Maajussille morsian -ohjelmaan osallistunut nainen tekee ensiesiintymisensä huippusuositussa suomalaisdraamassa.
Vuonna 2021 Maajussille morsian -ohjelmassa nähty Nelli Auriola on palaa ruutuihin!
Juontajana ja esiintyjänä itsensä brändännyt Auriola on päättänyt kokeille uutta, sillä hän esiintyy tuoreessa Salatut elämät -draamasarjan jaksossa numero 4 903.
Rooli ei ole kuitenkaan naiselle yltiövieras, sillä Auriola näyttelee jaksossa juontajaa.

Jakso on katsottavissa Katsomo+ -palvelussa perjantaina 27.2 ja Katsomossa sekä televisiossa Mtv3 -kanavalla keskiviikkona 4.3.2026.
Melkein missi ja maatalon emäntä
Nykyisin juontajantöitä tekevästä Auriolasta oli lähellä tulla maatalon emäntä, kun hän osallistui vuonna 2021 Maajussille morsian -ohjelmaan.
Ohjelmassa sinkku maajussi Kalle Linkki sai kirjeen Auriolalata ja nainen oli lopulta pitkään mukana ohjelmassa.
Vaikka kaksion välillä oli kemiaa, päätyi Kalle lopulta yhteen Niina -nimisen naisen kanssa, ja he menivät naimisiin vuonna 2023.
Maajussielämä vaihtui muutaman vuoden päästä glamouriin, kun Auriola nähtiin jälleen ruuduissa syksyllä 2024. Tällä kertaa nainen osallistui Miss Suomi -kilpailuun, jossa hän pärjäsi hyvin ja pääsi aina finaaliin asti.
Missiksi kruunattiin kuitenkin Matilda Wirtavuori ja perintöprinsessoiksi Tiia Aalto ja Amanda Hakalax.
Vaikka missinkruunua Auriola ei tällöin saanutkaan, kiitettiin häntä Median suosikki -palkinnolla.
Tätä nykyä Auriola on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, tekee juontokeikkoja ja toimii myös kauneusalan yrittäjänä meikkitaiteilijana.
Mutta ken tietää, jos Salatut elämät tuovat naisen arkeen uuden työmahdollisuuden.
Muistatko sinä Nellin Maajussille morsiamesta tai Miss Suomi -kisoista? Kerro siitä meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Miss Suomi Tara Lehtosen yläosaton kuva teki vaikutuksen
- Maajussi-Kalle ja Niina: Esikoislapsi syntyi!
- ”Ken on kaunein?” He ovat 10 Miss Suomi 2024 -finalistia!