Tämä kaunotar ei voi enää hiljetä Aku Hirviniemestä

Vuoden 2011 Miss Helsinki -voittaja ja nykyinen OnlyFans-tähti Elina Tervo avautuu elämästään ja menneisyytensä tapahtumista Petri Voutilaisen Aurinkorannikon unelmia -podcastissa.

39-vuotias Elina Tervo kertoo haastattelussa niin terveystaistelustaan, kiertolaiselämästään kuin kohtaamisestaan näyttelijä Aku Hirviniemen kanssa, kirjoittaa Seiska.

Vuonna 2010 Tervo sijoittui toiseksi Fitnessmalli-kilpailussa, jonka voitti Janni Hussi. Seuraavana vuonna hänet kruunattiin Miss Helsingiksi.

Sittemmin Tervo kertoo jättäneensä Suomen yksitoista vuotta sitten vakavien terveysongelmien vuoksi.

– Ne oli suolisto-ongelmia, eikä mikään toiminut. Kävin kaikilla spesialisteilla, mutta mitään fyysistä vikaa ei löytynyt. Lääkärit vain sanoivat, että tuun kuolemaan siihen, kun mun suolisto räjähtää, Tervo muistelee.

Sairauden vuoksi hän päätti lähteä maailmalle, jos elinaikaa olisi vain puoli vuotta jäljellä. Sittemmin Tervo on vieraillut jo 102 maassa.

Kohtaamiset Aku Hirviniemen kanssa

Podcastissa Tervo kertoo myös yksityiskohtia viestittelystä Aku Hirviniemen kanssa.

Näyttelijä joutui suuren kohun keskelle vuonna 2023, kun useat naiset, mukaan lukien Elinan ystävä Erika Helin, toivat julki Hirviniemen lähettämiä seksuaalissävytteisiä viestejä.

Tervo sanoo, että myös hän oli saanut Hirviniemeltä yhteydenottoja, jotka eivät olleet ”normaaleja viestejä”.

– Hän siis castas mua ohjelmaan, jota ei ollut olemassakaan. Olis pitänyt koepussailla häntä, et näkee miten kemiat toimii, Tervo kertoo.

Myöhemmin hänelle selvisi, ettei Keihäsmatkat-sarjaan ollut edes tulossa toista tuotantokautta.

– Mikäänhän tässä ei mennyt sääntökirjojen mukaan. Hän sano mulle, et jos et tuu alasti mun kanssa poreammeeseen, niin sulla ei ole ens vuonna tätä keikkaa, Tervo väittää.

Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?

LUE MYÖS: