
Kaliforniassa tapahtunut traaginen tapaus on järkyttänyt koko maata. 20-vuotias Maya Hernandez on syytettynä oman poikansa kuolemantuottamuksesta jätettyyän lapsensa paahtavan kuumaan autoon kauneusoperaation ajaksi.
Yksivuotias Amillio Gutierrez löydettiin autosta suu vaahdossa ja kouristellen 29. kesäkuuta. Sairaalassa hänen ruumiinlämmökseen mitattiin 41,6 asteetta. Amillion kaksivuotias veli selvisi hengissä.
Poliisin mukaan äiti oli jättänyt pojat kiinni turvaistuimiinsa autoon, joka oli pysäköity paahtavaan aurinkoon yli 90 minuutiksi. Auton sisälämpötilaksi arvioitiin hurjat 62 astetta.
Äiti väitti ilmastoinnin olleen päällä
Hernandez kertoi poliisille, että auto oli jätetty käyntiin ilmastointi päällä. Tutkijoiden mukaan autossa oli kuitenkin järjestelmä, joka sammuttaa moottorin automaattisesti tunnin kuluttua – ja kun viranomaiset saapuivat paikalle, auto oli polttavan kuuma sisältä.
Klinikan sairaanhoitaja kertoi, että äiti oli aiemmin kysynyt voisiko ottaa lapset mukaansa hoitoon, jonka oli tarkoitus kestää vain 15–20 minuuttia. Mutta kun Hernandez lopulta saapui vastaanotolle, hän ei ilmeisesti maininnut mitään siitä, että lapset odottivat autossa.
Mummon sydäntäsärkevä suru ja viha
Poikien isoäiti Katie Martinez kertoi paikallisille tiedotusvälineille olevansa surun ja vihan murtama.
– He olivat kiinni turvaistuimissaan. He eivät voineet edes nousta pelastaakseen itseään, hän sanoi Mirrorin mukaan.
Martinez kertoi myös, että hän oli itse istunut autossa ikkunat suljettuina ja moottori sammutettuna yrittäen ymmärtää, mitä hänen lapsenlapsensa olivat kokeneet viime hetkillään.
– Jos vain istut autossa 20 minuuttia ja tunnet sen kuumuuden – se on varmaan ainoa tapa todella käsittää, miltä lapsista tuntui.
Kuvailevat äitiä rakastavana
Martinez kertoi, ettei tapahtunut vastannut hänen tuntemansa tyttären luonnetta. Hänen mukaansa Maya Hernandez oli rakastava äiti ja lapset luottivat häneen täysin. Perhe on aloittanut keräyksen kattamaan Amillion hautajaiskuluja ja on pitänyt hänelle myös kynttilämuistotilaisuuden.
Maya Hernandez on nyt syytettynä törkeästä kuolemantuottamuksesta ja lasten heitteillejättö. Hän on pidätettynä miljoonan dollarin takuusummaa vasten.
Hernandez joutuu seuraavan kerran oikeuden eteen perjantaina.
Lepää rauhassa, pikku Amillio.
LUE MYÖS:
- Siskokset löydettiin kuolleina – käsi tiukasti kädessä
- Isä ei päästänyt lapsistaan irti – tulva vei mukanaan