Tältä Mika Häkkisen kaksoset näyttävät nykyään

Kaksinkertainen Formula 1 -maailmanmestari Mika Häkkinen perheessä on ollut siitä juhlaan, sillä perheen kaksoset Daniel ja Lynn täyttivät 4. helmikuuta 12 vuotta.

Lasten äiti Marketa Häkkinen jakoi Instagramissa kuvia ja videon syntymäpäiväjuhlallisuuksista. Julkaisussa kaksoset poseeraavat syntymäpäiväkakun kanssa, ja videolla vilahtaa myös Marketa itse.

– Hyvää syntymäpäivää suosikkikaksosilleni! Olette jo 12-vuotiaita, ja tunnen yhä saman ehdottoman rakkauden kuin sillä hetkellä, kun saavuitte maailmaamme. Olette molemmat niin erityisiä ja syvästi rakastettuja, Marketa kirjoittaa koskettavasti.

Julkaisu on kerännyt runsaasti onnitteluja ja sydänemojien täyttämiä kommentteja.

Mika Häkkisen ja Marketan perheeseen kuuluu myös vuonna 2010 syntynyt tytär Ella. Ella on herättänyt huomiota jo nuorella iällään, sillä hän on seurannut isänsä jalanjälkiä kartingin pariin.

Mika Häkkisellä on yhteensä viisi lasta. Aiemmasta avioliitosta Erja Häkkisen kanssa hänellä on kaksi aikuista lasta: Hugo, 25, ja Aina, 20. Häkkinen ja Erja olivat naimisissa vuosina 1998–2008.

Häkkinen on Formula-legenda, jota Schumacherkin kunnioitti

Vaikka Häkkinen on viime vuosina pitänyt yksityiselämänsä pitkälti poissa julkisuudesta, hänen uransa kuuluu suomalaisen urheiluhistorian kirkkaimpaan kärkeen. Hän voitti Formula 1:n maailmanmestaruudet vuosina 1998 ja 1999 McLarenilla ja sai uransa aikana lempinimen ”The Flying Finn,” eli lentävä suomalainen.

Myös kilpakumppanit ovat nostaneet Häkkisen poikkeukselliseksi kuljettajaksi. Michael Schumacher on kertonut kunnioittaneensa Häkkistä vastustajistaan eniten – harvinainen kunnianosoitus F1-maailmassa.

Nykyisin Häkkinen toimii asiantuntijana Formula 1 -lähetyksissä ja elää rauhallisempaa perhekeskeistä elämää, jonka ajoittaiset vilahdukset herättävät yhä suurta kiinnostusta suomalaisissa.

Katso video alta tai tästä linkistä:

Paljon onnea, Daniel ja Lynn!

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...