Käytettyyn autoon kätketty kirje sai uuden omistajan kyyneliin

Kevin Duke halusi yllättää 16 vuotta täyttävän tyttärensä ostamalla hänelle auton – ja löysi lopulta sopivan. Mutta kun hän tarkasteli autoa ostoksen jälkeen, hän löysi hansikaslokerosta kirjeen. Se oli osoitettu Kevinille ja sai hänet kyyneliin.

Kevin oli suunnitellut ilahduttavansa tytärtään tämän 16-vuotissyntymäpäivänä autolla (Yhdysvalloissa saa ajaa autoa 16-vuotiaana). Hän selasi lukemattomia ilmoituksia ja löysi lopulta siistin, hopeanvärisen Fordin, joka vaikutti kaikin puolin täydelliseltä valinnalta – oli turvallinen ja hyvässä kunnossa.

Kevin osti auton naiselta nimeltä Sabrina Archey ja lähti ajamaan kotiin. Autoa tutkiessaan hän huomasi, ettei edellinen omistaja ollut siivonnut sitä kovin huolellisesti – tai niin hän ensin luuli, kunnes löysi kirjeen. Kävi ilmi, että kirje oli kirjoitettu juuri hänelle. Sen oli kirjoittanut Sabrina, ja sisältö liikutti Keviniä syvästi.

Koskettava viesti

Kirjeestä paljastui, että edellinen omistaja oli menettänyt äitinsä, tätinsä ja kuusivuotiaan tyttärensä talopalossa. Hautajaiskulujen vuoksi hän joutui myymään auton.

Sabrina kertoi, että auto oli tuonut hänelle lohtua vaikeina aikoina ja että sillä oli erityinen paikka hänen sydämessään. Hän toivoi, että uusi omistaja pitäisi siitä hyvää huolta.

– Tämä auto on minulle täynnä erityisiä muistoja. Kotini ja kaikki tavarani ovat poissa – tämä auto oli ainoa asia, mitä minulla oli jäljellä. Paperisotkujen takia vakuutusyhtiö ei voinut korvata sitä. Olen niin surullinen siitä, että olen menettänyt perheeni, kotini ja nyt viimeisenkin siteen äitiini ja tyttäreeni, vaikka mikään ei ollut minun syytäni, Sabrina kirjoitti.

– En tiedä huomaako sitä, mutta mittaristossa saattaa olla likatahra. Tyttäreni ja minä leikimme usein, että olimme matkalla seikkailuun moottoritiellä, ja hän laittoi aina jalkansa siihen kohtaan. Kuljettajan puolen lommo tuli siitä, kun tyttäreni opetteli ajamaan pyörällä ja kaatui muutamaa kuukautta ennen kuin hän kuoli.

Halusi auttaa Sabrinaa

Sabrina kirjoitti myös, että jos Kevin joskus harkitsisi auton myymistä, hän toivoisi saavansa tietää siitä. Hänellä ei ollut varaa ostaa sitä takaisin sillä hetkellä, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa, kun elämä taas sujuisi paremmin.

Kevin liikuttui kirjeestä syvästi. Hän halusi aidosti, että Sabrina saisi autonsa takaisin. Yhdessä Tammi Warrington -nimisen henkilön kanssa hän perusti keräyksen, jotta auto – jonka Sabrina oli nimennyt Sylviaksi – voitaisiin palauttaa omistajalleen.

He laskivat tarvitsevansa noin 10–12 000 euroa kattaakseen kulut uuden auton ostosta Kevinille sekä veroista, jotta Sabrina ei joutuisi niistä pulaan.

Paikallinen tv-kanava kiinnostui tarinasta, ja lopulta Kevinin ja muiden avulla Sabrina saatiin jälleen yhteen rakkaan autonsa kanssa. Kevinin tytär sai toisen auton tilalle – ja kaikki päättyi lopulta hyvin.

Kevinin kauniin eleen ansiosta Sabrina sai takaisin auton, joka oli hänelle paljon enemmän kuin pelkät neljä pyörää ja ratti. Se oli kuin perheenjäsen, joka vihdoin pääsi takaisin kotiin.

Kevinin löytämä kirje.
Kuva: Facebook/Kevin Duke

Jaa tämä artikkeli, jos se liikutti sinua.

Lue lisää:

 

Lue lisää aiheesta...