Verinen Akseli Herlevi herätti hämmästystä: poliisit paikalle

Televisiosta tuttu kokki ja ravintolamestari Akseli Herlevi koki viikonloppuna erikoisen tilanteen, kun hänen verinen ulkonäkönsä johti keskusteluun poliisin kanssa.

Burgerimiehet -ohjelmistakin tuttu tv-kokki Akseli Herlevi käänsi katseita viikonloppuna ulkonäöllään, joka johti lopulta keskusteluun poliisin kanssa. Herlevi oli viettämässä kesäkuun viimeistä viikonloppua yhdessä ystäviensä kanssa raskaampaan musiikkiin keskittyvillä Tuska-festivaaleilla Helsingissä.

Monien festareilla kävijöiden tapaan Herlevi oli pukeutunut viikonloppuna sopivaan tummanpuhuvaan tyyliin, mutta sunnuntaille valittu asu ja etenkin sen maskeeraus herättivät lopulta niin paljon huomiota, että paikalle kutsuttiin poliisit. Herlevi kertoo itse asiasta omalla Instagram-tilillään, jonne jakoi joukon kuvia tunnelmista.

– Meikäläisen lookki Tuska-festareilla oli osa performanssia, jossa tutkin rumuuden ja kauneuden sekä hyvyyden ja pahuuden välistä rajapintaa – tai oikeammin, niiden jatkuvaa sekoittumista. Halusin tuoda esiin sen, kuinka joskus asiat voivat olla täysin päinvastaisia kuin miltä ne näyttävät. Veri on provosoiva elementti, mutta juuri siksi se on tehokas taiteenväline.

Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Herlevi kertoo ostaneensa tarjouksessa ollutta naudan verta, jota valutti päälleen dramaattisen tyylin saavuttamiseksi. Kasvoihin oli lisäksi piirrelty verisuonia esittäviä viivoja. Festareilla hän sanoo saaneensa lähinnä kehuja tyylistään.

Voit katsoa kuvat Herlevin tyylistä alla olevasta upotuksesta. Kuvat vaihtuvat sivussa olevaa nuolta painamalla.

Poliisit kutsuttiin paikalle

”Taiteellinen performanssi” herätti katukuvassa kutienkin huomiota ja pelkoa siinä määrin, että poliisit hälytettiin paikalle. Herlevi kertoo Instagramiin jakamassaan kirjoituksessa etenkin hänet nähneen taksikuskin säikähtäneen miehen veristä ulkonäköä. Pian häntä saapui puhuttamaan poliisipartio.

– Matkalla kaupungille taksikuski taisi hieman hätkähtää lookkia, ja paikalle kutsuttiin poliisi tarkistamaan tilanne. Mutta eipä siinä sen enempää – kun asia selvisi, päädyttiin yhteiseen naurunremakkaan, burgerimies kuvailee.

Kommenttikentässä monet seuraajat ihastelevat ja hämmästelevät Herlevin hurjaa maskeerausta ja kokemuksia festivaaliviikonlopulta.

– Kieltämättä tyylikäs festarimeikkaus, eräs seuraaja kannustaa.
– Asiallista!
– Eeppistä menoa!

Virkavallan kanssa tapahtuneesta kohtaamisesta huolimatta Herlevi painottaa julkaisussaan, kuinka hienot festivaalit olivat ja miten hyvä tunnelma paikalla oli.

Huh, on kyllä ollut hurjan näköinen maskeeraus. Ei ihme, jos joku ohikulkija on kaupungilla säikähtänyt. Täytyy nostaa hattua Herleville siitä vaivannäöstä, jonka hän on viikonlopun asuihin ja maskeeraukseen laittanut!

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...