Amanda Scarpinati käytti vuosia etsiäkseen sairaanhoitajan, joka pelasti hänen henkensä lapsena. Yli 30 vuotta myöhemmin, kaksikko viimein löysi toisensa.
Amanda Scarpinati on vuosikymmenten ajan vaalinut vanhaa mustavalkoista valokuvaa sairaanhoitajasta, joka pitelee häntä pienenä vauvana.
Kuva oli otettu New Yorkissa sijaitsevassa sairaalassa vuonna 1977 sen jälkeen, kun Amanda oli ollut karmivassa onnettomuudessa. Tuolloin vain kolmen kuukauden ikäinen Amanda oli pudonnut sohvalta suoraan lattialla olleen metallisen höyrykostuttimen päälle. Tulikuuma höyry aiheutti pienelle tytölle vakavia kolmannen asteen palovammoja.
Vanhassa valokuvassa tytön pää on kääritty liinoihin ja hoitaja tekee parhaansa lohduttaakseen tätä.
Tapaturman jälkeisinä vuosina Amanda kävi läpi useita leikkauksia ihonsiirtoa varten ja häntä kiusattiin ulkonäkönsä takia. Aina kun Amandalla oli huono päivä, hänellä oli tapana kaivaa tuo mustavalkoinen kuva esiin. Se toi hänelle lohtua ja tiedon siitä, että ainakin joku oli välittänyt hänestä.
Nuoren aikuisena Amanda piti kiinni toivosta, että jonain päivänä hän vielä löytäisi suojelusenkelinsä. Hän etsi lopulta yli 30 vuoden ajan, kunnes lopulta päätti kääntyä sosiaalisen median puoleen viimeisenä oljenkortena.
Sydäntä lämmittävä kohtalo
Se mitä tapahtui seuraavaksi, oli todella sydäntä lämmittävällä tavalla upeaa ja asia, joka palautti monelle uskon ihmisiin.
Amanda Scarpinati oli vuonna 1977 vain kolmen kuukauden ikäinen, kun hänet kiidätettiin ambulanssilla Albany Medical Centerin sairaalaan New Yorkissa. Sohvalta pudonnut tyttö oli saanut kolmannen asteen palovammoja metallisesta ilmankostuttimesta.
Sairaalassa nuori sairaanhoitaja otti pienen vauvan hoitoonsa. Tilanteesta otettiin mustavalkoinen valokuva, jossa hoitaja hymyilee Amanda sylissään kauniisti.
Kovaa kiusaamista
Amanda toipui tapaturman jälkeen, mutta valitettavasti palovammojen takia häntä kiusattiin tylyllä tapaa läpi lapsuuden.
– Varttuessani lapsena, jolla oli pahoja palovammoja, minua kiusattiin, haukuttiin ja kidutettiin, Amanda kertoi AP -uutistoimiston haastattelussa.
– Minä katselin tuota vanhaa valokuvaa ja puhuin hoitajalle, vaikka en edes tiennyt, kuka hän oli. Oli lohduttavaa nähdä tämä nainen, joka vaikutti välittävän minusta niin aidosti.
Amanda toivoi voivansa jonain päivänä löytää tuon sairaanhoitajan, joka oli pitänyt hänestä huolta. Yli 30 vuoden epäonnekkaan etsinnän jälkeen hän päätti kääntyä sosiaalisen median puoleen. Amanda julkaisi vuonna 2015 Facebook-sivuillaan mustavalkoisen valokuvan ja kirjoitti:
– Haluaisin tietää hänen nimensä ja ehkä saada mahdollisuuden puhua hänen kanssaan tai jopa tavata hänet. Jakakaa tätä pyydän, koskaan ei voi tietää, kenet se tavoittaa.
Hänen julkaisunsa levisi kulovalkean tavoin ja jo seuraavana päivänä hän sai viestin, jota oli odottanut kaikki nuo vuodet. Angela Leary, joka oli työskennellyt samaisessa sairaalassa vuonna 1977 kun kuva otettiin tunnisti naisen kollegakseen Susan Bergeriksi. Susan oli kuvaa otettaessa ollut 21-vuotias ja juuri valmistunut koulusta.
Myös Berger oli säästänyt valokuvan, eikä hänkään ollut unohtanut pientä tyttöä, joka oli saapunut paikalle pahojen palovammojen kanssa.
– Minä muistan hänet. Hän oli hyvin rauhallinen, Susan Berger muistelee.
– Kun lapset tulevat leikkauksesta, he ovat useimmiten unessa tai itkevät. Hän oli vain niin rauhallinen ja luottavainen. Se oli uskomatonta.
Pian yhteystietojen vaihtamisen jälkeen kaksikko sai viimein tunteikkaan jälleennäkemisen – 38 vuoden odotuksen jälkeen.
– En tiedä, kuinka moni sairaanhoitaja on niin onnekas, että saa kokea jotain tällaista. Sen, että joku muistaa sinut vielä näin pitkän ajan jälkeen, Susan kertoi tunteikkaana.
– Tunnen olevani etuoikeutettu ja edustavani kaikkia niitä hoitajia, jotka pitivät Amandasta huolta noiden vuosien aikana.
Tämä oli niin koskettava ja kaunis tarina. Etenkin kun ottaa huomioon, mitä kaikkea Amanda joutui käymään läpi.
LUE LISÄÄ:
- Hän näytti niin viattomalta, mutta hänestä kasvoi sarjamurhaaja
- LSD-huuruisesta lapsesta tähdeksi: rocklegendan nousu