Anni Ihamäki ja Anssi Heikkilä eivät pelkää heittäytymistä ja kovaa työskentelyä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.
Tuore Tanssii Tähtien Kanssa tuotantokausi on käynnistynyt vauhdilla. Yksi tuoreen kauden kiitettävimpiä pisteitä keränneistä pareista ovat juontaja Anni Ihamäki sekä tämän tähtiopettaja Anssi Heikkilä.
Tuoreimmassa jaksossa kaksikko esitti tulisen jiven Popedan Pitkä kuuma kesä -kappaleen tahtiin.
Tanssissa nähtiin myös muutama hurja liike, kun Heikkinen pyöräytti Ihamäen ilmaan käsistä pitäen.
Vaikka liike sai kehuja niin yleisöstä kuin tuomaristolta, vielä treeneissä se ei sujunut yhtä sulavasti. Toisaalta Ihamäki on nopea oppimaan, ja lopputulos saikin tuomaristolta 22 pistettä.
– Treeneissä Anssi näytti minulle videon liikkeestä ja ajattelin, joo testataan, ei se voi olla niin vaikeaa! Ihamäki kertoo Newsnerin haastattelussa.
Anssi Heikkilän mukaan kaksikon treeneissä ja tansseissa on paljon intoa ja tekemisen meininkiä.
– Välillä pitää varoa, mitä ehdotan koska Annihan suostuisi kaikkeen, Heikkilä naurahtaa.
Toisaalta tämä liike ja tanssin treenaaminen ylipäätään on fyysisyytensä vuoksi jättänyt myös jälkensä.
Ihamäki kertookin löytäneensä kehostaan kuluvien viikkojen aikana muun muassa mustelmia. Tästä huolimatta niin hänen kuin opettajan into tulevia TTK-viikkoja kohtaan vain kasvaa kasvamistaan
– Nauramme koko ajan, Heikkilä sanoo.
– Ja hän välillä minulle, Ihamäki toteaa.
Tahti kiihtyy, tangoa luvassa
Ihamäki ja Heikkilä paljastavat, että ensi viikolla heiltä voi odottaa parketilla intensiivitsä tangon askellusta viikinkiteemalla höystettynä. Mukana on jopa ripaus Romeota ja Juliaa.
Uuden tanssilajin ohella myös tiukentunut treenitahti lisää painetta tulevaa sunnuntain live-lähetystä kohti.
Jatkossa pareilla on vain viisi päivää aikaa harjoitella seuraavan lähetyksen tanssi valmiiksi priimakuntoon, kun aikaisemmin harjoitteluaikaa oli hieman enemmän.
Ihamäki ja Heikkilä kertovatkin, että aikovat suhtautua kisaan tulevilla viikoilla yksi tanssi ja lähetys kerrallaan ja omaan tekemiseensä keskittyen.
Sitä, ketkä kaksikon pahimmat kilpakumppanit ovat, on myös vaikea arvioida.
– Mitään ei ole vielä jaettu ja veikkaan, että tulevilla viikoilla [muiltakin] tulee pamahtamaan vielä isoja vetoja, Anssi Heikkilä pohtii.
– Saamme pitää itsemme nöyränä ja paiskia hommia.
Lue myös: