Juontaja Vappu Pimiän mies on innokas huutokauppojen ystävä ja ei pelkää laittaa rahaa designiin ja historiikkeihin.
Juontaja Vappu Pimiä koki vajaa kaksi viikkoa sitten sunnuntaina suuren muutoksen, kun hän juonsi viimeisen Tanssii tähtien kanssa -jakonsa.
Vuodesta 2009 ohjelmaa tähdittäneelle Pimiälle päivä oli varmasti varsin tunteellinen, sillä merkittävä osa omasta urasta tuli päätökseensä.
Päätöksessä on kuitenkin myös positiivinen puoli, nimittäin se vapauttaa lisää aikaa naiselle viettää aikaa perheensä kanssa myös viikonloppuisin.
Nyt Pimiä onkin raottanut hieman verhoa perheensä viikonloppujen viettoon ja jakanut myös miehestään yllättävän piirteen, josta moni ei ole tiennyt ennen.
Mies huutaa… rahalla
Sunnuntaina 30. marraskuuta Pimiä julkaisi Instagram-tarinoihinsa lukuisia kuvia ja videoita perheestään heidän lähdettyä ulos syömään. Tarinat ovat näkyvillä 24 tuntia julkaisusta.
– Tultiin yhdessä perheen kanssa syömään, kun on mun ensimmäinen sunnuntaivapaa, Pimiä kertoo jakamallaan videolla.
Videolla hän kuitenkin vaihtaa tästä aiheesta aivan toiseen ja jakaa mielenkiintoisen tiedon miehestään.
– ”Erkki Metsola” esittelee, hän on huutanut taas kaikenlaista, Pimiä toteaa.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään sopimattomien asioiden huutelusta ja äänekkäästä mellakoinnista – mies nimittäin harrastaa huutokauppoja.
Vappu jatkaa kyselemällä mieheltään Teemu Huuhtaselta – jota hän kutsuu lempinimellä Erkki Metsola – mitä kaikkea tämä on huutanut tällä kertaa. Vaitonaisen miehen suusta ei kuulla vastausta vaan Vappu joutuu itse selittämään, mitä hän on tällä kertaa huutanut.
– Meillä on uusi lamppu ja mitä muuta? Mannerheimin kuva? Siis hän on huutanut Mannerheimin kuvan! nainen jatkaa.
Huudettu lamppu on Louis Poulsenin ph5 -mallinen designer valaisin, joka Pimiän mielestä muistuttaa heillä jo olevaa lamppua. Huuhtanen kuitenkin vakuuttaa kyseessä olevan eri lamppu.
Ph5 -lamppujen hinta on uutena noin 1000 euroa. Huutokauppasivusto Helanderin myynti-ilmoituksessa Mannerheim -kuvasta tehtiin viimeinen tarjous 70 eurolla.
Varaa satsata
Huutokaupan ”harrastaminen” lienee Huuhtaselle ainakin osittain melko matalan kynnyksen aktiviteetti. Hänellä nimittäin on suhteellisen korkeat ansiot.
Esimerkiksi vuonna 2022 hän teki vuonna 2023 1,1 miljoonan euron ansiot ja vuotta aikaisemmin 1,5 miljoonan euron tilin. Vuoden 2024 tietoja Huuhtasen tuloista ei ole julkaistu.
Myös puoliso Pimiä on hyvätuloinen. Hän tienasi viime vuonna 127 063 euroa, joista noin 89 000 oli ansiotuloa. Vuonna 2023 hän tienasi ansio- ja pääomatuloja yhteensä 122 852 euroa.

Rahan käyttö näkyi myös perheen ravintolavisiitillä. Perheen sunnuntaiseen herkkuhetkeen sisältyi niin hummeria sisältävää alkuruokaa kuin tartar-pihvejä. Toisaalta kulinarismin ja ruoanlaiton ystävänä on ymmärrettävää, että Pimiä haluaa satsata hyvään ruokaan.
Ruokaintoilua Pimiältä tullaan näkemään etenkin jatkossa, kun hän aloittaa MasterChef Suomen uutena tuomarina. Kun tanssiparketit jäävät taakse ovat paistinpannut ja makuelämykset edessä.
Vappu Pimiä nähdään MasterChefin tulevalla kaudella, joka alkaa mitä ilmeisimmin vuoden 2026 keväällä.