Vappu Pimiän esikoinen aloitti yläasteen – pettyi yhteen asiaan

Juontaja Vappu Pimiä on palannut arjen viettoon ja kertoo, kuinka aikoo selättää hektisen syksyn stressin.

Tanssii tähtien kanssa, Maajussille morsian, pressit, podcast, kotityöt…

Juontaja Vappu Pimiän syksyn to-do -listan voi kuvitella näyttävän pitkältä. Siitä huolimatta nainen säkenöi ja löytää jokaisesta asiasta jotain hyvää.

Rauhallisen mökkeilykesän jälkeen Pimiä perheineen on palannut Helsinkiin ja arki on lähtenyt rullaamaan. Elämässä alkaa myös yksi uusi vaihe, kun Pimiän esikoistytär Viola aloitti yläasteen ja joillekin haastava teini-ikä alkaa kolkuttaa ovella.

– On hyvä, että teini-ikäkin alkaa asteittain, mennään päivä kerrallaan. Yritän kasvattaa lapsiani niin että kaikesta saa kertoa ja kaikesta voidaan puhua, Vappu kertoo Newsnerille.

Teini onkin jo kertonut äidilleen koulun alun olleen hieman jännittävää. 7-luokkalle siirryttäessä mennään toiseen kouluun, jonne tulee uusia oppilaita eripuolilta Helsinkiä.

Yksi ei niin miellyttävä asia koulun alkamisessa oli puhelinkielto. Etenkin esikoinen odotti yläasteelle siirtymisessä vapautta koulun säännöissä puhelimiin liittyen, mutta uuden lakimuutoksen takia puhelimien käyttöä rajoitetaan edelleen myös yläasteella.

– Esikoinen oli pettynyt, että sama linja jatkuukin. Toisaalta muutos on varmasti ikävämpi 8. ja 9.-luokkalaisille, jotka saivat vielä edellisvuonna käyttää puhelimia.

Pimiä sanoo äitinä kuitenkin olevansa erittäin tyytyväinen muutokseen.

– Tämä olisi pitänyt tehdä jo aikojia sitten, mutta jälkiviisaus on parasta viisautta. Pääasia, että se tuli nyt.

Tärkeä paikka

Toisaalta Pimiä on itse luottavainen tyttäreensä ja kertoo hänellä olevan ihania ystäviä, ja tuntee olonsa onnekkaaksi saadessaan tuntea heidät.

– Olimme juuri mökillä, lapsilla oli ystäviä mukana. Eräänä iltana istuimme kaikki yhdessä illallisella 1,5 tuntia ja kenelläkään ei ollut kiire mihinkään, Pimiä muistelee

– Höpötteilimme kaikenlaisia juttuja, se oli ihanaa! Toivon, että saan säilytettyä sellaisen yhteyden lapsiini aina.

Vappu Pimiälle mökkeily ei ole vain kesäinen juttu perheen kanssa. Hektisen arjen keskellä paikka toimii myös eräänlaisena henkireikänä.

– Minulla on tulossa kiireisempi syksy kuin pitkään aikaan. On ihanaa, että on mökki jonne pääsee viikonlopuksi, Pimiä kertoo.

Vaikka mökkeilyn ohella juontajan tuleekin harjoitella juontotekstejä ja puuhastella muita työasioita, hänen mielensä lepää luonnon helmassa oleskellen ja avannossa uiden.

Luukut kiinni

Pimiä on huomannut myös kaipaavansa tilaa sitä mukaan, kun ikää tulee lisää. Työ on sosiaalista, ja välillä on hyvä olla yksin. Muun muassa Maajussille morsian -ohjelman tekemiseen liittyy paljon pitkiä ajomatkoja, jotka juontaja ajaa mieluusti vain itsensä seurassa.

– Minulta kysyttiin, eikö minulla ole tylsää ajomatkoilla, kun olen niin sosiaalinen. Ei todellakaan. Haluan vain kuunnella podcasteja, äänikirjoja, musiikkia tai sitten välillä vaan hiljaisuutta – tyhjentää pään, Pimiä kuvailee.

Juontaja kertoo nauttivansa eritoten elämäkertojen ja oman podcastin jaksojen kuuntelemista uudelleen nauhoitusten jälkeen. Muun muassa Kaija Koosta kertova Taipumaton sekä Sara Siepin ja Katri Helenan elämäkerrat ovat olleet Pimiän viimeaikaisia suosikkeja.

Nainen on myös huomannut uuden piirteen itsessään ja kertoo kaipaavansa palauttavaa aikaa yhä enemmän.

– Olen huomannut, että luukut alkavat mennä enemmän kiinni mitä enemmän ikää tulee. Tai ainakin sellaista ”luukut kiinni” -aikaa tarvitsee enemmän.

Yhtenä Suomen suosituimpana ja menestyneinä juontajana ei ole ihme, että arkea tasapainottaa rauhallisempi, kenties mökin hiljaisuudessa vietetty aika. Syksyn hektisyyden keskellä toivomme, että Vappu Pimiä löytää arjesta rauhan hetkiä ja paikkoja, joissa luukut saa todella pistää säppiin.

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...