
Lapsi pelasti äitinsä väkivallalta nerokkaalla tavalla.
Viimeviikon keskiviikkona 24. syyskuuta koulubussia ajanut kuski joutui yllättävän ja selkäpiitä karmivan tilanteen eteen. Yksi pienistä 1. luokkalaisista matkustajista antoi hänelle paperilapun, joka muutti koko päivän kulun.
Paperissa luki yksinkertaisesti ”soita 911:een” – Yhdysvaltojen hätänumeroon.
Iowalainen bussikuski sai lapun lapselta vähän ennen puoli seitsemää aamulla. ABC 6 -uutiskanavan mukaan kuski otti oitis yhteyttä viranomaisiin, jotka pian suuntasivat Iowan Westgatessa sijainneeseen kotiin.
Sieltä poliisit löysivät lapsen äidin, mutta tarina ei lopu tähän.
Murtuneita luita
News 13 -uutissivuston mukaan äitiä pidettiin vankina kodissa vastoin tahtoaan. Pääepäilty tapauksessa on 29- vuotias bahamalainen Glenroy Miller.
Sivuston mukaan Milleriä epäillään vapaudenriiston ohella pahoinpitelystä. Millerin kerrotaan pitäneen veistä vasten naisen kurkkua ja uhkasi jopa tappaa hänet.
Hän myös väitetysti pahoinpiteli äitiä useaan otteeseen kiinniottoa edeltäneenä yönä, ja potki tätä niin kovaa että kaksi äidin kylkiluista murtui ja lävisti toisen keuhkoista.
Poliisien mukaan nainen ei ollut kykeneväinen soittamaan itselleen apua tilanteessa.
Milleria syytetään muun muassa virallisesti aseellisesta kidnappauksesta, pahoinpitelystä, perheväkivallasta. Mies pidätettiin tapahtumapaikalla ja hänelle on asetettu dollarin 1 500 dollarin takuut.
Luojan kiitos pieni ensimmäisen luokan pienokainen keksi nokkelan tavan kertoa tilanteesta koulubussin kuskille. Yksikään lapsi ei ansaitse kasvaa vaarallisessa tai väkivaltaisessa ympäristössä. Toivomme äidille pikaista paranemista ja lapselle turvallisempaa kouluarkea.