Kuningas Charlesin varoitus Andrew’lle ennen kohuilmoitusta julki

Prinssi Andrew’ta koskeneet syytökset liittyen hänen yhteyksistään seksirikoksista tuomittuun Jeffrey Epsteiniin pakottivat prinssin luopumaan kuninkaallisista arvonimistään viime viikolla.
Nyt sisäpiirilähteet kertovat, että kuningas Charles antoi veljelleen tiukan varoituksen vain tunteja ennen ilmoitusta, joka jätti Andrew’n ”shokkiin”.

Prinssi Andrew on ollut kohujen keskiössä jo vuosien ajan. Prinssiä on syytetty hänen läheisistä väleistään tuomittuun pedofiili Jeffrey Epsteiniin, eikä se ole kuin jäävuoren huippu.

Yhteydet Epsteiniin ovat raastaneet Andrew’n julkisuuskuvaa pitkään, kunnes perjantaina 17. lokakuuta hän julkaisi lausunnon, jossa ilmoitti luopuvansa kuninkaallisista arvonimistään.

Tiedotteessaan Andrew sanoo, että häneen kohdistuneet syytökset ovat ”häiriötekijöitä”, jotka sotkevat kuninkaallisen perheen työtä. Samaan aikaan hän kuitenkin kiisti kaikki syytökset.

– Keskusteltuani kuninkaan ja lähimmän sekä laajemman perheeni kanssa tulimme siihen tulokseen, että minuun kohdistuvat syytökset aiheuttavat häiriötä hänen kuninkaallisen korkeutensa sekä kuninkaallisen perheen työlle. Olen päättänyt – kuten aina – asettaa velvollisuuteni perhettäni ja maatani kohtaan etusijalle. Pysyn yhä viisi vuotta sitten ilmaisemassani kannassani pysytellä poissa julkisuudesta, Andrew kertoi lausunnossaan.

– Hänen korkeutensa hyväksynnän myötä me uskomme nyt, että minun on vietävä tämä askeleen pidemmälle. Tästä johtuen en aio enää käyttää arvonimeäni tai kunniaa, jotka minulle on suotu. Kuten olen sanonut aiemminkin, minä kiistän jyrkästi minua kohtaan esitetyt väitteet.

Sisäpiiri: Charles antoi Andrew’lle varoituksen tunteja ennen ilmoitusta

Kuninkaallinen perhe on pitänyt hajurakoa Andrew’ta kohtaan viime vuosien aikana syytösten ja kohun vain kasvaessa. Daily Mail -lehden mukaan viimeisin skandaali – Andrew’n Epsteinille vuonna 2011 väitetysti lähettämän sähköpostin julkistus kuukausia sen jälkeen, kun hän oli väittänyt lakanneensa pitämästä yhteyttä tähän – oli viimeinen niitti kuningas Charlesille.

Vain muutamaa tuntia ennen Andrew’n pysäyttävää ilmoitusta perjantaina kuninkaan kerrotaan varoittaneen tätä siitä, että ellei tämä luovu arvonimistä itse, palatsin olisi pakko toimia. Daily Mailin lähteiden mukaan Charles teki puhuttelussaan selväksi, että arvonimet riistettäisiin veljeltä, vaikka hän joutuisi hoitamaan sen parlamentin välityksellä.

Lehden mukaan Andrew oli ”shokissa” kuultuaan veljensä varoituksen. Sisäpiiriin kuuluvien lähteiden mukaan kuningas Charles oli kokenut tilanteen veljensä kanssa olleen ”sietämätön”.

Fox News -sivuston haastattelema kuninkaallisasiantuntija Richard Fitzwilliams sanoo, että kuninkaallisen perheen oli nyt elintärkeää tehdä lopullinen päätös asiasta.

– Oli välttämätöntä, että näin kävi. Se olisi pian johtanut tilanteeseen, jossa kaikki monarkian toimet olisivat jääneet (Andrew’n) hölmöilyn varjoon. Kun sähköposti, joka todisti hänen valehdelleen aikajanasta yhteydenpidossaan Epsteinin kanssa tuli julki, tästä tuli tavallaan väistämätöntä, Fitzwilliams totesi.

Asiantuntijan mukaan Andrew ”pakotettiin” ulos

Kuninkaallisasiantuntija jatkaa sanoen, että hän uskoo Andrew’n joutuneen ”pakotetuksi” ulos perheestä.

– Minä uskon, että hänet pakotettiin ulos. Hän ja Sarah Ferguson joutuvat kohtaamaan vielä paljon suuremman skandaalin. Jos käytetään Epsteinille lähetetyssä sähköpostissa ollutta Andrew’ta vainoavaa termiä, he ”ovat siinä yhdessä”. Kuoleman jälkeen ensi viikolla julkaistava muistelmateos osoittaa, että Virginia Giuffre onnistui kuoltuaan toteuttamaan sen, mihin ei eläessään pystynyt, Fitzwilliams sanoo.

Mitä ajatuksia Andrew’n ja kuninkaallisen perheen toiminta sinussa herättää? Kerro meille Facebookin kommenteissa.

LUE LISÄÄ: