laite alkaa puhaltaa kylmää ilmaa lapsen päälle ja lähettää samalla viestin vanhemmille tai huoltajalle”, isä kertoi CTV Newsille.
Mikäli kukaan ei reagoi hälytykseen, ne lisääntyisivät entisestään. Loppupeleissä laite hälyttäisi paikalle muuta apua.
”Jos huoltajat eivät reagoi, laite lähettäisi hälytyksen viranomaisille ja ensihoitajille.”
Oasis-laitteen tarkoituksena on siis varoittaa auton olosuhteista enne, kun lapselle tapahtuu mitään henkeä uhkaavaa.
Sen jälkeen, kun kiinnostus projektia kohtaan kasvoi, Bishop ja hänen isänsä rakensivat siitä 3D-mallinnoksen. Samalla he alkoivat kartoittaa mahdollisuutta muuttaa suunnitelma oikeaksi tuotteeksi.
Luonnoksesta oikeaksi tuotteeksi
Vaikka keksintö itsessään on mainio, liittyy sen kehittämiseen kuitenkin paljon paperityötä.
Markkinoille saantiin liittyy muun muassa patenttien hankkimista, hakemusten lähettämistä ja prototyyppien kehittämistä, jotka voivat kaikki kustantaa yllättävän paljon rahaa.
Curryille ehdotettiin myös joukkorahoituksen hyödyntämistä. Ensin he olivat skeptisiä, mutta yllättyivät lopulta saamastaan tuesta.
Alle kuudessa kuukaudessa he kerryttivät lähes 100 000 dollaria lahjoituksia GoFundMe:n kautta. Tämä mahdollisti patentin hankkimisen ja prototyypin kehittämisen jatkamisen.
”Rehellisesti sanottuna, emme uskoneet saavamme kasaan edes 5 000 dollaria. Koska pääsimme tähän pisteeseen, missä olemme nyt, uskon todella, että maailma kannustaa Bishopia”, isä kuvailee CTV Newsille.
”Ajattelen… että he vain rakastavat Bishopin sydämellisyyttä ja hänen intohimoaan auttaa muita lapsia.”
Varainhankinnan tuottavuus mahdollisti Oasikseen liittyvien patenttiasiakirjojen toimittamisen Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirastolle. Näin Bishopin unelma on taas askeleen lähempänä toteutumista.
Vauva, joka inspiroi Bishopia
Vaikka Oasis ei ole vielä valmistuksessa tai markkinoilla, Bishop toivoo, että hänen ideansa voisi lopulta tarjota perheille turvaa ja samalla ehkäistä tulevia tragedioita.
”On todella motivoivaa ajatella ihmisten elämiä, joita Oasis muuttaisi, ja ajatella ihmisten elämiä, jotka muuttuivat naapuruston vauvan vuoksi. Hän sai kaiken aluilleen”, Bishop kertoi Forbesille .
”Uskon, että lapset näkevät maailman sellaisena kuin se on, ja kun näet sen sellaisena kuin se on, aivan suoraan ja puolueettomasti. Minusta tuntuu, että sen kautta myös lasten ideoilla on suurempi vaikutus.”
Upea idea! Mitä sinä ajattelet tästä innovatiivisesta nuoresta? Kerro siitä meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- 2-vuotias tyttö kuoli, kun isä unohti lapsen kuumaan autoon
- Isä yritti hakea sijoituslapsen hoidosta – tajusi järkyttävän virheensä