
Lukuisia ohjelmia, podcasteja ja radiota juontava Sami Kuronen paljastaa, mikä kikka auttaa häntä rentoutumaan kiireisen arjen keskellä.
Kulunut kesä ei ole ollut Sami Kuroselle aivan samanlainen kuin monille muille suomalaisille. Mökkeilyn sijaan kesäkuu kului uuden Temptation Island Suomi -kauden kuvauksissa tropiikissa. Varsinaisia lomapätkiäkään yrittäjällä ei ole, joskin sellaisia saa tarpeen mukaan järjestettyä.
– Loma on silloin kun on vähän hiljaisempaa kalenterissa, Kuronen kertoo.
Kesällä Kuronen teki paljon keikkaa eri festareilla ja valmisteli tulevan syksyn työrupeamaa. Haipakkaa on luvassa, mutta mies kertoo nauttivansa arjesta.
– Arki on tosi ihanaa ja kivaa, kun siitä onnistuu tekemään sellaista. Tavalliset päivät eivät haittaa yhtään, kun on rutiinit ja runko kunnossa.
Hyvät rentoutumiskinot
Syksyllä Kurosen arkea täyttävät muun muassa radiotyöt Suomipopilla ja Radio Rockilla. Mies juontaa myös kahta podcastia, Temptation Islandiin liittyvää Iltanuotiolla -ohjelmaa sekä Satulinnan jatkot -sarjaa. Lisäksi tarkoituksena olisi julkaista uutta musiikkia.
Kiireisen, joskin juuri miehelle sopivan arjen keskellä täytyy myös palautua, joten miten Sami Kuronen laittaa aivot narikkaan?
– Kesäisin käyn pelaamassa golffia. Sitten joka päivä myös sauna lämpiää, eli käyn aina päivän päätteeksi saunassa. Se on hyvä rentoutumiskeino.
Kuronen kertoo musiikin olevan hänelle merkittävä osa arkea. Vaikka musiikinteko liittyy osittain myös työhön, on sen kuuntelu ja soittaminen tapa myös rentoutua.
Tyttärestään ylpeä
Kuronen tunnetaan paitsi karismaattisena mediakentän moniosaajana, myös rakastavana isänä. Tytär Oona aloitti juuri lukion, ja koulussa menee isän mukaan hyvin.
– Jännityksellä odotetaan, että minkälainen taival opinnoista tulee. Iso tyttöhän Oonasta on jo kasvanut, hän kertoo hymyillen.
Toisinaan tyttären luota poissaoleminen on yrittäjän arjessa vaikeaa. Esimerkiksi 9. luokan päättäjäiset jäivät isältä tänä keväänä välistä.
– Niin paljon kuin (reissu)työtäni rakastan, on tällä hetkittäin hintansa. Tänäänkään en päässyt päättäjäisiisi paikalle. Se ei kuitenkaan himmennä ylpeyttä mitä tunnen sua kohtaan, Kuronen kirjoitti toukokuisessa Instagram -julkaisussaan.
Syksyllä tiedossa ei toistaiseksi ole pidempiä reissuja, joten isä ja tytär voivat viettää enemmän aikaa yhdessä.
Myös kumppani Saana Rossi on vahvasti mukana Kurosen arjessa, ja ennen syksyn kiireitä pari ehti käydä matkalla Italiassa. Rossi ja Kuronen ovat seurustelleet vuodesta 2022 ja ovat sittemmin muuttaneet yhteen asumaan. Pari on kertonut rakkaustarinastaan myös Kurosen Iltanuotiolla -podcastissa.
Intoa tulevaan syksyyn ja uusiin projekteihin Samille!