Portugalissa vuonna 2007 kadonneen Madeleine McCannin tapaus on edelleen yksi viime vuosikymmenten suurimmista mysteereistä.
Nyt uusi draamasarja on esittänyt yksityiskohtaisia paljastuksia siitä, kuinka viranomaiset kohtelivat tapausta – sekä nostanut esiin julmat 49 kysymystä, joihin Madeleinen äiti joutui 11 tuntia kestäneissä kuulusteluissa vastaamaan.
Madeleinen McCann katosi jäljettömiin perheen lomamatkan aikana Portugalissa vuonna 2007. Tapaus järkytti koko maailmaa ja se on pysynyt ratkaisemattomana siitä lähtien, sillä sieppaajaa ei ole saatu kiinni.
Kolmevuotias tyttö katosi illan aikana sängystään perheen loma-asunnosta Praia da Luzissa toukokuussa 2007, kun hänen vanhempansa olivat illallisella hotellin vierellä sijaitsevassa ravintolassa.
Tapauksen tutkinnan aikana Madeleinen vanhemmat, Kate ja Gerry McCann, päätyivät kansainvälisen huomion keskipisteeseen.
Surun murtamien vanhempien sympatiana alkanut huomio sai kuitenkin synkän käänteen jo tapausta seuranneiden ensimmäisten kuukausien aikana. Heidän syyttömyyttään alettiin epäillä ja aiheesta spekuloitiin paljon.
Rikostekniset todisteet, jotka Portugalin poliisin väitetään vuotaneen julkisuuteen, tuntuivat osoittavan, että McCannit itse olisivat tyttärensä katoamisen takana.

Äidille esitettiin kuulusteluissa 49 kysymystä
Viranomaiset olivat alkuun tehneet tauotta ja tiiviisti yhteistyötä vanhempien kanssa Madeleinen löytämiseksi. Tapaus haluttiin selvittää epätoivoisesti, mutta samaan aikaan yhteistyö vanhempien kanssa muuttui joksikin muuksi – heistä tuli epäiltyjä.
The Sun -lehden mukaan yksi tapauksen tutkinnasta vastanneista poliiseista jopa kutsui vanhemmat sekä heidän kaksi nuorempaa lastaan illalliselle kotiinsa. Heti seuraavana päivänä perheen äiti, Kate McCann, nimettiin Portugalin mediassa virallisesti epäillyksi tapauksessa.
Tuon seurauksena Kate McCann joutui istumaan 11 tuntia kestäneissä poliisikuulusteluissa, joissa häneltä tivattiin vastauksia 49 kysymykseen perheen kriisin keskellä.
Kuulusteluissa kolmen lapsen äitiä painostettiin kertomaan, mitä katoamiseen johtaneena iltana oli tapahtunut. Uuden Channel 5 -kanavan draamasarja Under Suspicion: Kate McCann mukaan viranomaiset kysyivät äidiltä, miksi lapsia ei oltu jätetty hotellin lastentarhaan yön yli hoidettavaksi, kun vanhemmat olivat lähteneet illalliselle ystäviensä kanssa vierieseen ravintolaan.

Kun Kate yritti tiedustella, miksi häntä kuulusteltiin tilanteessa, hän sai hyvin lyhyen ja shokeeraavan vastauksen: ”Koska me emme uskoa sinua”.
Hämmästynyt äiti vastasi: ”Yritättekö sanoa, että minulla oli jotain tekemistä Madeleinen katoamisen kanssa”, johon tutkija vastasi:
”No oliko?”
Poliisi tarjosi sopimusta
Tutkinnan aikana perheenisä Gerry McCannin sisko paljasti, että Katelle olisi tarjottu poliisin toimesta sopimusta. Mikäli äiti olisi sanonut tappaneensa tyttärensä vahingossa, hän olisi voinut saanut alennetun tuomion. Kate McCann kuitenkin kiisti kaiken.
– He yrittivät saada hänet tunnustamaan, että hän olisi tappanut Madeleinen vahingossa tarjoamalla sopimusta lakimiehen kautta. ”Jos sanot tappaneesi Madeleinen vahingossa ja sitten piilottaneesi sekä hankkiutuneesi ruumiista eroon, me voimme taata sinulle kahden vuoden tai jopa lyhyemmän tuomion”, Gerryn sisko, Philomena, kertoi tuolloin ITV Newsille.
The Independent -lehden haastattelussa tapauksesta kertovassa draamasarjassa Kate McCannia näyttelevä Laura Bayston kertoo jo pelkän kuulustelukohtauksen kuvaamisen olleen ”karmiva” kokemus. Lakimiehensä ohjeistamana Kate McCann vastasi kaikkiin häneltä kysyttyihin kysymyksiin vain lyhyesti:
”En kommentoi.”
Kate ja Gerry McCann poistettiin epäiltyjen listalta
Noin vuosi tapauksen tutkinnan jälkeen Kate ja Gerry McCann lopulta poistettiin virallisesti epäiltyjen listalta. Tapauksen tutkinnanjohtajana Portugalin poliisissa toiminut Gonçalo Amaral myös poistettiin pysyvästi tutkinnasta.
Madeleine McCannin katoamisesta on tänä vuonna kulunut jo 19 vuotta, eikä hänen kohtalostaan edelleenkään ole saatu täyttä selvyyttä. Viranomaiset ovat kuitenkin kertoneet saaneensa käsiinsä tietoja, jotka viittaisivat siihen, että Madeleine on kuollut.
Kaikki järkyttävän tapauksen käänteet alkumetreiltä lähtien ovat kuitenkin tehneet siitä yhden koko maailmaa eniten puhuttaneista ja hämmentäneistä katoamistapauksista.
McCannit eivät itse ole olleet mukana tapauksesta kertovan draamasarjan tuotannossa. He myös kieltäytyivät antamasta tv-tuotannolle mitään kommentteja siihen liittyen. Uutta draamasarjaa onkin arvosteltu jo nyt siitä, että sen uskotaan vain ruokkivan tapaukseen liittyviä salaliittoteorioita.
Mitä itse luulet Madeleinelle tapahtuneen? Mitä ajatuksia koko tapaus herättää? Kerro meille kommenteissa.
LUE MYÖS:
- Madeleine McCann -epäilty livahti poliiseilta: seuranta petti pahasti
- Madeleine McCann -tutkinta: viranomaiset haluavat siirtää epäillyn