Eeva: Vanhemmilta uutta tietoa Olivia Oraksen operaatiosta: ”Tyttäremme kuoli niin turhaan”

Johanna ja Reijo Oras kertovat Eeva-lehden haastattelussa uusia yksityiskohtia tyttärensä Olivia Oraksen kuolemasta. Vanhemmat eivät olleet tienneet operaatioista mitään ennen kuin saivat järkyttävän puhelun illalla sairaalasta.

27-vuotiaan Olivia Oraksen kuolema syyskuussa kosketti syvästi koko Suomea. Nyt hänen vanhempansa Johanna ja Reijo Oras muistelevat Eeva-lehden haastattelussa järkyttävää puhelua, jonka saivat sairaalasta.

Vanhemmat kertovat haastattelussa, etteivät he olleet edes tienneet tyttärensä käyneen kauneusoperaatiossa. He olivat luulleet Olivian olleen töissä, kunnes puhelu sairaalasta paljasti tilanteen.

”Puhelu oli järkytys”

Johanna ja Reijo saivat kuulla tyttärensä menneen aamulla yksityisklinikalle rintojen suurennusleikkaukseen, jonka takia hänelle oli tarkoitus suorittaa rasvaimu.

Oraksen kerrottiin aiemmin menettäneen tajuntansa rasvaimua edeltäneessä puudutuksessa, jonka jälkeen hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi.

– Ensireaktioni oli, että miksi Olivia oli sairaalassa. Puhelu oli järkytys, sillä emme tienneet operaatiosta, Johanna Oras kertoo lehdelle.

Poikaystävän oli ollut tarkoitus hakea Olivia yksityisklinikalta operaation jälkeen kolmelta iltapäivällä. Hän ei kuitenkaan saanut enää yhteyttä Oliviaan ja sai kuulla tilanteesta vasta illalla, kun Olivia oli sairaalan teho-osastolla.

”Tyttäremme kuoli niin turhaan”

Vanhemmat kiirehtivät paikalle sairaalaan, jossa he viettivät aikaa tyttärensä vierellä. Huolestuttavasta tilanteesta huolimatta he uskoivat, että tytär vielä heräisi. Olivia ei kuitenkaan enää palanut koskaan tajuihinsa.

– Tyttäremme kuoli niin turhaan. Kaunis ihminen ei olisi tarvinnut tuollaista operaatiota, mutta ei häntä voi tuomitakaan. Olivia oli perfektionisti, ja hän halusi olla paras versio itsestään. Ei hän olisi kuunnellut vanhempiensa ohjeita, äiti toteaa surullisena lehdelle.

27-vuotiaana kuollut Oras nousi jo nuorena yhdeksi Suomen tunnetuimmista sosiaalisen median vaikuttajista. Hänen elämästään kertovat dokumentti The Perfect Selfie julkaistiin vuonna 2017, jonka jälkeen hän vietti pitkään hiljaiseloa poissa parrasvaloista.

3. syyskuuta kuollut Oras haudattiin 2. lokakuuta. Vanhemmat avasivat kotinsa pihapiiriin myöhemmin kappelin, jonne ihmiset voivat hiljentyä muistamaan heidän tytärtään.

Johanna Oras kertoi musertavalla tavalla surusta tyttärensä kuoleman jälkeen lokakuun lopulla julkaisemassa päivityksessä Instagram-tilillään. Koskettavan kirjoituksen yhteydessä hän julkaisi kuvia Olivian muistotilaisuudesta.

– Selviytyykö surusta? En osaa sanoa. Kaikki tuntuu merkityksettömältä, turhalta, tuskaiselta. On vain suunnaton ikävä, kaipaus ja tyhjyys, hän kirjoitti ja kertoi heräilevänsä ”joka yö painajaiseen”.

– Herään joka yö painajaiseen. Näen huoneen, jossa tapahtuu karmivia asioita. Näen rakkaan, ainokaisen tyttäreni taistelevan elämästään. Se herättää minut tähänkin aamuun ja on vain jaksettava. Tiedän, että Oliviakin taistelisi oikeuden puolesta.

Poliisi on aloittanut tapauksesta tutkinnan nimikkeellä törkeä kuolemantuottamus. Plastic Surgery Centeristä löydettiin lupa- ja valvontaviraston tarkastuskäynnillä useita puutteita klinikan toiminnasta ja toimipaikan toiminta määrättiin keskeyttämään.

Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.