TTK:n Kastanja Rauhala: uusi aluevaltaus villitsi fanit

Tanssinopettaja Kastanja Rauhala on kokeillut urallaan toista taiteenmuotoa. Nyt tämä kokeilu on alkanut myös kantaa hedelmää.

Kastanja Rauhala tunnetaan eritoten roolistaan huippusuositun Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tanssinopettajana.

Viime kausilla Rauhala on pärjännyt kilpakumppaniensa kanssa hyvin ja päässyt finaaliin muun muassa 18. kaudella YouTube-tähti Eric ”Lakko” Savolaisen ja sitä ennen laulaja Isaac Senen kanssa.

Hiljattain Rauhalan nimi on ollut otsikoissa myös siksi, että hänet on nähty moneen otteeseen viettämässä aikaa poliitikkona ja purjehtijana tunnetun Joel Harkimon kanssa.

Nyt nainen on kuitenkin keksinyt aivan uuden tavan yllättää faninsa – hän on nimittäin tehnyt taiteen alalla uuden aluevaltauksen.

Taulukauppias Rauhala

Kastanja Rauhala julkaisi maanantaina 6. huhtikuuta Instagramiinsa erikoisen ilmoituksen – hänestä on tullut teoksiaan myyvä taidemaalari.

– Taulukauppias Kastanja Rauhala ilmoittautuu! Oon fiiliksissäni koska mun taulut on nyt myynnissä Porvoon Vanilla Home sisustusliikkeessä, Rauhala kirjoittaa iloisena.

Julkaisussa on mukana kuva, jossa maalari itse poseeraa teostensa kanssa hymyissä suin. Lisäksi mukana on otokset kahdesta myytävänä olevasta abstraktista taulusta.

Yksi tauluista on hennon sininen luomus nimeltään ”Hiljainen Meri”. Toinen on puolestaan vaaleanpunainen ”Sokerihuntu” -niminen teos. Molemmissa tauluissa Rauhala on käyttänyt maalaukseen akryyliä.

Se, että nainen on saanut omat teoksensa myyntiin sisustusliikkeeseen, on hänelle omien sanojensa mukaan ”suuri harppaus”.

Toisaalta jo se, että Rauhala on löytänyt iloa maalaamisesta, on hänelle merkittävää.

– Maalaaminen on super terapeuttista ja suosittelen sitä kaikille! Oon löytänyt sen vasta näin aikuisena, mutta vitsi miten hauskaa se on ja parasta siinä on mun mielestä antaa vaan flown ottaa vallan, Rauhala luonnehtii.

Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne tästä.

Valtavati kannustusta

Rauhalan jakama iloinen uutinen on saanut paljon kehuja ja kannustusta niin hänen ystäviltään kuin muilta Instagram-seuraajiltaan.

Kommenteissa ihastellaan paitsi taulujen upeutta mutta myös Rauhalan hienoa saavutusta.

– Jestas noi on ihanat, eräs kommentoija hehkuttaa.

– Hienoja maalauksia! toinen kirjoittaa.

– Kauniita ovat, olet lahjakas, kolmas toteaa.

Moni sanoo myös haluavansa lähteä taulukaupoille Rauhalan julkaisun innoittamana.

– Upeat taulut, nyt Vanille Homeen, eräs tuumaa.

Kastanjan fanien lisäksi tuenosoituksia ja tsemppaavia kommentteja ovat jättäneet muun muassa juontaja Vappu Pimiä, twerk-tanssija Tia-Maria ”Tinze” Sokka sekä ex-missi Shirly Karvinen.

Mitä sinä ajattelet Kastanja Rauhalan uudesta aluevaltauksesta? Ovatko taulut sellaisia, joita voisit kuvitella oman kotisi seinille? Kerro siitä meille Facebookissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...